perjantai 27. kesäkuuta 2008

Pohjois-Karjalan vaaramaisemista

Olen viettämässä kesälomaa sukulaisteni kanssa Pohjois-Karjalassa. Kävimme tutustumassa Valtimon kunnassa sijaitsevaan Murtovaaran talomuseolla. On hämmentävää tietää että vielä 70 vuotta sitten syrjäseuduilla elettiin savupirteissä. Savupirttien ilmanlaatu ei todellakaan olisi voinut kilpailla nykyisten kaupunki-ilman laadun kanssa.

Yli sata vuotta vanhoihin puurakenteisiin tutustuminen herätti kunnioitukseni perinnerakentamista kohtaan. Onneksi kiinnostus perinteiseen rakentamistyyliin näyttää lisääntyneen opiskelijoiden ja itserakentajien keskuudessa. Murtovaaran perinnepirtti on pysynyt pystyssä yksityisten tukemana ja talkoovoimin. Helsingistäkin löytyy monia upeita perinnerakennuksia, mm. Lammassaaressa sijaitseva vuonna 1905 valmistunut "Pohjolan pirtti" -rakennus on vierailun arvoinen. Tilaa voi vuokrata raittiusyhdistys Koitolta omia tilaisuuksia varten. Sijainti on haasteellinen, paikalle pääsee vain joko kävellen Vanhakapunginlahden luonnonsuojelualueen halki tai pienveneellä.

Ei kommentteja: