Monimuotoisuuden suojelu vaatii poliittista profiloitumista

Eilen julkaistiin 4. kansallinen uhanalaisuusarvio Suomen lajeista, joka perustuu Kansainvälisen luononsuojelujärjestön IUCN:n arviointikriteereihin. Maailmanlaajuisessa vertailussa Suomen arvio on huippuluokkaa, koska Suomessa tunnetusta n. 45 000 lajista uhanalaisuus kyettiin arvoimaan 21 398 taksonista mikä on noin 47 % lajistosta. Suomessa on pitkät perinteet lajistotutkimuksessa ja lajiharrastuksessa, joiden ansiosta voidaan tehdä luotettavia arvioita lajien ja niiden populaatioiden mahdollisuudesta säilyä tulevaisuudessa. Jotta nykyistä tietotasoa voidaan entisestään syventää, on huolehdittava Luonnontieteellisten keskusmuseoiden ja muiden lajisto- ja taksonomian perustutkintoa ja tietokantoja ylläpitävien tutkimushenkilöiden työ riittävällä budjettirahoituksella.

Uuden uhanalaisuusarvion mukaan metsät säilyttivät edelleen ykkösasemansa uhanalaisten lajien ensisijaisena elinympäristönä (36 %). Perinnebiotoopit on toinen uhanalaisten lajien hotspot-elinympäristö.

Seurasin uhanalaisuuden julkistamistilaisuutta suorana nettilähetyksenä kodista käsin. Uhanalaistumisselvityksessä ei noussut minulle biologina mitään yllättävää tietoa, mutta sen sijaan jäin pohtimaan Riku Lumiaron esitystä miten tiedottamisella voidaan edistää monimuotoisuuden suojelua. Hän toi esityksessään esille erittäin mielenkiintoisia selvityksiä kansalaisten ympäristötietoisuudesta. Tiedebarometri 2010 mukaan me suomalaiset seuraamme ja luotamme tieteteelliseen tietoon ja teknologiaan erittäin paljon (57 % vastanneista). Ympäristö- ja luontoasioita seurasi 77 % vastanneista. Tästä huolimatta ainoastaan 9 % suomalaisista on huolestunut monimuotoisuuden vähenemisestä Suomessa, kun vastaava luku oli Ruotsissa 35 % ja Euroopassa 42 %. Miksi monimuotoisuuden suojelu ei huoleta suurta yleisöä?

Luonnon monimuotoisuus-keskustelu näyttää hukkuneen ilmastonmuutoksen alle. Kööpenhaminan ilmastokonferenssia oli seuraamassa useita tuhansia toimittajia, kun vastaavasti Nagoyn monimuotoisuus-konferenssia seurasi muutama sata. Olen Lumiaron kanssa samaa mieltä, että tarvitsemme lisää poliittista keskustelua ja linjauksia luonnon monimuotoisuuden suojelun puolesta. Kunnallispolitiikassa tämä tarkoittaa, että luonnon monimuotoisuuden suojelu on nostettava yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi, kun edistetään eheää yhdyskuntarakennetta ja päätetään kaavoituksesta tai maankäytöstä.

Olen seuraamassa kaupunkiekologian seminaaria, jossa pohditaan pitääkö luonnon monimuotoisuutta suojella kaupunkiympäristössä. Ekosysteemipalvelut - luonnon tuottamat hyödyt kaupunkilaisille - ovat konkreettinen keino julistaa ja osoittaa monimuotoisuuden tärkeyttä kansalaisille, päättäjille ja suunnittelijoille. Tutkija Saara Vauramo tiivisti mielestäni kaupunkiluonnon merkityksen erinomaisesti.

"Puhumme, että sademetsät ovat maapallon keuhkot. Kun puhumme luonnosta kaupungissa voisimme ajatella, että keuhkojen lisäksi luonto on kaupungin maksa, joka puhdistaa ja sitoo ilmaiseksi ja tehokkaasti myrkyllisiä yhdisteitä. Se on myös kaupungin munuaiset, jotka suodattavat veden epäpuhtaudet ja tuottavat puhdasta vettä. Ja ennen kaikkea se on kaupungin sydän, joka tarjoaa kaupunkilaisille elämyksiä, hyvinvointia ja terveyttä."

Meri-Rastilan upea metsä säilytettävä

Vuosaaren Meri-Rastilan osayleiskaavaluonnos on nähtävillä. Hanke on kaikin puolin masentava. Alueelle rakennetaan asuntoja noin 2000 uudelle asukkaalle. Rakentaminen kohdistuu kokonaan metsäalueelle. Se katkaisee tehokkaasti Meri-Rastilan ekologisen yhteyden Kallahdenniemeltä Vartiokylänlahteen. Nykyinen esitys ylittää jopa yleiskaava 2002:en ylimitoitetut kaavavaraukset.

Olen jo yleiskaavavaiheessa vastustanut Meri-Rastilan rakentamista. Tiivis ja ekotehokas kaupunki ei voi tarkoittaa sitä, että alueellisesti ja maakunnallisesti ainutlaatuinen metsäkokonaisuus pirstotaan. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on ottanut vahvasti kantaa alueen suojelemiseksi. Yhdistys laati muun muassa Vartiokylälahden luontopolun nostaakseen alueen luonto- ja virkistysarvoja yleiseen tietoisuuteen. Alueelle ollaan valmistelemassa luonnonhoidonsuunnittelmaa ja asukaskyselyiden aikana selvisi alueen tärkeys ulkoilualueena. Lähiasukkaat ja kauempaakin tulevat arvostavat Meri-Rastilan ulkoilualuetta erittäin paljon.

Meri-Rastilan alueella on jäljellä erittäin upeita metsiä, jotka voidaan luokitella Metson luonnontieteellisten kriteerien perusteella jopa 1. luokkaan. Alueen ydinalueilla puusto on monikerroksellista, kookkaita haapoja ja koivuja esiintyy yleisesti. Jos rakentaminen toteutetaan ehdotetulla intensiteetillä kohdistaa se nykyistä ja tulevaa käyttöpainetta entisestään alueelle, jossa on merkittäviä monimuotoisuusarvoja. Lisääntynyt virkistyskäyttö ei välttämättä uhkaa metsien luontoarvoja, mutta liian voimakas metsienhoito, vaarallisten lahopuiden poistaminen ja metsän "valmennus" tulevaa rakentamista varten vähentävät alueen aarniomaisuutta.

Kävelyetäisyys luontoon arvossaan

Kirjoituksemme julkaistiin Helsingin sanomien mielipidesivulla 11.10.2010. Alla alkuperäinen teksti, jota oli hieman tiivistetty toimituksen puolesta:

Helsingin Sanomat uutisoi 6.10. Aalto-yliopiston tutkimuksesta, jossa oli selvitetty kaupunkilaisten mielipaikkoja ja viihtyvyyttä erilaisissa kaupunkiympäristöissä. Tutkimuksen mukaan onnellisuusindeksi nytkähti ylöspäin, kun kaupunkikuva tiivistyi ja "asvalttiviidakko" tihentyi. Mielestämme tulos on järkeenkäypä, sillä tiiviissä kaupungissa, jossa asukkaiden määrä tiettyä rakennettua pinta-alaa kohden on riittävän korkea (esimerkiksi Töölössä reilu 6000 asukasta/km2), palvelut pysyvät kävelyetäisyydellä ja kaupungista muodostuu elävä ja monimuotoinen. Kivijalkakaupat, kahvilat, puistot ja leikkikentät luovatasukkaille viihtyisyyttä ja toimiva joukkoliikenne helpottaa liikkumista ilman autoa.

Tiiviin kaupunkimiljöön ihannoiminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asukkaat eivät kaipaisi luonnollisia viheralueita kävelyetäisyydelleasuinpaikastaan. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet luonnonympäristöjen edesauttavan asukkaiden viihtyisyyttä ja hyvinvointia. Esimerkiksi Helsingin Keskuspuiston läheisyydessä (<0,5 km) sijaitsevat asuintalot ovat haluttuja ja niistä ollaan valmiita maksamaan enemmän ennen kaikkea lähellä sijaitsevan metsäluonnon vuoksi. Jos metsiä, kalliota tai vapaita ranta-alueita ei löydy asuinpaikan läheisyydestä, asukkaat hakevat elvyttäviä luontokokemuksia kauempaa, jolloin vapaa-ajan liikkumissäde kasvaa.

Helsinki toteuttaa lähivuosina Östersundomin yleiskaavaa yhdessä Sipoon ja Vantaan kanssa. Tavoitteena on sijoittaa 50 000-80 000 uutta asukasta suunnittelualueelle. Alueelle kaavaillaan laajalle levittyvää, pientalovaltaista ja joukkoliikenteeseen painottuvaa kaupunkimiljöötä. Mielestämme suunnittelijoiden tulisi kuitenkin pohtia myös sitä, miten arjen viihtyisyys ja lähipalveluiden tarjonta turvataan uudessa kaupunginosassa. Toivomme suunnittelijoilta visioita tiiviistä ja toimivasta kaupunkirakenteesta sekä potentiaalia nostaa kortteli- ja tonttikohtaista rakentamistehokkuutta. Etukäteen liian korkealle asetettu asukastavoite luo turhan kovat rakentamispaineet, ja asukkaiden lopullisen määrän tulisikin määrittyä vasta suunnittelun edetessä. Östersundomin alueen upeat luontokohteet: rannat, metsät ja kalliot sekä niiden väliset ekologiset yhteydet onsäästettävä rakentamiselta, sillä ne tarjoavat tuleville asukkaille monia lähes ilmaisia ekosysteemipalveluita (mm. monimuotoisuus, virkistys,tulvantorjunta).

Kati Vierikko
Filosofian tohtori, ympäristötieteet

Kaisa Hauru
Filosofian maisteri, Kaupunkiekologian tutkija

Sipoonkorpeen tulee kansallispuisto

Olin lapsieni ja äitini kanssa eilen sieniretkellä Sipoonkorvessa. Moni vastaantulija tuntui olevan todella iloinen kansallispuistohankkeen etenemisestä. Hallitus näytti vihreää valoa Sipoonkorven kansallispuistolle käsiteltyään asiaa iltakoulussaan menneellä viikolla. Helsingin Sanomat uutisoi torstaina näkyvästi "Lehtomäki lupaa että rakentaminen saa väistyä ekologisten yhteyksien tieltä". Tuona päivänä hykertelin iloisena koko päivän ennen kuin annoin vallan realismille. Seuraava iso kysymys on Sipoonkorven kansallispuiston rajaus ja kuinka innokkaasti saadaan Helsinki mukaan kansallispuistohankkeeseen. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Penttilä ilmoitti jo torstai-illan tiedotteessaan, että kaupunki on halukas maanvaihtoihin liittyen Helsingin omistamiin metsäpalstoihin Sipoon kunnan alueella, joita on yhteensä n. 500 ha.

Suurin haaste tulee olemaan varsinaisen Sipoonkorven metsämantereen eteläpuolella, Helsingin hallinoimalla alueella jossa maankäytön ristiriidat kulminoituvat. Teknisesti olisi helppo liittää nykyiset jo suojelualueiksi perustetut Natura-alueet kansallispuistoon. Onko kaupungilla halua liittyä suojelutalkoisiin, joka takaisi liitosalueen keskeisten luonto- ja viheralueiden säilymisen ja turvaisi ainutlaatuisen viherkehän, joka ulottuu Helsingin itäisiltä rannikkoalueilta Sipoonkorven kautta aina Nuuksioon ja Porkkalanniemeen asti.

Helsinki, Vantaa ja Sipoo aloittavat tämän syksyn aikan Östersundomin yhteisen yleiskaavan laadinnan. Alueelle pyritään sijoittamaan 40-60.000 uutta asukasta ja raideliikenteeseen painottuvat kaupunginosat. Nyt tarvitaan kaupunkisuunnitteluvirastolta tahtoa toteuttaa käytännössä valtakunnalliset erityistavoitteet säilyttää ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittäviä, yhtenäisiä luontoalueita.

Pohjoisesplanadin autottomuuskokeilu ei saanut kannatusta

Helsingin ympäristölautakunta palautti eilisessä kokouksessaan ympäristökeskuksen laatiman aloitteen kaupunginhallitukselle Pohjoisesplanadin kävely- ja oleskelualueen kokeilusta. Ehdotusta kannattivat vihreät ja keskustan edustaja, kokoomuksen, demareiden ja SKP:n äänestäessä vastaan. Kokoomuksen edustajat olivat yhtäältä huolissaan ympäristökeskuksen aloitteellisuudesta toisaalta ajatus nähtiin viehättävänä. Kaunopuheisuus ei auta kun äänestys ratkaisee.

Todella hämmentävä äänestystulos (3-6). Esitystä vastaan äänestäneet huolehtivat siitä että ympäristölautakunta ei ole jatkossakaan aktiivinen ja kantaaottava. Vaikka ehdotus olisi vaatinut vielä työstämistä, olisi tässä vaiheessa lautakuntien jäsenten pitänyt antaa täyden tukensa ympäristökeskuksen aloitteellisuudelle. Pahoin pelkään että aloite kaatui tähän äänestykseen. Harmin paikka.

Viikon kokeilu voisi olla liian lyhyt aika saada riittävästi kokemusta autottomasta Pohjoisesplanadista. Riittävällä suunnittelulla ja vaihtoehtoisten ajoreittien etukäteisellä suunnittelulla vähintään kuukauden mittainen kokeilu toisi paremmin esille mahdolliset hyödyt ja haitat Pohjoisespan liiketoiminnalle. Lisäksi riittävän pitkä kokeilu osoittaisi kuinka autoilijat "sopeutuvat" muuttuneeseen tilanteeseen.

Kolmen kunnan yhteinen yleiskaava

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee torstaisessa kokouksessaan Helsingin, Sipoon ja Vantaan yhteistä yleiskaavaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan suunnittelualueelle, johon kuuluu Helsingin liitosalue, aiotaan asuttaa 50-80000 uutta asukasta. Raideliikenneratkaisuksi ehdotetaan Mellunmäen kautta kulkevaa metroa. Lisäksi selvitetään mahdollista pikaraitiotietä.

Soninivaara pohtii blogissaan maakunnallisia ratkaisuja siihen kuinka asutamme Uudenmaan maakuntaan satoja tuhansia uusia asukkaita. Liiton selvitysten perusteella vuoteen 2035 mennessä Uudellemaalle muuttaa vähintää 430 000 uutta asukasta. Liittohan laajenee vuoden 2011 alusta käsittämään sekä itäisen Uudenmaan maakunnat kattaen näin 28 jäsenkunnan alueen.

Huolestuttavaa yhteisen yleiskaavan laadinnassa on kiire, virkamiesvetoisuus ja tarve asuttaa kymmeniä tuhansia ihmisiä alueelle, jonka selvitykset ovat vielä kesken. Nyt tarvittaisiin reilu annos jäitä hattuun. Ensinnäkin pitäisi aloittaa yleiskaavan suunnittelu "tyhjältä pöydältä" ilman että ennen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa lyödään lukkoon minimiasukamäärä tai raideliikenneratkaisu.

Sen sijaan että hehkutetaan ainoastaan itämetron paremmuutta pitäisi tarkastella laajemmin mihin, jo olemassa olevien tai toteutuvien raideliikenneyhteyksien varteen kannattaisi sijoittaa ensimmäiset kymmenet tuahnnet uudet asukkaat, jotta se olisi kasvihuonekaasupäästöiltään pienin ja turvaisi nykyisen viherverkoston. Itäisen alueen suunnittelu voi hyvin odottaa itseään muutaman vuosikymmenen, jos kyse ei olisi halusta saada Helsinkiin hyviä veronmaksajia.

Viherverkoston säilyttämisen puolesta kannattaa jaksaa meluta. Pääkaupunkiseudun viherkehä ulottuu yhä Helsingin itäiseiltä kolkalta pohjoisen kautta länteen Nuuksioon. Jopa globaalissa mittakaavassa tämä on ainutlaatuinen yhteys, jota tuskin löytynee monesta Euroopan pääkaupungin ympäriltä. Kun jokin luontoalue kerran rakennetaan ei sitä enää saa palautettua alkuperäiseen muotoonsa. Vihreyttä ja viihtyisyyttä voimme rakentaa puistoilla ja istutuksilla. Mutta jos pohdimme luontoa ja viheralueita ekosysteempalvelun näkökulmasta on ehdottomasti kustannustehokkainta hyödyntää olemassa olevaa luontoympäristöä.

Kuntalaisten kokemuksellisen ympäristötiedon kerääminen

Viime tiistain ympäristölautakunnassa keskustelimme pitkään ympäristötiedon keruusta, subjektiivisesta ja objektiivisesta havainnoinnista. Pohdintaamme ohjasi toisen vihreän jäsenen Timo Pyhälahden tekemä lisäys esityslistan kohtaan Ystp/3 valtuustoaloitteesta koskien melu- ja hiukkasmittaustaulujen asentamista keskeisten katujen varteen. Päädyimme Timon kanssa tekemään ehdotuksesta valtuustoaloitteen, jonka luovutin eilen valtuustokokouksen aikana. Aloitteen allekirjoitti 14 valtuutettua. Mielestäni tämänkaltaisen foorumin kehittäminen edistäisi kokemuksellisen ja ns. hiljaisen tiedon keruuta kansalaisilta.

VALTUUSTOALOITE

Kaupunkilaisten ympäristöhavaintojen kerääminen yhteiseen käyttöön

Helsinkiläiset ovat itse ympäristönsä asiantuntijoita: He havaitsevat ja mielellään kertoisivatkin, jos tiet pölisevät kovasti, melu häiritsee hiljaisinakin tunteina, roskat ja autonromut ovat levällään tai katurakennelmat rikki. Valitettavasti ilmoittelu jää usein tekemättä, koska ei ole käytettävissä selkeää ja yksinkertaista, nykyisiä mobiiliviestintä- ja nettiyhteisöjä hyödyntäviä keinoja toimittaa tieto perille nopeasti.

Kaupunki voisi ylläpitää yhteistä keskitettyä palvelua, johon kerättäisiin 'yhden luukun periaatteella' kaupunkilaisten tekemiä ympäristöhavaintoja. Pienellä neuvonnalla ympäristön havainnointia harrastavat voisivat tuottaa hallinnollekin käyttökelpoista tietoa esim vieraslajien leviämisestä luontoon, leväesiintymistä rannikoillamme tai hulevesiongelmista kaduilla. Vapaaehtoisvoimin olisi mahdollista suorittaa myös yksinkertaisia mittauksia, joiden avulla viranomaisten ammattilaislaitteillaan tekemien havaintojen tekemistä voitaisiin tukea ja suunnata oikeaan aikaan ja paikkaan. Raja-arvojen ylittymisen toteaminen mittaamalla yms virallinen valvonta jäisi kuitenkin viranomaisten vastuulle.

Kaupungin tuottaman ”raakamateriaalin” -tietokantaan voitaisiin käyttöehtojen mukaisesti, yksityisyydensuojaa kunnioittaen ja pahimmat väärinkäytökset suodattaen- avata yhteys paitsi kaupungin hallinnolle, myös yrityksille, yhdistyksille, tutkijoille ja tiedotusvälineille havaintotiedon jalostamiseksi hyödyllisiksi ja kiinnostaviksi tietopalveluiksi. Vapaasti saatavilla oleva julkinen havaintotieto kasvattaisi paitsi yritys- ja harrastustoimintaa, myös kaupunkilaisten sitoutumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuden tunnetta kotiseutunsa asioihin.

Kati Vierikko, vihr.

Itämeren tulevaisuus on myös suomalaisten käsissä

Valokuva: Vesa Vierikko

Itämeren pahoinvointi ja rehevöitymisen ongelma on hyvin tiedostettu. Taidamme kaikki olla samaa mieltä siitä, että Itämeri on pelastettava. Keinotkin ovat periaatteessa tiedossa: meidän on pysäytettävä ravinnevirta pieneen ja matalaan mereemme. Rehevöitymisen lisäksi meremme hyvinvointia uhkaavat vierasperäiset lajit, ympäristömyrkyt, mahdolliset suuronnettomuudet.

Olin 7-8.6. mukana järjestämässä Ympäristöakatemian Itämeri -seminaaria korkean luokan päättävälle ja vastuutahoille. Kahden päivän intensiivikurssi tarjosi osallistujille yhtäältä rautaisen annoksen asiantuntijoita ja käytännön kokemuksia maastossa. Seminaarin teemana olivat suomalaisen maatalouden ja haja-asutuksen aiheuttamat ravinnepäästöt ja mahdolliset ratkaisut ravinnevuotoihin.

Ympäristöakatemia, jonka perustajajäseniä ovat Birdlife Suomi, Luonto-Liitto, Natur och Miljö ja Suomen luonnonsuojeluliitto, tarjoaa uudenlaisen, neutraalin foorumin keskustella keskeisistä ympäristö- ja luonnonsuojeluasioista sekä pohtia yhdessä päättäjien, virkahenkilöiden, luottamushenkilöiden ja tutkijoiden kesken mahdollisia ratkaisukeinoja. Tämänkaltaisia foorumeja tarvitaan, jossa eri toimijat kohtaavat ja keskustelevat omista näkemyksistään. Väitöskirjatyössäni korostin että tutkijoiden tulisi osallistua "poliittiseen" keskusteluun. Mielestäni Ympäristöakatemia tarjoaa keskustelupaikan ennen kaikkea tutkijoille, jotka kaihtavat suoraa vaikuttamista politiikkapäätösten tekooon.

Kahden päivän aikana imin valtavasti uutta tietoa. Päivitin tehokkaasti vanhentuneet tietoni suomalaisen maatalouden tilasta. Olen edelleen vakuuttunut, että suomalainen maatalous on säilytettävä ja pyrittävä omavaraistalouteen. Lainatakseni erään tutkijan sanoja, että jos ruuantuotanto siirtyisi muualle, siirtäisimme ravinnetaseemme globaaliin kiertoon, jonka kestävä hallinta on huomattavasti vaativampaa ja työläämpää kuin kansallisella tasolla. Haluammeko siirtää ravinnetaseemme muiden kansojen harteille vai huolehdimmeko siitä itse? Meistä tulisi ravinteiden netto-ottajia, mutta miten varmistaisimme että ravinnetasapaino säilyy?

Keskusteltuani alan asiantunrijoiden kanssa sain uskoa näkemykselleni että suomalainen maatalous voi olla sekä ekologisesti kestävää (= eläinten hyvinvoinnista huolehditaan, ravinnehuuhtoumat vesistöihin kuriin, maaperän hyvinvoinnista huolehditaan, väkilannoitteista luovutaan, , luonnon monimuotoisuus turvataan), kunhan pyrimme 100 %:en luomutuotantoon tai vähintään 100 %:en kotimaiseen tuotantoketjuun: karjan väkirehu ja lannoitteet ovat kotimaisesti tuotettu. Lanta ei ole paras mahdollinen lannoite, mutta ainoa keino päästä eroon väkilannoitteista, joiden tuonti on suurta. Nykyinen ympäristötukijärjestelmä on rakennettava kokonaan uudelleen. On perustettava aidot ja todelliset kannustinjärjestelmät, jotka ohjaavat maanviljelijöitä sekä kuluttajia toimimaan ja valitsemaan luontoa säästävät vaihtoehdot.

Lue lisää:

Tietoa Itämerestä (Itämeriportaali)

Helcom Itämeren suojelukomissio

Helcom Baltic Sea Action Plan

Maatalouden ympäristötukijärjestelmä (SYKE)

Sipoonkorven kansallispuisto Helsingin ympäristölautakunnassa

Helsingin ympäristölautakunta käsitteli tiistain (20.04) kokouksessaan Metsähallituksen selvitystä Sipoonkorven kansallispuiston perustamisedellytyksistä. Selvityksessä on ehdotettu kolmea kansallispuistokokonaisuutta, joista viimeinen (V3) on laaja esitys, jossa nykyiset Mustavuori-Östersundomin luonnonsuojelu- ja Helsingin Natura 2000 -alueet liitettäisiin mukaan kansallispuistoon. Kolmannessa vaihtoehdossa Helsingin ja Vantaan omistamat keskeisimmät metsäpalstat Sipoonkorvessa on ehdotettu liitettäväksi mukaan kansallispuistoon. Metsähallituksen selvityksessä on huomioitu myös tärkeät, etelä-pohjoissuuntaiset ekologiset yhteydet.

Lautakunta antoi tukensa laajimmalle vaihtoehdolle. Tein kaksi muutosesitystä, joista ensimmäinen meni yksimielisesti ja toinen äänestyksen jälkeen läpi. Ensimmäinen lisäys koski liitosalueen taajamarakentamista, joka tulisi toteuttaa siten että olemassa olevat viheryhteydet säilytetään. Toisessa lisäyksessä ehdotin että selvitetään mahdollisuutta hyödyntää luonnonsuojelulain 22 §:n mukaista toimintaa kansallispuistoa perustettaessa. Lakipykälä 22 viittaa siihen että kaupunki voisi liittää omistamansa alueet osaksi kansallispuistoa, vaikka hallinto säilyisi edelleen Helsingillä.

Jostain syystä Metsähallituksen laaja esitys (V3) on herättänyt huolestumista siitä kuinka Helsingin uudelle liitosalueelle voidaan toteuttaa toimiva raideliikenne ja eheä yhdyskyntarakenne, jos alueen kaikki luonnnosuojelualueet ja ekologiset yhteydet turvataan. Helsinki on laatimassa selvitystä metrosta ja pikaraitioliikenteestä alueelle. Selvitykset valmistunevat ennen kesää.

Ympäristölautakunta hyväksyi maaliskuussa esityksen Mustavuoren-Porvarinlahden luonnonsuojelualueen laajentamiseksi 11 hehtaarilla vastaamaan nykyistä Natura 2000 -rajausta ja voimassa olevaa yleiskaava 2002:sta ja asemakaavaa, jossa koko alue on kaavoitettu SL- tai SL1-alueiksi.

Kaupunkisuunnitteluvirastto ja osa lautakunnan jäsenistä ovat olleet pettyneitä, kun suojelualuetta päätettiin laajentaa. Kaupunkisuunnittelulautakunnalla ei ollut suojelualueen laajentamiseen mitään huomauttamista vuonna 2007. Suojelualueen vahvistaminen kuulemma kaataa halvimman ja parhaimman pikaraitiotiereitin liitosalueelle tehden siitä miljoonia euroja kalliimman.

En ole nähnyt vielä julkaisemattomia selvityksiä raidevaihtoehdoista, mutta mielenkiinnolla odotan kuinka Mustavuoren luonnonsuojelualueen nykyinen laajennus blokkaa raideliikenteen kun suojelualueen ja Itäväylän väliin jää kuitenkin 100 metriä matkaa. Alustavien tietojen mukaan pikaratikan linjaus noudattaa Itäväylää ja Uutta Porvoontietä. Jotenkin tuntuu että vastustus on ollut lähinnä periaatteellista, jota ajaa pelko siitä että Vantaan puoleiset Natura-alueet aiotaan myös luonnonsuojelulailla suojella. Vantaan puoleinen Mustavuoren lehdon Natura-alue yltää Itäväylän molemmin puolin tiehen asti.

Hämmästyttävää kyllä, virasto on nähtävästi suunnitellut pikaraitiolinjausta kulkemaan olemassa olevien Natura-alueiden läpi, vaikka alue on Vantaan yleiskaavoituksessa Mustavuoren alue on varattu suojeltavaksi. Minusta on käsittämättömän kehnoa kaupunkisuunnittelua, jos kallis raideliikenneyhteys suunnitellaan ns. riskialueille huomioimatta mahdollisia muita maankäytön muotoja. Alun alkaen olisi pitänyt huomioida liikennesuunnittelun reunaehdot. Kaupunkisuunnittelijat eivät voi syyttää luonnonsuojelua, jos he päättävät vetää linjan suojelualueen läpi.

Liitosalueen suunnittelu on suuri haaste. Alue halutaan kytkeä raideliikenteellä osaksi Helsinkiä. Raideliikenneratkaisua pitäisi mielestäni tarkastella aina maakunnan tasolla ja hyödyntää ensi sijassa jo olemassa oleva raideliikenneverkostoa. Eheä ja ilmastoystävällinen yhdyskuntarakenne ei muodostu yksin Helsingin mittakaavalla. Varsinkin kun emme voi olettaa että liitosalueen päivittäiset työmatkan liikennesuoritteet suuntautuvat ainoastaan länteen tai Helsingin keskustaan.

Kannattaako puuta polttaa Helsingin energiantuotannossa?

Helsingin Energian kehitysohjelma kohti hiilineutraalia tulevaisuutta oli ympäristölautakunnan lausunnolla edellisessä kokouksessa. Kehitysohjelman tavoitteena on toteuttaa Helsigin kaupunginvaltuuston asettamat tavoitteet nostaa uusiutuvien polttoaineiden osuudeksi 20 % vuoteen 2020 mennessä. Toteutuessaan ohjelma luo edellytykset hiilineutraaliin tulevaisuuteen 2030 jälkeen. Tavoitteeseen pyritään lisäämällä mm. biomassan ja ennen kaikkea metsäpohjaisen biomassan käyttöä energiatuotannossa. Kuulostaa hyvältä ja kunnianhimoiselta tavoitteelta.

Itseäni jäi mietityttämään puun kestävä käyttö ja kuinka energiapuun korjuu vaikuttaa metsäekosysteemiin. Kansallisen metsäohjelman 2015 tavoitteena on lisätä energiapuuhakkuita nykyisestä n. 3 miljoonan kuutiosta 8-12 miljoonaan kuutioon vuodessa. Arvioiden mukaan energiapuuta voidaan kerätä vuosittain noin 15 milj. kuutiota, joka vastaisi noin 8 % vuoden 2007 energiakulutustasoa. Ilmastotavoitteisiin ei pidä pyrkiä keinoilla, joilla voi olla negatiiviset vaikutuksensa metsäluonnon monimuotoisuuteen ja ekosysteemin toimintaan.

Hieman taustoista, jotta lukijallekin selviää mistä on oikein kyse. Helsingin Energian mainitsema metsäpohjainen biomassa tuotetaan metsähakkeesta. Haketta tuotetaan hakkuiden yhteydessä kerätyistä puiden oksista ja lehvästöstä (hakkuutähteet). Tänä päivän nostetaan myös kantoja aukkohakkuilta. Haketta voidaan tehdä myös nuorten metsien ensiharvennuksista eli pienpuustosta, joka ei läpimitaltaan kelpaa kuitupuuksi. Suomessa ei käytetä runkopuuta (kuitu- ja tukkipuut) varsinaisti sellaisenaan energiatuotantoon.

Hakkuutähteiden keruun vaikutuksista maan fysiologiin olosuhteisiin ei ole tutkittu. Keruulla voi olla suuri vaikutus metsän maaperään toimintaan ja vapauttaa maaperän hiilivarastoja ilmakehään. Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jari Liskin mukaan hakkuutähteiden keruu ja käyttö energiatuotantoon voi aiheuttaa suuren hiilidioksidikuorman. Ainakaan ei pitäisi ajatella puubiomassan polton olevan hiilineutraalia päästöiltään. On syytä myös muistaa että kaikki kerätty puuaines on aina pois metsäekosysteemistä ja tällä on köyhdyttävä vaikutus metsäekosysteemin ravintotaseeseen ja vähentää lahopuun määrää sekä siitä riippuvaisia eliölajeja. Energiapuuta ei pidä kerätä luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemin toiminnan kustannuksella.

Lue lisää:
Suomen ympäristökeskus 2007: Bioenergian tuotannon uudet haasteet Suomessa ja niiden ympäristönäkökohdat.
Metla ja Tapio 2008: Energiapuun korjuun ympäristövaikutukset.

Sipoonkorven kansallispuisto mukaan suunnittelun pohjaksi

Helsingin Sanomat uutisoi launtaina (20.2) kansallispuistohankkeesta ristiriitaisin otsikoin. Kaupunkisuunnitteluviranomaiset olivat kummissaan esitetyistä suojelusuunnitelmista ja ihmettelivät, miksi Metsähallitus ei ole esitellyt suunnitelmiaan aikaisemmin. Mielestäni Metsähallituksen esitys on sopusoinnussa alueelle laaditun Itä-Uudenmaan maakuntakaavan osalta. Vaikka kaavaa ei vahvistettu Östersundomin osalta,voitaisiin alueen kaavoitus toteuttaa maakuntakaavan pohjalta. Lisäksi viranomaisten maankäytön suunnittelua ohjaavat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Tarkistetut tavoitteet korostavat mm. viheralueiden yhteyksien säilyttämistä.

Alueen projektipäällikkö Visanti asetti kohtuuhintaiset asunnot ja lajiensuojelun vastakkain. Mielestäni tällainen vastakkainasettelu on suunnittelijalta turhaa kahden tärkeän tavoitteen rinnastamista. Järkevällä ja suunnitelmallisella kaavoituspolitiikalla molemmat on sovitettavissa yhteen. On syytä muistaa että asuntojen hintaan Helsingissä vaikuttavat monet tekijät. Jos alueelle rakennettavat asunnot ovat vapaarahoitteisia, hintataso tuskin lähtee nykyisestä itähelsinkiläisestä tasosta laskuun.

On valitettavaa, ettei Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa olla edelleenkään valmiita myöntämään Östersundomin luontoarvoja muusta kuin heidän itse määrittämistään lähtökohdista. Toivoisin arkkitehdeiltä löytyvän aitoa tahtoa kehittää aluetta siten, että Sipoonkorpi säilyy, ranta-alueet jätetään rakentamatta ja alueen joukkoliikenne toteutetaan ekologiset käytävät säilyttäen. Helsy esitti vuosi sitten tällaiset ekologiset minimivaatimukset, joista Visanti on hyvin tietoinen.

Visanti ihmetteli, miksi Metsähallitus ei ole esittänyt suunnitelmiaan aikaisemmin. Väite on mielestäni vähintäänkin outo. Sen sijaan että Metsähallitus olisi aloittanut kabinettikeskustelun Helsingin kanssa, päätti se avoimuuden nimissä esitellä hankettaan kaikille samaan aikaan. Ehkä kaikki eivät harrasta samanlaista suunnittelukulttuuria kuin Helsingissä on ollut tapana. Helsinki ei voi väittää, että se olisi ollut avoin omissa suunnitelmissaan kun se taannoin toi kaupunginvaltuustoon esille liittää Sipoosta alue osaksi Helsinkiä.

Luonnonhoidon linjauksia ja monimuotoisuutta

Kaupungin virkistysalueiden hoidossa on toivon mukaan tapahtumassa merkittävä muutos. Helsingin kaupunginhallitus käsittelee ensi maanantaina pöydälle jätettyä esitystä luonnonhoidon ja kaupunkiluonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaperiaatteista. Näiden kahden asian yhteensovittaminen kaupungin viheralueiden hoidossa etenkin metsien osalta on ollut haasteellista, johon olen osaltani osallistunut jo usean vuoden ajan.

Kaupungissa luonto joutuu kovalle koetukselle kun mm. ilman epäpuhtaudet, vieraslajit ja tallaus muuttavat kaupunkimetsiä. Ne ovat muuttuneet ihmisten toimesta, mutta tästä huolimatta metsät kaupungissa ovat erittäin tärkeitä meille asukkaille ja toisaalta metsien asukeille. Monimuotoisuutta voidaan vaalia myös kaupunkimetsissä kunhan luovutaan turhan yksipuolistavista hakkuista ja sallitaan puuston erirakenteisuus. Viime keväänä ilmestynyt väitöstyö osoitti että tiheäpuustoinen, kuusivaltainen metsä puskuroi parhaiten tallauspaineita tai reunavaikutusta.

Toivon mukaan kaupunginhallitus päättää perustaa uuden ja aidon poikkihallinnollisen ja luontoasiantuntijoista koostuvan työryhmän, joka osallistuu viheralueiden suunnitteluun ja yhteistyössä pohtii mitkä toimenpiteet vähentävät luonnon monimuotoisuutta ja samalla heikentävät metsän elinvoimaisuutta. Valitettavan usein metsäekosysteemin elinvoimaisuus ymmäretään puuston elinvoimaisuudeksi. Urbaani metsä on paljon muutakin kuin puita, se on ihmeellinen luontokokemus josta moni saa imettyä voimia arjen hulinaan.