maanantai 22. joulukuuta 2008

Hyvää joulua ja Uutta vuotta 2009

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja riemullista vuotta 2009.

Uusi vuosi tuo mukanaan valtavia haasteita. Kolmannen lapsemme laskettu aika on 10. helmikuuta. Isoveli on jo antanut nimen uudelle tulokkaalle. Jatkan ympäristölautakunnassa varapuheenjohtajana. Aion panostaa kaavoitukseen, luonnon- ja ympäristönsuojeluun entistä voimakkaammin. Kevään aikana toivottavasti saan väitöskirjani esitarkastajille. Mutta ennen sitä aion nauttia joulunpyhistä rakkaan perheeni kanssa.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Taitelijakoti Lallukan suojelu toisi uusia mahdollisuuksia

Asun rakkaan mieheni näyttelijäprofessori Vesa Vierikon ja kahden poikamme kanssa Lallukan taitelijakodissa Töölössä. Taitelijakoti valmistui 1933 ja jo samana vuonna ensimmäiset asukkaat muuttivat taloon. Juha ja Maria Lallukan lahjoittaman testamentin ansiosta, ja nimikkosäätiön toimesta taiteilijatalo on tarjonnut huokeita vuokra-asuntoja menestyneille kuvataitelijoille, näyttelijöille ja musiikinalan ammattilaisille.

Tänä syksynä Töölö-seura teki Lallukasta rakennussuojeluesityksen Uudenmaan ympäristökeskukselle. Uudenmaan ympäristökeskus asetti rakennussuojelulain 9 §:n mukaisen väliaikaisen toimenpidekiellon. Kielto koskee toimenpiteitä, jotka vaarantavat rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa.

Lallukan taitelijakoti on hyvä esimerkki töölöläisestä 30-luvun funktionalismista. Rakennuksen julkiset tilat ovat suhteellisen hyvin säilyneet, joskin rakennuksen yleiskunto on huolestuttavasti rapistunut vuosien saatossa. Alkuperäiset tammi-ikkunat uhkaavat lahota. Asukkaana toivon, että suojelupäätös olisi myönteinen. Olin järjestämässä yhdessä kuvanveistäjä Helena Hietasen kanssa elokuussa keskustelutilaisuutta, johon osallistuivat sekä Säätiön että Helsingin kaupunginmuseon, Museoviraston, Uudenmaan ympäristökeskuksen edustajia ja talon asukkaita.

Suojelupäätös nostaisi Lallukan taitelijakodin rakennushistoriallista arvoa. Suojelu varmistaisi sen että tulevat remontit suunniteltaisiin yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa ja ne toteutettaisiin rakennuksen omaleimaisuutta ja rakenteita kunnioittaen. Vanhojen rakennusten remonttien ja korjausten toteuttaminen rakennusperintöä vaalien ja kunnioittaen on myös ekologisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti järkevää. Uudis- ja korjausrakennustyömailta syntyy valtavat määrät kaatopaikkajätettä. Hyödyntämällä vanhaa materiaalia tarkasti vähentäisi jätelavalle syntyvää jätemassaa huomattavasti. Sisä- ja ulkotilojen suojelu ja pieteetillä rakentaminen ylläpitää perinnerakentamisen taitoa ja ammattiosaamista. Lisäksi suojelukohteen ennallistaville tai korjaaville rakennustoimenpiteilleon huomattavasti helpompi hakea ulkopuolista rahoitusta .

Lue lisää:

Lallukan taiteilijakodin suojeluesityksestä
Ylen kulttuuriuutisissa 16.11.2008

Rakennusperinnön vaalimisesta
rakennusperinto.fi
Museviraston sivuilta
Ympäristöministeriön sivuilta

Syntyvän rakennusjäteen uudelleen hyödyntäminen maksuttomassa rakennustarvikkeiden nettimarkkinoilla.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Leikkipuistot säilytettävä kaikille avoimina

Ensilumi saapui Helsinkiin 23.11.2008. Voi sitä 4-vuotiaan riemua ja 2-vuotiaan hämmennystä valkoisen lumivaipan peittäessä Töölön harmaat kadut.

Edellisellä viikolla on kirjoitettu paljon puistotätien ja vanhempien oikeudesta käyttää julkisia, kaupungin hallinnoimia leikkipuistoja. Rakennusvirasto, joka huolehtii kaupungin 330:tä leikkipuistosta, suunnittelee vuokraavansa 19 puistoa siellä toimiville puistotädeille. Tämän myötä tädit saisivat oikeuden rajoittaa puiston käyttöä niiltä vanhemmilta ja huoltajilta, jotka eivät ole maksaneet hoitomaksua.

Vuokraukseen ollaan osittain ajautumassa muutaman hankalan tilanteen takia, joissa puistotäti on halunnut rajoittaa alueen käyttöä niinä tunteina, kun he itse hoitavat lapsia. En kannata vuokraukseen siirtymistä. Ensinnäkin luotan siihen että hankalat tilanteet saadaan varmasti hoidettua ilman että koko nykyjärjestelmää muutetaan. Lisäksi vuokraus on lisäkulu puistotädeille ja toiseksi millä oikeudella kaupunki osa-aikaisesti "yksityistää" puistojen käytön, jotka on kuitenkin kaupunkilaisten veroäyreillä kustannettu.

Kannatan ja arvostan suunnattomasti puistotätien työtä. Heidän työlleen kaupungin ja lähiasukkaiden tulee antaa täysi tuki ja ymmärrys. Lähipuistomme hoitotäti Apollonkadulla on hoitanut molempia poikiamme ja hän tarjoaa erinomaista apua päivittäiseen ulkoiluun. Koskaan ei ole ollut kiistaa siitä kuka puistossa saa oleilla hoitotuntien aikana, vaikka puisto on kooltaan pieni.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Ympäristöhallinto on valtion aluehallinnon uudistuksen selvä häviäjä

Ympäristöhallinto on valtion aluehallinnon uudistuksen selvä häviäjä

Kaksi viikkoa on kulunut vaaleista. Väitöskirja ja suomalaisen PEFC -metsäsertifioinnin päivitys ovat pitäneet kiireisenä. Tällä viikolla havahduin ensimmäistä kertaan aluehallinnon uudistamishankkeeseen. Näyttää pahasti siltä, että nykyistä alueellista ympäristökeskus –järjestelmää ollaan ajamassa alas.

Matti Vanhasen II hallitusohjelman mukaisesti on käynnistetty valtionhallintojen uudistamisen ALKU-hanke. Tavoitteet vaikuttavat paljoa lupaavilta: ”tavoitteena on kansalais- ja asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto”. Uudistusta on työstetty tämän vuoden aikana erilaisissa alatyöryhmissä. Tahti on kiivas, eduskunta käsittelee uudistusta ensi keväänä, joka aiotaan toteuttaa jo 2010 alusta lähtien

Kannatan valtionhallinnon alueellistamista muualle kuin pääkaupunkiseudulle ja toiminnan selkevöittämistä sinällään, kunhan sitä ei toteuteta nykyisten työntekijöiden ja ympäristön kustannuksella. Haluaisin pitää suurimman osan Suomea asutettuna, enkä pakottaa kaikkia pääkaupunkiseudulle.

Hankkeessa esitetään, että nykyiset itsenäiset ja ympäristöministeriön hallinnoimat 13 ympäristökeskusta lakkautetaan ja ne siirretään yhdeksään alueelliseen elinkeino-, liikenne- ja luonnonvarayksikköihin omaksi osastokseen (ELLU). Näitä hallinnoisi työ- ja elinkeinoministeriö. Pahiten kärsivät Häme, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Kainuu.

Lisäksi ympäristöhallinnon henkilöresursseja vähennetään. Valtionhallinnon tuottavuusohjelma on leikannut ympäristöhallinnosta viime vuosina jo 200 henkilötyövuotta. Aluehallinnon uudistamisen yhteydessä tavoitteena on vähentää vielä toiset 200. Osa alueellisten ympäristökeskuksen lupatoimista aiotaan siirtää kuntien tehtäviksi.

Tuntuu käsittämättömältä, että nykyistä jo täysin ylikuormitettua alueellista ympäristöhallinnon toimintaa ollaan vähentämässä. Ei ole kenenkään edun mukaista, että tietyt hankalat kaavoitus- ja ympäristölupa-asiat siirtyvät kuntien valvottaviksi. Tämä lisää kuormaa valveutuneiden järjestöjen ja kansalaisten suuntaan.

Pelkään pahoin, että tahalliset ympäristörikokset ja –huolimattomuudet sekä luontoarvoja huomioimaton maankäyttö lisääntyy. Meidän on säilytettävä ympäristöhallinnon nykyinen itsenäinen asema, joka on saanut kiitosta kansainväliselläkin tasolla. Lisäksi nykyinen puhtaasti asiantuntemukseen perustuva ympäristöpäätösten teko ja ohjaus saattaa muuttua poliittisesti ohjatuksi toiminnaksi. Seuraavaksi lienee vuorossa ympäristöministeriön lakkauttaminen.

Lue lisää:
Suomen luonnonsuojeluliiton Alku-sivut

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Kiitos tukijoilleni ja äänestäjilleni

Arki on koittanut vaalihumun jälkeen ja voin taas aamulla herätä yhdessä perheen kanssa rynnimättä suin päin jakamaan esitteitä. Olen todella iloinen ja ylpeä saamastani 570 äänimäärästä. Se osoittaa, että moni näkee yhä luontoarvot yhtenä tärkeänä osana kaupungin päätöksenteossa. Olen tyytyväinen myös kampanjaani, josta tuli minun näköiseni. Kiitos kuuluu ennen kaikkea ihanalle tukiryhmälleni.

Kampanjani aikana pyrin tuomaan esille asiantuntemukseni luonto- ja ympäristöasioissa. Koen kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen erittäin keskeisinä työvälineinä parantaa kaupunkilaisten jaksamista ja hyvinvointia. Turvallinen, osallistava ja viithyisä asuinympäristö auttaa jaksamaan arkipäivän paineissa. Näitä taustalla vaikuttavia ympäristötekijöitä ei saa unohtaa muun politiikan rinnalla. Lisäksi uskon, että ihmisläheisellä, toimivalla ja luontoympäristöä kunnioittavalla yhdyskuntasuunnittelulla säästetään paljon kunnan rahaa, kun kaupunkilaisten hyvinvointi paranee.

Tästä on hyvä jatkaa. Edessä on monia, minulle tärkeitä päätöksiä koskien kaupunkiluontomme hoidon linjauksia. Hieno ja kannustava uutinen oli se, että tekninen lautakunta päätti ettei Helsingin energia lähde mukaan tekemään tarjousta jätteenpolttolaitoksesta. Mielestäni tämä on ekologisen järjen voitto jätteenpolton buumista.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Helsingin energia ei mukaan jätteenpolton talkoisiin

Helsingin kaupungin tekninen lautakunta käsittelee seuraavassa kokouksessaan pöydälle jätettyä Helsingin energian tarjousta YTV:lle rakentaa uusi jätteenpolttolaitos Kivikkoon. YTV on päättänyt aloittaa jätteiden polton arinapolttoon perustuvalla tekniikalla. Tavoitteena on polttaa yhdyskuntajätettä 250-320 tonnia vuodessa. Tämä vastaa noin nykyistä (283 t vuonna 2007) kotitalouksien tuottamaa sekajätteen määrää YTV (Helsinki, Espoo ja Vantaa) alueella. Yhdyskuntajätettä ovat kotitalouksissa syntyneet ja tuotannossa, erityisesti palvelualoilla, kertyneet kotitalousjätteisiin verrattavat jätteet.

Helsingin energia havittelee jätteenpolttolaitosta Kivikkoon. Jätteenpolton ympäristöystävällisyyttä puolustetaan henkeen ja vereen. Kivikkoon rakennettavan jätteenpolttolaitoksen myötä hiilidioksidipäästöt vähenisivät n. 179 kt ja lisäksi jätteenpolttovoimalaitos nostaisi uusiutuvan tuotannon määrää 4,1 %:sta 7,4 %:iin, koska Kivikon jätteenpolttolaitoksella voitaisiin korvata kivihiilellä tuotettua lämpöä. Jätteenpolton hiilidioksidikertoimen sanotaan olevan puolet kivihiilen, koska jätteen energiasisällöstä arvioidaan 60 % olevan uusiutuvaa ainesta. Laskelmissa on aliarvioitu öljypohjaisten materiaalien osuutta.

Laitos ei tuottaisi kuin lämpöä jakeluun ja sen vuoksi sähkö pitäisi hankkia edelleen muualta - kivihiilellä tuotettuna? Ja mitä tapahtuu yhteistuotannossa syntyneelle lämmölle, joka on syrjäytetty jätteenpolttolaitoksen tuottamalla lämmöllä? Johdetaan hukkalämpönä mereen?
Lue jätteenpoltosta lisää:

Miksi polttaa jätettä?

Jätteenpolttoa kannatetaan, koska se vähentää kaatopaikkojen jätekuormitusta. Totta, mutta kotitalouksien sekajätteen polttaminen ei ole ekogisesti tai taloudellisesti kestävä ja järkevä ratkaisu. Tuntuu hullulta polttaa uunissa biojätettä, josta saataisiin mädättämällä huomattavasti enemmän bioenrgiaa irti kuin polttamalla. Lisäksi uunissa paistuu kierrätyskelpoinen muovi, joka uudelleenkäytettynä säästäisi luonnonvaroja. 260-320 tonnin jätekakusta syntyy polttamalla 52-64 tonnia kaatopaikkasijoitettavaa jätettä ja ongelmajätettä n. 10 t. Niiden jälkisijoittaminen vaatii valtavia resursseja.

Lajittelematonta sekajätettä ei saa enää tulevaisuudessa sijoittaa kaatopaikalle (Vn päätös kaatopaikoista 861/1997, muutos 202/2006). Kuntien, kaupunkien ja valtion on nyt panostettava jätteiden ennalta ehkäisyyn ja kierrätykseen eikä jätteiden jätteiden massapolttoihin.

Kotitalousjätettä kertyy pääkaupunkiseudulla vuodessa 300 kiloa asukasta kohden. Biojätteen osuus on n. kolmannes eli reilu 100 kiloa asukasta kohti vuodessa. Kaatopaikalle päätyvä jätekassimme täyttyy edelleen biojätteestä (40 %), kierrätettävästä pahvista, kartongista ja metallista (20 %). Lisäksi mukana on palamatonta ainesta (kissanhiekat ym.).

Sekajätetutkimuksen mukaan (YTV 2004) biojätteen hyötyaste oli omistuskerrostaloissa 40 % ja vuokrakerrostaloissa 28 %. Paperia, kartonkia ja pahvia oli noin 34 kg asukasta kohden sekajätteessä. Meidän jokaisen on kannettava vastuumme jätemäärän vähentämisessä ja kierrätyksen lisäämisessä.

Lue lisää asiasta:

SYKE 39/2008: Jätteiden kierrätyksen ja polton ympäristövaikutukset ja kustannukset

Suomen luonnonsuojeluliiton sivut jätteenpoltosta

Suomen luonnonsuojeluliiton ja Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin lausunto Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV:n jätevoimalan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (14.5.2007)

Jätteenpoltto ja bioenrgian myytti

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Päivittäistavarakaupat mukaan ympäristötalkoisiin

Bernt, Helena, Michael, minä ja Vesa

Vihreät kunnallisvaaliehdokkaat uhmasivat eilen syysviimaa ja pystyttivät telttansa Töölöntorille. Tuuli yritti ottaa meistä niskalenkin, mutta se ei meitä nujertanut. Lopulta saimme teltan ilman seiniä pystyyn. Välillä torilla vilisti enemmän ehdokkaita kuin äänestäjiä.

Minulla oli kuitenkin mielenkiintoinen juttutuokio lähiasukkaan kanssa, joka kertoi järkyttyneensä kuinka paljon paikallinen lähitavarakauppa heittää hyvälaatuista ruokaa sekajätteisiin. Ruoka ei kuulemma mene kaupaksi edes puoleen hintaan, joten se joutaa roskikseen. Mutta miksi sitä ei laiteta biojätteisiin? Rouvan arvion mukaan viikoittain roskikseen lentää kymmeniä kiloja tuoretavaraa. Jos tämä käytäntö on arkipäivää useimmissa Alepoissa, lähikauppamme rasittavat todella rankasti Ämmässuon jätteenkäsittelypistettä. Lupasin selvitellä asiaa.

Ja tässä tämän päivän googlaus tulos. Ensin hieman taustaa. Alepa on HOK-Elannon vähittäiskauppa. HOK-Elanto on Pääkaupunkiseudulla toimiva on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa. Helsingin Osuuskaupalla on 160 vähittäiskaupan toimipaikkaa ympäri maata. Ketjuun kuuluvat mm. pääkaupunkiseudun Alepat, Sokos, ABC ja Salet. Yritin löytää sivuilta viittausta ympäristöohjelmasta tai ympäristövastuullisuudesta. Laiha tulos tuotti yhden energiatehokkuuteen liittyvän ympäristöpilotin. Kierrätyksestä ei mitään.

Näyttää pahasti siltä, että HOK-Elanto ei millään tavoin ohjeista kauppojaan ympäristövastuullisuudessaan. Tämä korjaantunee lähitulevaisuudessa. Onhan 60-jäsenisessä edustajistossa kahdeksan pätevää vihreää poliitikkoa.

Seuraavaksi otin selvää mitä lähitavarakaupat yleensä tekevät tai voivat tehdä edistääkseen ympäristönsuojelua omassa toiminnassaan. Yksittäinen päivittäistavarakauppa voi anoa joutsenmerkkiä. Joutsenmerkitty kauppa täyttää ympäristövaatimukset mm. tuotevalikoimassa, energiakulutuksessa, pakkauksissa, kuljetuksessa ja jätehuollossa. Jätteiden lajittelu on yhtenä tärkeänä kriteerinä. Vuonna 2004 tehdyn selvityksen mukaan päivittäistavarakauppojen jätteistä 90 % muodostuu biojätteestä ja kierrätyskelpoisesta pakkausjätteestä. Kaatopaikalle päätyvän sekajätteen osuus on vain 10 %. Hyötykäyttöaste vaihtelee, eikä luotettavia tilastoja ole kattavasti saatavilla. YTV:n alueella pt-kauppojen jätteiden hyötyaste oli keskimäärin 60 %.

Monet yksittäiset toimijat ovat vapaaehtoisesti panostaneet ympäristöasioihin, vaikka ympäristölainsäädäntömme on tältä osin löyhä. Monien tärkeiden ympäristökysymysten ratkaiseminen ja ympäristötyön laaja edistäminen vaatii yhteistyötä mm. kuntien kanssa. Yhteiset pelisäännöt ja tiedonsaannin helpottaminen edistäisivät vuoden 2004 raportin mukaan pt-kauppojen ympäristötyötä.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Laajasalon joukkoliikennejärjestelyt riittämättömät

Osallistuin ensimmäistä kertaa kuntavaalipaneeliin vihreänä ehdokkaana. Laajasalo-Degerö Seura järjesti maanantaina paneelitilaisuuden, jossa käsiteltiin Kruunuvuorenrannan osayleiskaavaa, liikennejärjestelyjä ja paikallisia peruspalveluita. Illan päätteksi sain ilkeän mahataudin, joten vaalikampanjani on ollut muutaman päivän jäissä. Huomenna aion uskaltautua kaduille kampanjoimaan.

Vaalipaneelitilaisuudessa nostin esille huoleni Laajasalon joukkoliikennejärjestelyjen riittämättömyydestä. Vaikka pikaraitiotiesilta rakennettaisiin Kruunuvuorenrannasta suoraan keskustaan arvioidaan Laajasalon henkilöautoliikenteen kasvavan edelleen 23.000 ajoneuvolla vuorokaudessa. Lisäksi Jollaksen alueen asukkaat jäävät kokonaan ehdotetun raitiotielinjauksen katveeseen. Laajasalon nykyisestä liikenteestä 85 % kohdistuu muualle kuin kantakaupungin suuntaan. Joukkoliikennekapasiteettia on osoitettava ennen kaikkea suuntiin, jonne nykyinen syöttöliikenne on suurinta ja jotta alueen joukkoliikennetoiminnallisuus saavutetaan parhaiten.

Miksi Laajasaloa ei kytketä metroverkostoon Herttoniemen kautta? Tämä voisi tapahtua raitio- tai metrovaunuilla. Ihmetteln myös miksi raitiotie- tai metroyhteys Herttoniemeen ei ole ollut yhtenä vaihtoehtona mukana, kun on tarkasteltu Laajasalon eri joukkoliikennevaihtoehtoja.

Jos raitiotiesilta lähitulevaisuudessa rakennetaan, toivon että Laajasalon metrohankkeet jäädytettäisiin kokonaan. Metron rakentaminen keskustasta Laajasaloon luo kovat rakentamispaineet Santahaminaan, jonka toivotaan vapautuvan armeijalta kaupungille. Itse jättäisin Santahaminan kokonaan rakentamatta.

torstai 2. lokakuuta 2008

Loppuuko luonnonsuojelu Helsingissä?

Olin eilen erinomaisessa keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin onko perinteisellä luonnonsuojelulla jalansijaa tulevaisuuden Suomessa. Tilaisuuden järjesti Eduskunnan luonto- ja ympäristöryhmä. Huolestumiseen on todellinen syy, sillä jo kerran suojeluille kohteille, jossa ensisijainen tarkoitus on ollut turvata pala ainutlaatuisuutta, osoitetaan jos minkälaisia käyttötarpeita.

Suojelualueilla halutaan metsästää, etsiä malmia, ajaa moottorikelkoilla, hakata puuta, rakentaa hotellien laajennuksia ja tekoaltaita. Kun puhe on luonnon hyväksikäytöstä ei mikään näytä olevan arvokasta ja pyhää.

Ennen kaikkea kyse on arvoista ja mitä me pidämme tärkeänä. Alkuperäisen luonnon arvojen puolustaminen on tuotava rohkeasti ja tinkimättä esille. Kunnallisessa päätöksenteossa paikallisen luonnon monimuotoisuuden vaaliminen vaatii selkeitä päätöksiä.

Valitettavasti Helsingin kaupunki näyttää ottaneen linjan, että "selvitellään nyt ensin muu maankäyttötarve ja vasta sitten tunnustetaan alueen luonnonsuojeluarvot." Näin on menetelty Kivinokan suojelualueen kohdalla ja samoin tapahtui Natura-alueella Sipoossa, tulevalla liitosalueella.

Näin ei tarvitsisi olla. Mielestäni aidon vihreä politiikan pitää haastaa muut mukaan luonnonsuojelutalkoisiin. Luonnon kunnioitus ja sen arvojen huomioiminen on moniarvoista, järkevää ja kauaskantoista politiikkaa. Kerran tuhottua maisemaa, kalliota tai metsää ei saada enää takaisin.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Yhteisöllisyys kunniaan

Mummo, lapsenlapset ja koirat

Jokelan ja Kauhajoen tapahtumat ovat herättäneet vahvan keskustelun yhteiskuntamme yhteisöllisyyden puutteesta. Olen pohtinut yhteisöllisyyden merkitystä omalta osaltani ja oivaltanut jotain. Kyse ei ole sen kummallisemmasta ilmiöstä kun opetella huomioimaan toinen ihminen itsensä kustannuksella. Tänä päivänä itsensä kehittämisen vimma on mennyt äärimmäisyyteen. Sinun on annettava aikaa itsellesi ja sinun täytyy jatkuvasti kehittää itseäsi, muuten saatat hukata itsesi ja alkaa voida pahoin. Mielestäni jokainen meistä voi helliä itseään toisen ihmisen kautta. Vahvan yhteisöllisyyden tunteen kokeminen yhteisen tekemisen kautta voi kehittää ja rentouttaa jokaista. Emme tarvitse siihen sen enempää joogaa, juoksulenkkiä kuin mietiskelyäkään.

Tekstiviesti- ja sähköpostikulttuurimme vähentävät mielestäni yhteisöllisyyden kokemista ja lisää asioiden väärintulkintaa. Yhteisömme ei voi toimia ainoastaan nettimaailman kautta. Meidän on kohdattava ihminen ollaksemme ihmisiä. Geneettisenä ja kulttuurisena olentona olemme oppineet tulkitsemaan eleitä, ilmeitä ja jopa toisen ihmisen tuoksua.

Olen luvannut perheelleni vähentää keskusteluja tietokoneeni äärellä. Haluan opettaa lapsilleni, että yhteisöllisyys vaatii yhdessäoloa, yhdessä tekemistä tai tekemättömyyttä. Joutilaisuus ja pienten asioiden oivaltaminen yhdessä rakkaittensa kanssa on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Kauhajoen ampumavälikohtaus vetää hiljaiseksi

Kauhajoella on tapahtunut järkyttävä ampumavälikohtaus, taas. Useita kuolleitaja haavoittuneita. Vetää hiljaiseksi. Ehkä nyt havahtuisimme ja myöntäisimme että rakas lintukotomme ei ehkä olekaan niin turvallinen mallimaa kuin meidän on annettu ymmärtää. Kantakoon jokainen ja etenkin päättäjät vastuunsa nykyisestä kehityksestä.

Ehkä sittenkin, että saisimme muutaman kymmenen euroa lisää kulutukseemme verohelpotuksien kautta, osoittaisimme lisää rahaa pahoinvoivan yhteisömme syrjäytyneiden ja vähempiosaisten huolehtimiseen. Luulen että suurin osa meistä olisi siihen valmiita, kuten vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen toteaa Vihreän langan (19.9.) kirjoituksessaan. Tähän haasteeseen on myös kunnallisten päättäjien vastattava.

lauantai 20. syyskuuta 2008

Huomavaisuus liikenteessä kunniaan

Tämän päivänä (20.9) Helsingin Sanomien mielipidepalstalla Helsingin vihreiden ehdokas Riikka Henttonen vaati pyöräilijöitä rohkeasti siirtymään pyöräilemään ajoväylille. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Haluaisin nähdä että Helsingin kaupunkien kadut valtaavat muutkin kuin autoilijat. Massalla on vaikutuksensa, mitä enemmän pyöräilijöitä liikkuu autojen seassa sen paremmin autoilijat oppivat heidät huomioimaan. Tähän ei päästä ainoastaan kevyttä liikennettä suosivalla liikennesuunnittelulla. Tarvitsemme voimakkaan asennemuutoksen kuten Henttonen toteaa kirjoituksessaan.

Helsinkiläinen liikennekulttuuri on erittäin itsekästä. Kiireellä kuittaamme huonon käytöksen liikenteessä. Valitettavasti tämä itsekkyys koskee kaikkia kulkijoita niin autoilijoita kuin pyöräilijöitä tai kävelijöitä. Toisten huomioon ottaminen voi ilahduttaa harmaana päivänä. Vanhuksen auttaminen pois raitiovaunusta tai paikan luovuttaminen väsyneelle pitäisi kuulua jokaisen tapakulttuuriin. Käden heilautus huomaavaiselle autoilijalle kannustaa kummasti olemaan jatkossakin huomaavainen. Kaupungissa liikkuminen vaatii vahvoja sosiaalisia ja toisia huomioon ottavia taitoja, joihin jokainen meistä kykenee, kun on valmis hetkeksi luovuttamaan omista eduistaan tai kiireestään.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Metsäluonnon monimuotoisuuden voitto

Ympäristölautakunnan kokous otti eilen vahvan kannanoton metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen puolesta. Lautakunta käsitteli Helsingin kaupungin luonnon monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (LUMO), jossa metsiin liittyviä toimenpide-ehdotuksia oli muokattu rakennusvirastolle soveltuvaan muotoon. Rakennusviraston kanta on ollut että kaupunkimetsät ei voi kasvattaa erirakenteisina ja –ikäisinä, koska tämä vaatisi ns. jatkuvan kasvatuksen mallia. He ovat myös vastustaneet ehdotusta pienimuotoisesta uudistamisesta.

Toimenpideohjelmaa muokattiin rakennusviraston toivomuksen mukaisesti ja kiistanalaiset toimenpiteet joko poistettiin tai muutettiin, vaikka muut asiasta lausuneet tahot ja ohjausryhmän enemmistö eivät vastustaneet kyseisiä toimenpide-ehdotuksia. Erirakenteisuuden, pienpiirteisyyden ja pensaskerroksen suosiminen on monien metsälajien kannalta hyvä asia. Liiallinen harventaminen yksipuolistaa metsän rakennetta, lisää heiniintymistä, tuulisuutta ja meluhaittaa. Aukkohakkuut ja voimakkaat harvennukset heikentävät kaupunkimetsien virkistysarvoa mielestäni tarpeettomasti.

Tekemieni muutosehdotuksen mukaan lautakunta päätti muuttaa toimenpideohjelmaan tavoitteet vaalia erirakenteisista ja -ikäisistä metsäalueista ja metsiköistä, pienpuuston ja pensaston suosimisesta linnustollisesti arvokkailla kohteilla ja suosia pienimuotoista uudistamista. Lisäksi lautakunta vaati että ympäristökeskukseen tarvitaan lisäresursseja ekologisen asiantuntemuksen lisäämiseksi alueellisissa suunnitteluhankkeissa.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Sipoonkorven metsämanner on säilytettävä rakentamiselta


Kaupunginhallitus käsittelee tänään Outi-Alanko Kahiluodon (vihr.) ja 6 muun valtuutetun erinomaista valtuustoaloitetta Sipoonkorven suojelualueen laajentamisesta. Aloitteentekijät esittävät että Helsinki käynnistäisi välittömästi neuvottelut Sipoonkorvessa omistamiensa 900 hehtaarin liittämisestä Metsähallituksen luonnonsuojelualueen osaksi. Vastaus on nuiva eikä oikeastaan anna viitteitä puoleen jos toiseenkaan. Helsingin kaupungin on otettava selkeä kanta suojelun puolesta. Samalla se on vahva viesti muille toimijoille alueella. Kaiken huipuksi aloitteesta ei ole pyydetty lausuntoa Helsingin ympäristökeskukselta. Tämä on yksistään riittävä syy asian palauttamiseksi valmisteluun.

Sipoonkorven kansallispuistosta on tehty kaksi lakialoitetta, Heidi Hautalan (vihr.) 12.12.2006 ja Jacob Södermanin (sd.) 6.3.2008. Molemmissa aloitteissa kansallispuiston pinta-alaksi on mainittu 2 700 ha. Käytännössä kansallispuiston minimirajaus pitäisi olla vähintään 3 000 ha ja tavoiterajaus 5 000 hehtaaria. Tässä Helsingin kaupunki on avainasemassa. Retkeilyreittien ja alueen käytön suunnittelun vuoksi kansallispuiston on oltava riittävän laaja.

Sipoonkorven alue on ainutlaatuinen n. 5400 hehtaarin kokoinen metsämanner Sipoon kunnan ja Vantaan kaupungin alueilla. Alue on maastonmuodoiltaan hyvin vaihtelevaa: upeat kalliomänniköt ja korpijuotteet vuorottelevat ja lehtoimaiset kankaat ja lehdot ovat yleisiä. On syytä muistuttaa että Suomen lähes kaikki puustoiset korvet on luokiteltu uusimman selvityksen mukaan erittäin uhanalaiseksi luontotyypiksi. Metsäojitus on usein hävittänyt monelle metsälajeille tärkeät korpiset luontotyypit.

Alueella käy runsaasti marjastajia, retkeilijöitä ja suunnistajia. Metsähallituksen hallinnoiman luonnonsuojelualueen kokonaispinta-ala on tällä hetkellä n. 1 300 ha. Nämä alueet painottuvat alueen pohjois- ja keskiosiin. Vuoden alusta merkittävä osa Sipoonkorven eteläalueesta liitetään osaksi Helsinkiä. Rakentamispaineet etenkin Porvoon moottoritien pohjois- ja eteläpuolelle on kovat. Tulevaisuudessa alueen suunnittelu pitää toteuttaa siten, että Sipoonkorpi säilytetään yhtenäisenä 5000 hehtaarin alueena ja sen lisäksi turvataan viheryhteydet Mustavuoreen ja Östersundomiin sekä Kasabergetin luonnonsuojelualueelle. Lisäksi näihin alueisiin rajautuva Labbackan metsäalue tulisi liittää mukaan suojelualueisiin.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Kivinokkaa on puolustettava

Osallistuin eilen Kivinokan keskustelutilaisuuteen Kulosaaren kartanolla. Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja yleisöä paikalla runsaasti. Kaikki paikalla olleet panelistit (sd, kokoomus, vihreät, vasemmisto) vannoivat, että Kivinokan ulkoilu- ja virkistyskäyttö on turvattava tulevaisuudessa. Hyvä niin, onhan kivinokkalaiset jo yli 30 vuoden ajan odotelleet sitä viimeistä päätöstä alueen maankäytöstä.

Toisaalta pitää olla tarkkana siinä mitä luvataan ja mitä sitten toisaalta tehdään asian edistämiseksi. Kivinokan alue jätettiin yleiskaava 2002:ssa selvitysalueeksi, jonka maankäyttömuoto ratkaistaan osayleiskaavassa. Yleiskaavan jälkeen tehdyt luontoselvitykset ovat osoittaneet, että Kivinokka on ainutlaatuinen kokonaisuus lepakoiden, lintujen ja puulla elävien lahottajaeliöiden suhteen. Tämän johdosta alueelle on esitetty perustettavaksi Kivinokan 17, 8 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue.

Jos kaikki poliittiset ryhmät (kokoomusta lukuun ottamatta) ovat valmiit turvaamaan alueen nykyisen käyttömuodon, ihmettelen suuresti miksi kaupunkisuunnittelulautakunta ei kuitenkaan ollut valmis hyväksymään Kivinokan luonnonsuojelualuetta, ennen kuin alueen maankäyttömuoto on kokonaisuudessaan selvitetty. Miksi lautakunta ei ollut valmis tunnustamaan Kivinokan luontoarvoja jo nyt, jos kuitenkin poliittinen tahto on alueen virkistyskäytön ja suojelun kannalla? Viimeisimmät luontoselvitykset ovat vain vahvistaneet alueen ainutlaatuisuuden jopa kansallisella tasolla.

Kivinokka on säilytettävä tulevaisuudessa sekä luonnolle että ihmisille. Osayleiskaava pitää toteuttaa kerralla ja koko alue Kulosaaren kartanon lisäksi pitää varata virkistysalueeksi, jolla on kulttuurihistoriallista ja luonnonsuojelullista arvoa (VL/S). Kaupunkisuunnitteluviraston ennakkosuunnittelulle on annettava voimakasta viestiä sekä poliittiselta että kansalaistaholta että alue halua säilyttää rakentamattomana. Kaikkein parasta vaihtoehto olisi että koko alue liitettäisiin osaksi Helsingin ensimmäistä kansallista kaupunkia. Tällöin alue saisi riittävän suojelustatuksen, eikä uusi ensi vuosikymmenen puolella käynnistyvä yleiskaava uhkaisi aluetta.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Kuntametsien hoidosta tai hoitamattomuudesta

Olin tänään puhumassa Suomen luonnonsuojeluliiton ja Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin järjestämässä kuntametsät -seminaarissa. Käsittelin metsiä kiistankohteena Helsingissä. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on useamman vuoden ajan pyrkinyt vähentämään turhia avo- ja harvennushakkuita kaupunkimetsissä.

Liian voimakkaat harvennushakkuut vähentävät puuston monikerroksellisuutta, muuttavat lajistoa heinämäiseksi ja lisää etenkin pihlajan ja vaahteran taimien runsasta kasvua. Kohde vaatii toistuvaa ja intensiivistä hoitoa, että se säilyisi viihtyisänä ulkoilumetsänä. Helpommalla pääsisi jos puusto säilytettäisiin monirakenteisena, riittävän tiheänä, niin että tyypillinen metsälajisto kuten mustikka ja metsäsammalet säilyisivät. Tämän kaltainen metsä on myös linnustolle ja muulle eläimistölle otollinen. Hallittu hoitamattomuus lisäisi metsän paikallista monimuotoisuutta ja toisi kustannussäästöä metsien hoidossa.

Toinen lukunsa on aukkohakkuut, joita tehdään etenkin vanhoihin kuusi- ja koivuvaltiasiin metsiin. Rakennusviraston tavoitteena on lisätä uudistamishakkuita 50 hehtaariin vuodessa. Käytännössä tämä tarkoittaa toistasataa aukkoa ympäri kaupunkia vuosittain. Valitettavan usein hakkuita tehdään vielä lintujen pesintäaikana.

Luonnonhoidon linjauksista pitäisi poistaa hehtaarikohtaiset vuositavoitteet uudistamiselle. Lisäksi pitäisi perustaa luonnonhoidon ohjausryhmä, joka vastaisi metsien ja viheralueiden hoidosta. Ohjausryhmä muodostuisi ympäristökeskuksen luontoasiantuntijoista ja rakennusviraston metsäammattilaisista. Vetovastuu olisi syytä siirtää ympäristökeskukselle. Kaupunginhallitus käsittelee Luonnonhoidon linjauksia vielä tämän syksyn aikana.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Vaalit lähestyvät ja työkiirettä piisaa

Helsingin vihreiden ehdokaslista on nyt koossa. Mukana on 127 mielenkiintoista, eri-ikäistä miestä ja naista. Hyvältä näyttää. Eilen myös hyväksyttiin Helsingin vihreiden vaaliohjelma. Oma vaalityöni on lähtenyt mukavasti käyntiin. Välillä on vaikea keskittyä tieteellisten artikkeleiden kirjoittamiseen kun pitäisi valmistella muita, vaaleihin liittyviä asioita.

Työstän tällä hetkellä yhteisartikkelia metsien ekologista indikaattoreista. Tarkoituksenamme on tarkastella kuinka hyvin erilaiset riistaeläinryhmät, sarvijäärät ja liito-oravat indikoivat metsien kestävää käyttöä. Olemme ottanut tarkastelukohteeksi 39 seutukuntaa keskisestä Suomesta (karttakuva: Tanja Myllyviita). Käyttämiemme indikaattoreiden perusteella ekologisesti kestävä metsienkäyttö painottuu Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rannikkoseuduille, joissa viihtyvät sekä riistakanalinnut (metso, teeri, riekko ja pyy) että liito-orava. Metsät näillä seuduilla ovat yleisilmeeltään karuja, rämemännikköt ovat yleisiä ja metsät ovat peltoalueiden pirstomia. Alueella on kuitenkin säilynyt jonkin verran iäkkäitäkin metsiä. Hakkuupaineet kohdistuvat keskisiin ja itäisiin seutukuntiin. Paikoitellen nuorten, alle 40-vuotiaiden metsien osuus nousee näissä seutukunnissa lähes tai yli 50 %:in.

tiistai 26. elokuuta 2008

Suojatien eteen pysäköinti pistää vihaksi

Selailin rästiin jääneet viikonlopun hesarit ja raivostuin lukiessani juttua suojateiden tehovalvonnasta. Minua sapettaa väärinpysäköijät, etenkin ne autoilijat, jotka aiheuttavat suuren turvallisuusriskin katujen ylittäjille. Monien autoilijoiden näyttää olevan vaikea hahmottaa mistä viiden metrin pysäköintikielto suojatien eteen johtuu. Jalankulkijan, varsinkin pienten lasten on mahdotonta nähdä lähestyvää autoa, jos auto on pysäköity suojatien eteen.

Pysäköintisakotus pitäisi tehdä portaittaiseksi ja sakko olisi suurin, jos väärinpysäköity auto aiheuttaa merkittävän turvallisuusriskin, kuten suojatien eteen pysäköinti tai pelastustien sulkeminen väärin pysäköitymisen vuoksi. Nykyinen virhemaksu on naurettavat 40 euroa. Perusmaksu pitäisi nostaa vähintään 80 euroon, jolloin se olisi sama kuin joukkoliikenteen tarkastusmaksu. Lisäksi turvallisriskistä tulisi lisäbonuksia. Sen lisäksi suojateiden eteen pitäisi hankkia betoniporsaat, jotka estäisivät väärinpysäköintiä luontevasti. Sen sijaan nämä vapaat kadunvarsipätkät voisivat toimia osittain pyöräparkkeina, kunhan jalankulkijan näkyvyys säilyy.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Äänestysinto kuntoon

Olin viikonlopun Vihreiden kesäpäivillä Mustialassa, Hämeen ammattikorkeakoulun tiloissa. Kaksi mielenkiintoista, mutta uuvuttavaa päivää vaaleista, ehdokkuudesta ja kuntahallinnosta. Vihreiden oikeusministeri Tuija Brax piti erittäin mielenkiintoisen puheen kuntalaisten äänestysinnokkuudesta. Tulevaisuus näyttää todella huonolta: jo seuraavan vuosikymmenen aikana äänestysprosentti laskee kunnallisvaaleissa näillä näkymin alle 50 %. Suomi olisi demokratian takapajula, poikkeava maa muiden Pohjoismaisten joukossa. Paikallisvaaleissa neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli noin 58 prosenttia. Kuntaliiton teettämä kyselytutkimus osoitti, että kansalaiset äänestäisivät tulevissa kunnallisvaaleissa ahkerasti ja äänestysprosentti voisi nousta jopa 70 %:iin. Etenkin vanhempi ja koulutettu väestö aikoo ennustaa. Sen sijaan esimerkiksi alle 25 -vuotiaista vain 42 prosenttia sanoo äänestävänsä syksyllä.

Kuntalaisia on kannustettava äänestämään. Viime aikaiset selvitykset ovat osoittaneet, että laiskimmin vaaliuurnilla käyvät nuoret, keskiasteen koulutuksen omaavat miehet. Nuoret on saatava äänestämään. Jos nuori käy kerran vaaliuurnalla, on paljon todennäköisempää että hän käy siellä uudelleen. Sen sijaan on paljon vaikeampaa houkutella äänestämään 30-vuotiaita nuoria aikuisia, jotka eivät ole koskaan äänestäneet. Vaikka politiikka ei houkuttele nykynuorisoa, olisi kouluissa, lukioissa ja ammattikouluissa korostettava, että jokaisella meillä on valta ja vastuu äänestää.

Tämän päivän kunnallispolitiikka pitäisi pukea nuoria ja nuoria aikuisia houkuttelevaan muotoon. Lähidemokratiaa on syytä vahvistaa. Tärkeintä on saada asukkaat luottamaan, että he voivat vaikuttaa ennen kaikkea lähiympäristöänsä koskeviin päätöksiin. Nuorille on luotavat keinot vaikuttaa kysymällä etenkin niiltä nuorilta, jotka eivät aio äänestää. Muun muassa sähköistä äänestämistä kokeillaan Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin kunnissa. Sähköinen äänestämiskokeilu tapahtuu edelleen vaalikopissa, ei kotona netin kautta.

Lisää vaaleista vaalit.fi
Vihreiden kunnallisvaaliohjelma 2008

lauantai 9. elokuuta 2008

Annetaan kuntalaisten valittaa

Torstain HS (7.8) mielipidesivulla oli Jussi Heikkisen erinomaisen hyvä kirjoitus koskien hallituksen ehdotusta asemakaavavalitusten luvanvaraistamisesta. Paneuduin kaavavalistusten kaventamisasiaan keväällä 2006, kun laadin Helsyn lausuntoa Tarastin tonttityöryhmän selvityksestä (ympäristöministeriö 1/2006). Työryhmän toimeksiantona oli löytää keinoja edistää kaavoituksen sujuvuutta ja rajoittaa kaksinkertaisia valitusoikeuksia tuomioistuimeen. Esityksen pohjalta tehtiin maankäyttö- ja rakennuslakiin muutokset, jotka estävät mm. jatkovalitukset asemakaavoissa, kun asia on ratkaistu oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa tai vastaavasti rakennusluvissa, kun asia on ratkaistu jo asemakaavassa.

Huomionarvoista on se, että valitusten määrä ei ole kasvanut sinä aikana, jolloin uusi osallistavaan suunnitteluun kannustava maankäyttö- ja rakennuslaki on ollut voimassa. Kaikissa kunnissa valitusasemakaavojen osuus jää alle 10 %:iin. Pääkaupunkiseudulla (Espoo, Helsinki, Vantaa) valituskaavojen osuus asemakaavoista on vähentynyt 18 %:sta yhdeksään prosenttiin. Sen sijaan kansalaiset ovat usein kokeneet, että osallistaminen on ollut heikkoa ja pintapuolista. Erityisesti mielipiteiden vähättelyä on koettu kaavaprosesseissa, jotka koskevat viheralueille rakentamista. Ympäristöarvoja koskevat sisältövaatimukset: viihtyisä elinympäristö, rakennetun ja luonnonympäristön vaaliminen sekä puistojen ja lähivirkistysalueiden riittävyys nousivat esiin yli 60 % yksityishenkilöiden tekemistä asemakaavavalituksista.

Koen että valituskaavat ovat marginaalinen ongelma kaavoituksessa ja niiden vaikutus tonttipulaan on häviävän pieni. Hyvin harvoin on kyseessä ollut tahallisesta kaavoituksen hidastamisesta tai nimbyilystä. Annetaan siis kansalaisille, jotka todella haluavat perehtyä valituksen vaikeaan ja kimuranttiin maailmaan, mahdollisuus edistää tärkeäksi kokemiaan asioitaan.

maanantai 4. elokuuta 2008

Saaristolaistunnelmaa


Ihana lomaviikko Saaristomeren kansallispuistossa on takana. Aurinko helli, kyyt pysyivät poissa pihapiiristämme ja sinileväkin pysyi poissa, kiitos navakan pohjoistuulen. Saaristolaismökki on paikka, jossa tunnen irrottautuvani täysin arjesta: ei sähköä, puhdas vesi on kortilla ja ainoa ajanviete on yhdessäolo, ruuanlaitto, tiskaus, lukeminen ja saunominen. Nyt jaksaa pukertaa syksyisten haasteiden kimppuun: väitöskirjan loppuunsaattaminen ja kunnallisvaalikampanja. Kai sitä täytyy alkaa näkymään, kuulumaan ja kirjoittamaan ahkerasti mielipiteitään. Huomenna kuopuksemme aloittaa päiväkodissa. Se täyttää tämän hetken ajatukseni. Lasten myötä elämä on täynnä arjen tärkeitä hetkiä.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Neuvolakertoja karsittu

Helsingin kaupunki on päättänyt karsia alkuraskauden neuvolakertoja. Ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen, joka tapahtuu yleensä raskausiikkojen 8-9 välillä, seuraava neuvolassa käynti on vasta 22. raskausviikolla. Helsingin terveystoimi kokee, että kolme alkuraskauden (rv 9-20 välillä) neuvolassa käyntiä ja alkuraskauden lääkärissä käynti voidaan korvata kahdella ultra- seurannalla (rv 10-12 ja rv 20-22). Ajatus on käsittämätön. Odottaessani esikoistani ja toista lastamme kävin sekä kahdessa ultrassa että neuvolassa alkuraskauden aikana.

Ensisynnyttäjälle raskaus voi olla erittäin hämmentävä kokemus. Neuvolassa käynti tuo uuteen tilanteeseen jonkinlaisen varmuuden tunteen, että minussa todella kasvaa uusi elämä. Neuvolakäynneillä voi hakea apua ja keskustella ristiriitaisista tunteistaan. Kynnys on nykykäytännössä huomattavasti korkeampi , jolloin odottajan täytyy itse ottaa yhteyttä neuvolaan.

Kaikkein eniten olen huolissani äideistä, jotka jatkavat odotuksen aikana alkoholin, huumeiden tai lääkeaineiden väärinkäyttöä. Riskikäyttäjien tunnistaminen on todennäköisempää neuvolakäyntien yhteydessä. Nämä tulevat äidit tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen. He eivät välttämättä osaa tai eivät uskalla hakea sitä itse. Kaksi ultrakäyntiä ei millään muotoa voi korvata neuvolakäyntien tuomaa tukea ja mahdollisuutta seurata äidin ja lapsen hyvinvointia.

Toivon että nykykäytäntö on ohimenevä kokeilu ja vanhaan malliin palataan mahdollisimman pian.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Pohjois-Karjalan vaaramaisemista

Olen viettämässä kesälomaa sukulaisteni kanssa Pohjois-Karjalassa. Kävimme tutustumassa Valtimon kunnassa sijaitsevaan Murtovaaran talomuseolla. On hämmentävää tietää että vielä 70 vuotta sitten syrjäseuduilla elettiin savupirteissä. Savupirttien ilmanlaatu ei todellakaan olisi voinut kilpailla nykyisten kaupunki-ilman laadun kanssa.

Yli sata vuotta vanhoihin puurakenteisiin tutustuminen herätti kunnioitukseni perinnerakentamista kohtaan. Onneksi kiinnostus perinteiseen rakentamistyyliin näyttää lisääntyneen opiskelijoiden ja itserakentajien keskuudessa. Murtovaaran perinnepirtti on pysynyt pystyssä yksityisten tukemana ja talkoovoimin. Helsingistäkin löytyy monia upeita perinnerakennuksia, mm. Lammassaaressa sijaitseva vuonna 1905 valmistunut "Pohjolan pirtti" -rakennus on vierailun arvoinen. Tilaa voi vuokrata raittiusyhdistys Koitolta omia tilaisuuksia varten. Sijainti on haasteellinen, paikalle pääsee vain joko kävellen Vanhakapunginlahden luonnonsuojelualueen halki tai pienveneellä.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Asuntoja vai luontoarvoja

Helsingin kaupunkiin liitetään vuoden alusta 30 km2 kokoinen alue Lounais-Sipoosta. Helsinki jatkaa laajentumistaan itään. Kaupunkisuunnittelijat ovat jo kovaa vauhtia suunnittelemassa alueelle asuntoja: kunnianhimoisena tavoitteena on asuttaa alueelle vähintään 30.000 onnellista helsinkiläistä. Moni poliitikko lienee haaveillut uudesta "pientalo -keitaasta", kaupunginosasta, joka pitää hyvätuloiset veromaksajat Helsingin rajojen sisäpuolella.

Suunnitelmiin on tullut pieni mutka matkaan. Nimittäin alueella on epämiellyttävä määrä suojeluvarauksia. Luovummeko siis ennemmin asuntotuotannosta kuin luontoarvoista? On erittäin rumaa politiikkaa asettaa asuntotuotanto ja luonto vastakkain. Sen sijaan, nyt olisi pääkaupunkimme aika lunastaa vahvistamansa Helsingin ekologisen kestävyyden 2005-2008 mukaiset tavoitteet luonnon monimutoisuuden turvaamisesta ja vaalimisesta. Myös luonnonsuojelulain 6 §:n mukaan kunnilla ja kaupungeilla on vastuu luonnonsuojelun edistämisessä. Lounais-Sipoon alue pitää rakennuttaa maltillisesti, luontoarvoja kunnioittaen ja ilman turhia vastakkainasetteluita.

Lue asiasta lisää:
Asiantuntijat Lounais-Sipoon suunnittelusta
Sipoonkorven kotisivut
Sipoonkorven ulkoreittisuunnitelma ja luontoselvitys

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Saammeko huolestua vai leimataanko se heti nimbyilyksi?

Viime viikkoina on Helsingin sanomissa ja Töölöläisessä keskusteltu Ruusulankadulle ja muualle Helsinkiin sijoitettavista tukiasumismuodosta eli ns. asuntoloista. Projektit ovat osa ympäristöministeriön laatimaa 2008-2011 asunnottomuusohjelmaa, jonka tavoitteena on puolittaa asunnottomien määrä koko maassa vuoteen 2011 mennessä.

Paikallisasukkaat ovat vastustaneet etenkin Töölööseen sijoitettavaa n. 90 (tämän hetkinen tietoni) asunnon tukiasuntolaa. Ruusulankadun asuntolan kohdalla vastustus on johtunut myös paisuneista huhupuheista, kun tarkkaa tietoa ei ole ollut saatavilla. Kerran jos toisenkin on ilmaan heitetty ajatus "nimbyilystä" not in my backyard -ilmiöstä. Taustalla voi olla hyvin erilaisia tekijöitä, jotka johtavat vastustukseen kuten Riitta Kuparinen väitöskirjatyössään toteaa. Hän tutki Marjaniemeen sijoitettavan kehitysvammaisille tarkoitetun asuntolan kohtaamasta vastarinnasta vuosina 1997-2000.

On luonnollista, että henkilö terästäytyy, kun mahdollinen muutos koskee hänen lähiympäristöään. Mielestäni meillä jokaisella on oikeus huolestua lähellä tapahtuvista muutoksista - olla aidosti huolestuneita. Tästä huolimatta uskon vahvasti meidän jokaisen kykyyn hyväksyä syrjäytyneiden ihmisten tukemisen myös lähialueellaan. Mutta se vaatii negatiivisten tunteiden läpikäymisen yhdessä muiden samaa tuntevien kanssa. Pahinten mahdollisten vaihtoehtojen läpikäyminen (ennakoimattoman väkivallan ja pelon lisääntyminen) ja ääneen puhuminen eivät tarkoita sitä, että emme olisi valmiita hyväksymään muutosta.

Uusia tukiasuntoloita suunniteltaessa on heti alussa otettava huomioon paikallisasukkaiden huolestuminen ja toisaalta tukiasuntoa hyödyntävien asukkaiden sopeutumiskyky uuteen asuinympäristöön. Kuntoutettavien, vahvasti elämässä jo kiinni olevien henkilöiden on helpompi kohdata mahdollinen paikallisasukkaiden vastustus ja toisaalta sopeutua normaaliin elämänrytmiin kuin henkilön, jolla millään ei ole mitään väliä. Paikan valinta ei voi ainoastaan perustua siihen mistä saadaan hankittua sopiva kiinteistö.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Onko Helsinki onnellisten ihmisten kaupunki?

Ihmisellä on eilen, tänään,
ihmisellä on huomenna,
hiirivaari mietiskeli.
Syveni ryppy otsassa.

Ihmisellä on kaikki ajat,
hiirellä nyt, siis ahtaat rajat.
Mutta - ja tässä vaari empi:
Onkohan ihminen onnellisempi?

-Tuula Karolainen, Kuono kohti tähteä, Lasten keskus, Helsinki 2005, Finlandia Junior -voittaja 2005

Helsingin vihreiden yleiskokouksessa huhtikuussa onnellisuutta ehdotettiin yhdeksi vaaliteemaksi. Kannatan ajatusta lämpimästi. Mitä onnellisuus oikeastaan on? Onko se yhtä kuin hyvä elämä? Ja ennen kaikkea voimmeko pitää Helsinkiä onnellisena kaupunkina? Perinteisesti onnellisuutta on mitattu neljän mittarin avulla: varallisuus, ihmissuhteet, työllisyys ja terveys/hyvinvointi.

Varallisuus ja onnellisuus. Olen samaa mieltä väitteestä että raha tuo onnea – tiettyyn rajaan asti. Kun rahan puuttuminen hallitsee arkea ja se on syy perheriitoihin ja väsymiseen, voi lisäraha tuoda onnellisuuden tunteen. Onnellisuus on riippumaton tuloista varakkaissa yhteiskunnissa eli kun BKT ylittää 9500 euron rajan. Keskivertohelsinkiläinen tienaa n. 27.000 euroa vuodessa ja Helsingin seudun BKT on yli 30.000 euroa. Karkeasti arvioituna rahan ei pitäisi olla este onnellisuudelle kotikaupungissani.

Ihmissuhteet ja onnellisuus. Suomalaiset pitävät perhettä, parisuhdetta ja hyviä ystävyyssuhteita tärkeinä onnellisuutta edistävinä tekijöinä. Ei käy kiistäminen. Jos ihmissuhteet muutetaan havainnoitaviksi tilastoiksi on Helsinki ”sinkkulandia”, hieman yli puolet kotitalouksista on yhden hengen asuntokuntia. Yksinelävillä muualla elävän perheen ja ystävyyssuhteiden merkitys korostuu entisestään. Yksinelävät myös rasittavat ympäristöään enemmän kuin parisuhteessa elävät tai perheet keskimäärin.

Työ ja onnellisuus. Työn rooli onnellisuuden tuottajana nähdään edelleen tärkeänä. Helsinkiläisten työttömyysaste on 6 % vaihdellen 4,1-17,7 % eri peruspiirien välillä. Työn vaativuuden ja kiireellisyyden tunteen lisääntyminen tai huono työilmapiiri heikentävät vahvasti onnellisuuden kokemista omassa arjessaan. Samoin tekee työn jatkumisen epävarmuus. Apurahatutkijoilla ja –taiteilijoilla tulot voivat olla katkolla vuosittain.

Terveys ja onnellisuus. Terveyden on perinteisesti ajateltu lisäävän ihmisten onnellisuutta. Olen vain osittain samaa mieltä. Mielestäni sairaus ei ole este onnellisuuden tunteelle. Sen sijaan itsensä sairaaksi kokeminen tai terveytensä äkillinen menettäminen voivat vähentää onnellisuuden tunnetta. Terveydestä huolehtiminen voi jopa uhata onnellisuuden tunnetta, jos terveyden tavoittelusta tulee itsetarkoitus. Hyvinvoinnin käsitteeseen liittyy mielestäni laajemmin sekä fyysinen että psyykkinen kunto ja näiden kahden välinen tasapaino. Mielenterveysongelmat ovat mielestäni merkittävin onnellisuutta heikentävä tekijä.

Näiden yllämainittujen mittarien avulla tuon esille kolme muuta tekijää, jotka mielestäni vaikuttavat vahvasti siihen voiko Helsinkiä pitää onnellisten ihmisten kaupunkina.

Oman elämän hallinta. Oman elämän hallinnan karkaaminen mielenterveyden, työttömyyden, vähäosaisuuden tai muun sosiaalisen tekijän takia on omiaan vähentämään onnellisuuden tunnetta. Uhkakuvat ja pelkotilat voivat hallita henkilön onnellisuuden tunnetta. Ne heikentävät mahdollisuutta toimia vapaasti. Mielestäni on myös tärkeää, että oma kädenjälki tulisi konkreettisesti näkyviin. Omakotitalo ja oma piha ovat onnellisuuden ja oman elämän hallinnan perinteisiä peruspilareita. Niin ei tarvitsisi olla.

Vaikuttaminen ja osallistuminen. Suomalaiset ovat yhdistyskansaa. Valtion tasolla pohditaan yhtäältä miten kansalaisosallistamista pitäisi edistää toisaalta kuinka yhteiskunnan kehitystä jarruttavat ”valittajat” saataisiin tiukempaan kuriin. Helsingillä on käytössään osallistava suunnittelu kaavoituksessa ja viheralueiden suunnittelussa. Hallinnollisvetoisten vaikutuskanavien lisäksi pitäisi kaupunkilaisilla olla mahdollisuus olla aktiivinen omalla tavallaan. Nuorten, aikuistuvien, perheiden ja ikääntyvien toimintamallit ovat hyvin erilaiset. Näitä toimintoja voidaan tukea suoraan taloudellisesti ja edistää niiden yleistä hyväksyttävyyttä. Näin vahvistetaan kollektiivisen jaetun hyvän kokemista. Onnellisuuden tunne syntyy usein myös epäitsekkäistä, yhteistä hyvinvointia edistävistä teoista.

Mahdollisuus epäonnistua ja olla tehoton. Nykyinen länsimainen yhteiskuntamalli arvostaa osaamista ja tehokkuutta. Kilpailuhenkisyys, tavoitteellisuus ja itsensä jatkuva kehittäminen ohjaavat arkitoimintojamme. Epäonnistuminen työssä, ihmissuhteissa, urheilusuorituksessa, elämänvalinnoissa on osa arkeamme. Pysähtyneisyyttä ja joutilaisuutta pidetään epänormaalina ja poikkeavana tilana, joka on sallittua vain rajattujen asiantilojen yhteydessä (lomat, työttömyys). Onnellisuuteen pyrkivän toiminnan pitäisi syntyä ihmisestä itsestään eikä ulkoisten vaikutteiden kautta. Perheiden ja yksineläjien olisi hyvä oppia yhteistä joutilaisuutta. Epäonnistumiselle olisi luotava tilaa ja epäonnisille rakennettava toimiva tukiverkosto.


Onnellinen minä

Onnellisuuden tunteminen – olla onnellinen – on vahva henkilökohtainen kokemustila. Ollessani todella onnellinen liittyy siihen myös vahva fysiologinen tunne: mahassa lentelee perhosia, hymyilyttää, itkettää, varpaat alkavat heilua. Tämä tunnetila voi muuttua hyvinkin nopeasti. Toisaalta voin pitkällä aikajuoksulla jälkeenpäin todeta, että itse asiassa olen onnellinen.

Minulle onnellisuuden tunne syntyy sekä ihmisten kollektiivisen hyvän tunteen jakamisesta (voitto jääkiekko-ottelussa, osallistuminen talkoisiin) että yksittäisistä oivalluksista, tilanteista ja tapahtumista (puolisoni pitää minua kädestä, pääsen Linnanmäen mustekalaan jonottamatta, sain lautakunnassa esitykseni läpi). Tapahtumat tai tilanteet eivät ole mitenkään rinnastettavissa toisiinsa tai vertailukelpoisia. Olla onnellinen ei onneksi ole arvolatautunut tunnetila – ei ainakaan minulle.

Lue lisää onnellisuudesta, sen määrittämisestä ja mittaamisesta:

Bhutanin kuningas luottaa onnellisuusindeksiin – Pieni Bhutan pitää onnellisuutta kansan kehityspolitiikan mittana. Turun Sanomat 10.9.2005.
Vihreä kansanedustaja Kirsi Ojansuu pohtii onnellisuutta
Tilastokeskuksen julkaisuja: Indikaattorimaailma liikkeessä – mitä uutta syntymässä?
Hirvonen Tatu 2004: Onnellisuus – Onko kansantaloustieteellä mitään sanottavaa? Kansantaloudellinen aikakauskirja 2004/4: 457-461.
Helsinki tilastoina
Kaupungin työttömyystilastot

tiistai 13. toukokuuta 2008

Suruviesti hiljensi ajatukseni


Voisin kirjoittaa pitkän tarinan viime viikkoisista tapahtumista, mutta sen sijaan hiljenen muistelemaan Kirkkonummen luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajaa Jussi Pesolaa, joka menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen viime viikolla. Jussi loi tinkimättömyydellään ja vilpittömällä innostuksellaan uskoa moneen.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Pitääkö kaupunkimetsiä hoitaa?

Huhtikuussa kävi itäisessä Helsingissä kova rytinä, kun samalla kertaa siistittiin muutama metsäkohde kertaheitolla kaikista iäkkäimmistä kuusista ja koivuista. Kuten ennenkin syyksi sanottiin puuston huonokuntoisuus ja tarve uudistaa metsä tässä ja nyt. Helsyläisenä olen vastustanut perinteistä tapaa uudistaa kuusivaltaiset metsät avohakkaamalla, olkoonkin koko pieni (0,3ha) verrattuna perinteiseen talousmetsän uudistamishakkuisiin. Kuusi varjopuuna pystyy uudistumaan pienissäkin, muutaman aarin kokoisissa aukoissa.

Tämänkeväiset Meri-Rastilan ja Herttoniemen hakkuut on tehty Helsingin luonnonhoidon linjausten mukaisesti. Yleisten töiden lautakunta on hyväksynyt ne ja toukokuun aikana se mennee kaupunginhallitukseen. Luonnonhoidon linjauksissa todetaan mm. että kaikki mahdolliset hakkuutavat on sallittu, Helsingin metsiä uudistetaan 50 ha vuosivauhtia ja kustannussyistä hakkuutoimia tehostetaan (tehdään osittain koneilla). Mielestäni on teennäistä asettaa uudistamistavoitteet Helsingin metsien ikäluokkajakauman perusteella - meillä on täällä kaupungissa kuulemma liikaa vanhoja metsiä. Vanha metsä itsessään ei ole uhka kenellekään.

Hallitun hoitamattomuuden periaate ei ole saanut jalansijaa helsinkiläisissä kaupunkimetsissä, vaikka asiasta on puhuttu jo toistakymmentä vuotta. Viime vuosien kuivat kesät ovat paikoitellen koetelleet kuusia ja sen vuoksi monilla aloilla kaikki kuuset , myös terveet poistetaan ja istutetaan männylle. Luonnon monimuotoisuutta vaalitaan tarkasti rajatuissa kohteissa.

Uskon edelleen, että nykyisen rakennusviraston edustaman metsänhoitaja-mallin rinnalle kehittyisi metsäammattilaisryhmä, joka uskaltaa kyseenalaistaa opitut hakkuumallit ja ehdottaa vaihtoehtoista metsien"hoitoa" perinteisen mallin rinnalle. Toisinajattelijoitakin löytyy, esimerkkinä haluan mainita maa- ja metsätaloustieteiden tohtorin Erkki Lähteen, joka on mukana mm. Ekometsätalouden liitossa.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Mahtuuko monimuotoisuutta kaupunkiin?

Helsingille laaditaan LUMOa eli luonnon nonimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaa vuosille 2007-2018. Olen mukana järjestöedustajana ohjausryhmässä. Eilisessä kokouksessa käsittelimme eri hallintokuntien antamia lausuntoja ohjelmaan. Eniten kiinnitin huomion kaupunkisuunnitteluviraston toteamukseen, että Helsingin kokoisella kaupungilla - urbaanilla metropolilla - ei voi olla tärkeänä tavoitteena suojella luonnon monimuotoisuutta.

Miksi taistella luontoamme vastaan? Pikemminkin se pitäisi nähdä mahdollisuutena suunnitella kaupungistamme aidosti monimuotoinen ja viihtyisä.

Toisaalta kaupunkiluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää hyvin pienillä toimenpiteillä. Jätetään hoitamattomia vyöhykkeitä puistoihin, annetaan ruohon kasvaa vapaana. Ainakin monet hyönteiset etenkin kovakuoriaiset hyötyvät hallitusta hoitamattomuudesta. Metsien osalta tämä tarkoittaa metsän puiden monikerroksellisuutta ja aukkohakkuiden välttämistä. Linnut viihtyvät monikerroksisessa ja -puustoisessa metsäympäristössä, jossa on tarjolla lahopökkelöitä ja pensaita.

Pidetään Helsinki luonnonvihreänä - Kantakaupungin ytimeen asti ulottuu Keskuspuiston vihreä humina.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Ekososiaalisuus osaksi päätöstentekoa

Olin eilen kuuntelemassa Suomen luonnon muutos -seminaaria ja koin jälleen ahaa-elämyksen kuunnellessa professori Yrjö Hailan esitystä. Tajusin, että Hailan puhuma "ekososiaalisuus" pitäisi olla vahvasti läsnä, kun päätämme kaupunkikuvaamme ja -luontoa koskevista asioista. Kyse on siitä, että hyväksymme olevamme osa sitä luontoa, jonka olemme teoillamme ja toiminnallamme nykyisen näköiseksi muokanneet.

Kaupunki luonnossa on vahvasti suunnittelijoiden ja käyttäjiensä muokkaamaa. Se ei kuitenkaan vähennä sen arvoa suhteessa koskemattomaan luontoon. Luonnon ja ihmisen välinen vuorovaikutussuhde on molemminpuolinen, yhtäältä se voi olla negatiivinen, toisaalta positiivinen. Jos kadotamme tuon suhteen, toisin sanoen kiellämme sen olemassaolon, johtaa se epäviihtyisään asuinympäristöön ja kasvavaan välinpitämättömyyteen luontoympäristöämme kohtaan.

Peilaan samaista ajatusta helsinkiläiseen kaupunkisuunnitteluun. Helsingissä asuntopula, asuntojen hinnannousut ja asumisväljyyden lisääminen kannustavat suunnittelijoita ja poliittisia päättäjiä hyödyntämään kaupunkialuetta tehokkaasti. Helsingin ekologista yhdyskuntarakennetta edistetään tiiviillä kaupunkirakentamisella. Käytännössä tämä tarkoittaa rakentamista luonnonalueille ja uudisrakennuksia väljille tonteille, vanhojen rakennusten väliin. Usein paikallisasukkaat vastustavat rakentamista, sillä he kokevat menettävänsä oman ekososiaalisen ympäristönsä.

Kaupunkisuunnittelun tulisi kunnioittaa olemassa olevia, herkkiä ihmisen ja luonnon välisiä vuorovaikutussuhteita. Liiaallinen tehokkuuden havittelu – myös ekologisuuden nimessä – ei saisi kuitenkaan loukata perusarvoja: oikeuden hyvään ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen.