Hiljaa vaietut - luonto taipuu Östersundomissa

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto julkaisi tänään kolmen kunnan eli Helsingin, Sipoon ja Vantaan yhteisen tarkistetun Östersundomin yleiskaavaluonnoksen. Tätä on odotettu. Ennakkotietojen mukaisesti KSV:n suunnittelijat esittivät viisi vaihtoehtoista kaavaluonnosta, joista yksi on luontojärjestöjen varjokaava ns. vaihtoehto C "luonnon ehdoilla". Jatkosuunnittelun lähtökohdaksi on valittu vaihtoehto B "kehitetty". Viime kevään kaavaluonnokseen verrattuna vaihtoehto B:n keskeisimmät muutokset on yksi pudotettu metroasema (Vantaa) ja Sipoonkorven metsämantereelle osoitettua rakentamista on rajoitettu niukasti. Rannikolla rakentamisalueet on edelleen kaavoitettu Natura-alueisiin kiinni.

Kaupunkisuunnitteluviraston toimesta arvioitiin ja vertailtiin viiden eri luonnosvaihtoehdoksen "paremmuutta" seitsemän vertailukriteeriryhmän perusteella. Tarkastelussa painotettiin seudullisuutta. Seitsemän kriteeriryhmää vertailivat luonnosten yhdyskuntarakennetta, asuntotarjontaa, kaupunkimaisuutta, liikennejärjestelyjä, elinkeinoelämää, paikallisia ominaispiirteitä ja varautumista tulevaisuuteen.

Ei ole mitenkään yllättävää, että "viralliset" kaavaluonnokset olivat selvästi parempia kuin varjokaava, joka on puutteellinen mm. katu- ja tieverkoston osalta. Tässä analyysini vaihtoehtojen vertailusta:

Seuturakenteen tasapaino. Vaihtoehto B tulkittiin eheimmäksi, sillä se ei katko alueen yhteyttä "vanhaan kaupunkiin". Varjokaavassa on huomioitu etelä-pohjoissuuntaiset ekologiset yhteydet, jonka vuoksi yhdyskuntarakenne on rikkonainen. Eheä yhdyskuntarakenne muodostuu tiiviistä asuinalueista ja yhtenäisestä viheralueverkostosta. On harhaanjohtavaa tarkastella tasapainon kriteerinä yksipuolisesti rakentamiselle kaavoitetun alueen kokonaismäärää ja kytkeytyneisyyttä.

Asuntokannan monimuotoisuus ja tarjonta. Varjokaavassa rakentamiselle varattu alue on huomattavasti suppeampi (n. 7 km2) verrattuna muihin vaihtoehtoihin (22-25 km2). Lisäksi asuntokannan monipuolisuus on vähäisempää kuin muissa vaihtoehdoissa. Rakentaminen keskittyy metroasemien läheisyyteen tiivine pientalovaltaisine kortteleineen (2-3-kerroksiset townhouse). Perinteisiä pientalovaltaisia alueita on vähän ja ne sijoittuvat nykyisten omakotitalojen yhteyteen.

Alueen asuntokannan yksipuolisuus voi olla myös sosiaalista yhteisöllisyyttä tukevaa. Perinteinen luokkajaottelu ja perhekuntien yhteiskunnallisen aseman määrittely on perustunut asuntomuotoon: vuokralla/oma vai kerrostalo/omakotitalo. Näiden rajojen poistamiseksi voidaan kaavoituksella luoda yhtenäisiä alueita, joissa eri yhteiskuntaluokat sekoittuvat.

Lisäksi kritisoimme tavoitteellista asumisväljyyden kasvattamista kaavoittamalla asumisväljyysoletuksella 25 k-m2/hlö. Lisäksi jokaiselle on varattu 10 k-m2 yhteistilaa. Muiden vaihtoehtojen laskennallinen asumisväljyys on 50 k-m2/hlö, joka lisää energiankäyttöä ja kasvihuonekaasupäästöjä.

Liikkumisen ekotehokkuus. HSY:n tekemän liikennejärjestelmävertailun perusteella varjokaavassa liikkumisen kasvihuonekaasupäästöt (CO2) on asukasta kohden korkeimmat (425 k/v), kun vaihtoehto B:ssä (362 kg/v). Varjokaavassa liikkumisen ekotehokkuutta heikentää alhainen työpaikkaomavaraisuus ja keskimääräistä pidemmät työmatkat. Pyöräilyn ja jalankulun osuus jää pienemmäksi (20,5 %, B:ssä 24,5 %) johtuen varmasti myös siitä, että varjokaavassa ei ole osoitettu katu- ja pyörätieratkaisuja. Kevyen liikenteen osuutta voitaisiin nostaa kehittämällä vaihtoehto C:n katuverkostoa ja luomalla alueelle korkeampi työpaikkaomavaraisuus.

Joukkoliikenteen osuus on varjokaavassa korkein (21,9 %, malli B 20,5 %). Aamuruuhkan kulkutapajakauma tehdyistä matkoista joukkoliikenteen kulkutapaosuus on 34 % varjokaavaassa ja vaihtoehto B:ssä 32,5 %. Henkilöautoliikenteen suurta kulkutapaosuutta saadaan varjokaavamallissa alas, kun suunnittelu viedään loppuun asti katu- ja tieverkoston ja työpaikkaomavaraisuuden osalta.

Paikallinen yrittäjyys. Vertailussa väitetään, että varjokaava ei tue pienyrittäjyyttä riittävällä kysynnällä. Pienimuotoinen kivijalkayrittäjyys on otettu varjokaavassa lähtökohdaksi, sillä kaava mm. kieltää suuret kaupan yksiköt. Metroasemien varteen muodostuvat 10 000-20 000 asukkaan kaupunkikylät tarjoavat yksittäisille paikallisille yrittäjille riittävästi kysyntää. Huomautan kuitenkin, että elinkeinoelämän tavoitteita ei varjokaavassa painotettu, vaikka ne koettiin erittäin tärkeiksi.

Asukastiheys. Olen huvittuneena seurannut keskustelua, jossa alueen asukastiheys arvioidaan koko suunnittelualueelle, eikä ainoastaan rakentamiselle varattavalle alueelle. Tämänkaltainen yksioikoinen ajattelutapa antaa luonnollisesti korkean luvun, jos kaikki mahdollinen rakennetaan. Siitä voidaan esittää jatkokysymys: mikä on viheralueiden merkitys ekotehokkuudessa?

Nykyinen asukastiheyteen perustuva arviointi on harhaanjohtava. Suomessa on toteutettu monia näennäisesti eheitä ja tiiviitä kaavoitusprosesseja, joiden oletetaan vähentävän yksityisautoilua ja sitä kautta kasvihuonekaasupäästöjä, vaikka loppujen lopuksi näin ei olekaan käynyt. Östersundomissakin tullaan liikkumaan enimmäkseen autolla (työaikainen liikkumisen osuus 66-68 %). Omakotitalovaltaisilla alueilla opitaan käyttämään autoa, perhekunnalla on usein kaksi autoa.

Paikallisten ominaispiirteiden huomioiminen. Tässä kohtaan arviointi lipsuu useampaan tarkoituksenhakuisesti negatiiviseen tulkintaan varjokaavan osalta. Mm. Granö säilyy eristäytyneenä varjokaavassa kun taas vaihtoehto B:ssä Granö liitetään osaksi mannerta ja avataan suurelle yleisölle ja rakentamiselle. Luonnonmaiseman osalta varjokaava nähdään toimettomuuden ja hoitamattomuuden edustajana, jossa kulttuurimaisema katoaa ja Natura-alueiden kunto heikkenee ilman kunnostusta.

Kaiken huipuksi varjokaavan osalta todetaan, että "lähiöiden" sankat joukot lisäävät virkistyspainetta Natura-alueille, koska pääsy Granöön on evätty! Miksi asukkaat suuntaisivat juuri Natura-alueille, kun he kohtaavat luonnon kotioveltaan varjokaavassa? Varjokaavassa asukaskohtainen viheralueiden määrä on n. 700 m2/as, kun muissa vaihtoehdoissa se on n. 200 m2/as. Miten tässä kohtaan päädytään yksinkertaisen tilaston mukaan hyvin johdattelevaan tulkintaan, että tiivis rakenne uhkaa Natura-alueita, kun asia ei edes mainita muissa vaihtoehdoissa?

Varjokaava päihittää muut vaihtoehdot juuri niissä seikoissa, joihin suunnittelu perustui: luontoelämyksiä tarjoavassa asumismuodossa, monimuotoisuuden turvaamisessa, Natura-alueiden säilyttämisessä ja virkistysalueiden laajassa tarjonnassa. On sääli, että jatkojalostukseen valittu kaavaluonnos ei ole kyennyt hyödyntämään varjokaavan tarjoamia suunnitteluvaihtoehtoja nykyistä enempää kohti aidosti kestävää kaupunkirakennetta.

Hyvää alkanutta vuotta 2012!

Tämä vuosi on minulle alusta alkaen hyvä. Aloitan työt Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen koordinaattorina. Akateemiselle pätkätyöläiselle vuoden pituinen määräaikainen työsuhde on iso asia. Työhön liittyy paljon muitakin arvoja kuin säännölliset tulot. Kun sinulla on työpaikka olet sisällä sosiaalisessa työympäristössä, kuulut johonkin ryhmään. Ulkopuolisena työttömänä, pätkätyöläisenä joutuu jatkuvasti vakuuttamaan muita ja itseään omista kyvyistään. On osoitettava muille olevansa aikaansaava, fiksu ja kyvykäs. Se on raskasta itselle ja perheelle. Vertaisryhmät ovat parasta terapiaa. Työvoimatoimiston koulutuspaketit tarjoavat ennen kaikkea uusia, mielenkiintoisia kontakteja muihin töitä innokkaasti hakeviin työttömiin.

Vuosi 2012 tulee olemaan muutenkin haastava ja mielenkiintoinen. Ensin presidentin- ja syksyllä kunnallisvaalit. Omalta kohdalta käyn syvää pohdintaa siitä olenko halukas ilmoittautumaan kunnallisvaaliehdokkaaksi. Seuraavalla valtuustokaudella (2013-2016) laaditaan Helsingin kaupungin alueelle uusi yleiskaava. Pelkästään se tosiasia velvoittaisi minut asettumaan ehdolle. Kaupungin maankäyttö- ja kaavoituspolitiikkaan täytyy saada mukaan luonnon monimuotoisuutta, paikallisia viheralueita ja ekosysteemipalveluita puolustavia henkilöitä.

Maaseutuympäristöön monimuotoisuutta kotimaisen lihansyönnin hinnalla

Olen päässyt tutustumaan maatalouden ympäristökysymyksiin kahden vuoden aikana osallistuessani luontojärjestöjen lanseeraamaan Ympäristöakatemian seminaaripäivien suunnitteluun ja järjestelyihin. Samalla kun olen päivittänyt omaa tietämystäni maatalouspolitiikasta, maatalouden vesistö- ja monimuotoisuusvaikutuksista olen löytänyt itselleni järkevän syyn olla kieltäytymättä lihansyönnistä tai maitotuotteista kokonaan.

Vihreänä, aatteelisena, toisen lajien oikeudet tunnistavana ja ilmastonmuutokseen liittyvien tosiasioiden paineessa voi olla hieman vaikeaa sallia itsensä edelleen syödä lihaa tai juustoa. Ruoka on minulle erittäin tärkeä asia ja olen valmis maksamaan ruuasta enemmän, jos samalla lisään ruuantuotannon arvoketjun ekologista kestävyyttä etenkin alkutuotannon osalta. Valitettavasti luomulihan tai -juuston tuotantoketjun hiilijalanjälki on yhtä musta kuin tavanomaisen lihan (joidenkin laskelmien mukaan jopa isompi). Luomukaurahiutaleen tuotantoketjun jalanjälki sen sijaan on läpikuultavan ohut. Siirrynkö siis tiedostavana kuluttajana hyödyntämään vain kasvisperäisiä tuotteita?

Kumpi asiaa painaa enemmän vaakakupissa: Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vai monimuotoinen maaseutuympäristö? Vegaaniruokavalio on hiilidioksidipäästöiltään vähäisin. Lihatuotanto voitaisiin kokonaan lopettaa. Mutta millä korvaisimme teolliset väkilannoitteet tai karjanlannan, jota ovat tuottaneet mm. ilmastonmuutoksen pahamaineiset, märehtivät nautaeläimet? Laiduntava karja toimii maaseutuympäristön luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä. Luonnonlaitumilla laiduntava lihakarja ns. niittyliha pelastaa monen uhanalaisen perinnemaisemaan sopeutuneen eliölajin sukupuutolta, mutta samalla lisää kasvihuonekaasupäästöjä.

Me siis tarvitsemme lypsy- ja lihakarjaa ylläpitämään maaseudun luonnon ja ympäristön monimuotoisuutta ja tuottamaan lannoitetta viljapelloille. Varsinkin jos haluamme luopua teollisista lannoitteista. Voinko siis hyvillä mielin porskutella pihvillä ja jauhelihalla jatkossakin? Suomalaiset kuluttavat tällä hetkellä lihaa ja lihavalmisteita noin 75 kg vuodessa (205 g/päivä), joista noin puolet on porsasta, neljännes nautaa ja broileria. Terveyssuositusten mukaan punaisen lihan syöntiä tulisi rajoittaa 300 grammaan viikossa, joka vastaisi noin 15 kiloa vuodessa nykyisen reilun 50 kg sijaan.

Vähemmällä enemmän. Kestävällä ja terveellisellä lihansyönnin määrällä voisimme siirtyä kokonaan karjataloudessa ja muussa alkutuotannossa omavaraiseen, ekologisesti kestävään ja eläimen hyvinvoinnin huomioivaan luomutuotantoon karjan rehu- ja valkuaiskasveja myöten. Teollisesti tuotetusta lihasta pitäisi luopua kokonaan.

Kotimaista luomukanaa odotellessa jatkan ihmettelemistä kuinka broilerinliha voi maksaa alle 4 euroa kilo? Mistä olemme joutuneet/halunneet eläinten hyvinvoinnin lisäksi tinkiä? Ja miksi haluamme käyttää yhä vähemmän tuloistamme ruokaan - keskimäärin noin 12 %. Jospa muuttaisimme pihistelymme koskemaan rahan sijasta ruokaa. Tarvitsemme vähemmän jos suosimme laadukasta ja kestävästi tuotettua ruokaa ja samalla tuotamme enemmän hyvinvointia itsellemme ja luonnolle.

Lue lisää luomusta: www.luomu.fi

Pääkaupunkiseudun suuret kaavoitushankkeet eivät paljon "puhu" keskenään

Olin eilen (16.11) esittelemässä luontojärjestöjen Östersundomin varjokaavaa Viherympäristöliiton ja Helsingin yliopiston kaupunkiekologisen tutkimusryhmän järjestämässä "Maaseudusta kaupungiksi - kuinka käy viheralueiden" -seminaarissa. Tilaisuudessa esiteltiin kolme, itsenäistä maankäytön suurhanketta: Östersundom, Marja-Vantaa ja Sibbesborg, joissa jokaisessa tavoitteena on suunnitella uusia asuinalueita 30 000-70 000 asukkaalle. Kaikissa projekteissa tavoitteet ovat kestävä kehitys, asukkaiden ja ympäristön hyvinvointi, luonnon monimuotoisuuden huomioiminen, joukkoliikenteeseen tukeutuva yhdyskuntarakenne, energiapihi kaupunkirakenne. Kaikki tyynni ihailtavia tavoitteita.

Marja-Vantaan rakentamisen aloittaminen on jo kahdenkymmenen vuoden ajan odottanut Marjaradan rakentamispäätöstä. Kun se lopulta tehtiin, vahvistettiin kymmenen vuotta käynnissä ollut osayleiskaava vuonna 2006 ja detaljikaavoitus alueella on täydessä vauhdissa. Alueelle suunnitellaan raideliikenteeseen tukeutuvaa 30 000 asukkaan uutta yhdyskuntaa, jossa edelleen uskotaan suurten kauppakeskusten vetovoimaisuuteen. Marja-Vantaan suunnittelu näyttää eniten toteuttavan kestävyys -ideologiaa, sillä kaupunginosa rakentuu vasta kun rata on valmistunut. Alueen läheisyyteen sijoittuvan Isosuon Natura-alueen ja Petikon upeita metsiä rasittaa tulevaisuudessa kasvava virkistyspaine.

Kolmen kunnan yhteinen Östersundomin yleiskaavaprosessi on edennyt salamavauhtia Marja-Vantaaseen verrattuna. Kaavaa valmistellaan kuntien välisenä viranomaisyhteistyönä. Itäistä raideliikennelinjausta on tosin suunniteltu jo 80-luvulta lähtien. Alueelle on ehdotettu lähijunaa ja metroa. Kuten Marja-Vantaalla pientalovaltainen kaupunkialue tukeutuu raideliikenteeseen. Alueelle aiotaan asuttaa 65 - 70 000 uutta asukasta. Luontojärjestöjen varjokaava on pyrkinyt lisäämään keskustelua ja tuomaan mukaan vaihtoehtoisen maankäyttöratkaisun.

Aivan erilaisen tyylin tuo Sibbesborg -hanke, joka lähti liikkeelle kunnianhimoisin elkein. Sen sijaan, että alueen kaavoittajat olisivat alkaneet hiki hatussa työstämään maankäytön skenaarioita, he delegoivat työn eri asiantuntijoista muodostuville työryhmille, jotka laativat perusteet kestävälle kaupunkirakenteelle ympäristön, luonnon, asukkaiden ja taloudellisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Alueen suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu. Näihin töihin voit tutustua netissä. Tavoitteena on kaavoittaa eteläistä Sipoota 70 000 -100 000 uudelle asukkaalle säilyttäen kuitenkin alueen erityispiirteet.

Esityksien aikana minulle vahvistui tunne, että kaupungit ja kunnat tekevät maankäytön suunnitelmiaan aikamoisen puhtaasti omien tarkoitusperien pohjalta ilman kokonaisvaltaista tarkastelua siitä minne ja miksi ja milloin kannattaisi rakentaa. Usko omien hankkeiden erinomaisuuteen on luja. Tavoiteltavat asukasmäärät ovat kahdessa jälkimmäisessä asetettu korkealle. Sibbesborgin kohdalla asukastavoitetta voidaan (kuulemani mukaan) pudottaa, jos alueelle ei saada kestävästi sijoitettua 100 000 uutta asukasta.

Jään mielenkiinnolla odottamaan kumpi, suunnittelustrategialtaan hyvin erilaista hanketta: Östersundom vai Sibbesborg, toteuttavat tiukkojen kriteerien mukaista kestävän kehityksen yhdyskuntarakennetta. Ja ollaanko suunnitelmia valmiita muuttamaan, jos ne heikentävät merkittävästi suunnittelua-alueiden luontoarvoja tai paikallisia kulttuurisia ominaispiirteitä muiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Helsingin sanomat: Östersundomin rakentaminen uhkaa luontoarvoja

Luin tänään Hesarista erittäin "ilahtuneena", että virallisten luontoselvitysten perusteella näyttää vahvasti siltä, että Östersundomin yhteinen yleiskaava uhkaa alueen luontoarvoja. Uutinen itsessään ei ollut uusi, mutta erittäin tärkeä siksi, että ulkopuolinen konsultti päätyi samaan arvioon, jonka luonnonsuojeluväki on todennut koko kaavoitusprosessin ajan. Sen vuoksi luontojärjestöt kokosivat asiantuntijansa yhteen ja palkkasivat arkkitehdit suunnittelemaan alueella vaihtoehtoista, alueen Natura ja muut luontoarvot huomioivaa kaavaa.

Varjokaava tarjoaa jatkossakin todellisen vertailukohteen, jossa on aidosti pyritty minimoimaan rakentamisen aiheuttamat suorat ja epäsuorat vaikutukset alueen luontoon, unohtamatta kuitenkaan kestävän yhdyskuntarakenteen merkitystä. Varjokaavan ekologinen "hyvyys" selviää lähikuukausina, kun sen vaikutuksia arvioidaan muiden vaihtoehtojen rinnalla. Ainakin se on kunnolla haastanut keväällä julkaistun ja HS:ssa tänään esitetyn yleiskaavaluonnoksen, jossa suunnittelualueen pinta-alasta lähes puolet varataan rakentamiselle ulottuen alueen tulva-alueille ja Natura-alueisiin kiinni. Varjokaavassa suojelu- ja viheralueiden osuus on lähes 2/3. Laajat luonnontilaiset rannat ja purouomien ekologiset käytävät toimivat luontaisina puskureina sekä sade- että merivesitulville.

Helsingin kaupunki kasvaa sekä sisäisesti että ulkoisesti rajojaan siirtämällä. Kasvua ei voida sallia hinnalla millä hyvänsä. Luonnonsuojelu ei voi aina olla se ikävä kehitystä jarruttava seikka, joka on siirrettävissä muualle muiden tärkeimpien missioiden vuoksi. Ilmastonmuutoksen ja hiilidioksidipäästöihin yksipuolisesti vedoten Helsingistä halutaan tehdä tiivis kaupunki. Hajautuva yhdyskuntarakenne ja kasvava liikenne ovat vakavia ilmiötä, mutta se ei kuitenkaan oikeuta toteuttaa kaupungissamme kaavoitusta, jota markkinoidaan ekologisuudella ja kestävän kehityksen periaatteilla, jos ensisijaisena ja ainoana tavoitteena on kaavoittaa lisää omakoti- ja pientalotontteja hyvätuloisille veronmaksajille.

Jos ekologisuus halutaan ottaa yhdeksi aidoksi kestävyyskriteeriksi, on monimuotoisuuden suojelulle ja luonnon tarjoamille, jo olemassa oleville ekosysteemipalveluille annettava nykyistä suurempi painoarvo kestävän yhdyskuntarakentamisen suunnittelussa. Tämänkaltaiseen suunnitteluun olisi Östersundomissa kaikki mahdollisuudet.

Tästä päivästä eteenpäin elämme loppuvuoden velaksi

Osallistuin tänään Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämään 'Kestävä kehitys kohti Rio' -seminaariin. Tilaisuus sattui maailman ylikulutuspäivään (Earth Overshoot Day), jolloin ihmiskunta on hyödyntänyt tämän vuoden uusiutuvat luonnonvarat loppuun. Laskelmat perustuvat Global Footprint Network - tutkimuslaitoksen vuosittaisiin arviointiin siitä, miten suuren määrän tarvitsemme maa- ja merialueita nykyisen elintason ylläpitämiseen, kulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen sitomiseen. Viimeiset kolme kuukautta hyödynnämme luonnonvarojamme tulevien sukupolvien ja luonnon kustannuksella.

Hyvältä ei näytä tulevaisuuskaan. Ympäristöministeri Niinistö nosti omassa puheessaan esille sen tosiasian että, vaikka rikkaat maat leikkaisivat nykyistä elintasoaan puoleen ja rikastuvat maat pidättäytyisivät samalla tasolla, luonnonvarojen käyttö lisääntyy seuraavina vuosikymmeninä 40 % nykyisestä tasosta. Kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa huudetaan vihreän talouden ja teknologian perään. Energia- ja materiatehokkuutta on lisättävä ja uusia työpaikkoja luotava vihreän teollisuuden avulla. Hyvä näin, mutta miten minä - sinä - me kansalaiset voisimme osallistua ympäristötalkoisiin? Vai pitäisikö ahdistua synkistä tilastoista, ylikulutuspäivistä ja heittää hanskat tiskiin. Mitä yhden kansalaisen tekemiset vaikuttaa mihinkään?

Mehän elämme jatkuvasti yli omien varojemme. Pikavipit ovat yleistyneet räjähdysmäisesti ja elämme luotolla, koska olemme tottuneet siihen, että tarpeet voidaan tyydyttää, vaikka sitten lainarahalla. Toisaalta haluamme saada kaiken mahdollisimman edullisesti - eurot määrittävät lopulliset päätökset niin yksilön kuin valtion tasolla. Miksi siis murehtisimme siitä hyödynnämmekö nykyisiä luonnonvarojamme liikaa itsemme, perheemme ja yhteisömme hyväksi?

Jos nyt kuitenkin murehtisin perheeni ekologisesta jalanjäljestä ja haluaisin leikata kulutustamme nykyisestä tasosta 50 %  - mitä pitäisi tehdä? Riittääkö, että jätän joka toisen turhan ostoksen tekemättä, luovun toisesta tietokoneesta, puolitan lihankulutuksemme ja biojätteen määrän? Vai riittäisikö, jos luopuisimme autosta kokonaan? Ulkomaan matkoista en voi vähentää, kun niitä ei ole tehty lainkaan viime vuosiin (josta esikoispoika huomauttaa jatkuvasti, sillä kaikki muut koulussa ovat käyneet ulkomailla).

Ehkä sittenkin ainoa tapa, jolla kulutusta saisi pudotettua on tulojen väheneminen. Hyvä- tai keskituloisena on helppo hurskastella. Pienituloisella ei ole varaa liikoja kuluttaa tai pohtia ekologisesti järkevää valintaa. Valitettavasti ekologisesti kestävä valinta on monelle edelleen liian kallis. Näin ei olisi, jos maksaisimme tuotteista todellisen hinnan (oikeudenmukainen palkka työntekijöille, raaka-aine-, vesi- ja energiankulutus valmistusvaiheessa, muut käytetyt panokset kuten keinolannoitteet, torjunta-aineet, kemikaalit) sekä niistä aiheutuvien päästöjen mukaan.

Milloin opimme hyödyntämään luonnon ilmaisia ekosysteemipalveluita?

Viime tiistain (13.9.11) ympäristölautakunnan kokouksessa käsittelimme Bröändan- ja Mellukyläpuron siirtämistä Vartiokylänlahden pohjukkaan suunniteltavan tulvapenkereen tieltä. Nykyistä purouomaa joudutaan siirtämään 400 metrin matkalta. Penkereen pituus on 870 metriä ja harjakorkeus noin 2,5 metriä. Lisäksi rakennetaan tulvapumppaamo ja sulkuluukkukaivo. Vartiokylänlahden pohjukan meritulvariskialueelle (merivesi NN +2.00 m) sijoittuu noin 30 asuinrakennusta. Tulvasuojauksen toteuttaminen tulee arvion mukaan maksamaan noin 2 milj. euroa. Tämän päälle tulee huoltokustannukset.

Tulvasuojauksen alle jää osittain Helsingin kaupungin luonnonsuojeluohjelmassa mukana oleva Varjakanpuiston tervaleppäluhta. Kaupungin teettämän kasvillisuusarvioinnin mukaan tulvapenkereen rakentaminen tai purouoman siirtäminen ei heikennä arvokkaimpien kasvilajien kasvupaikkoja. Suurin uhka lienee lisääntynyt kuivuus, kun merivesi ei pääse enää vapaasti virtaamaan kohteeseen.

Tulvariski on vakava asia, joka pitäisi huomioida perusteellisesti jo kaavoitusvaiheessa. Jälkeenpäin rakennettu tulvasuojajärjestelmä maksaa ja on aina altis vaurioille. Paras ja ehdottamasti järkevin tapa suojautua mahdollisilta tulvilta on jättää tulvariskialueet rakentamatta. Tulvariskialueille pitäisi kehittää oma kaavamerkintänsä ja alueiden luonnon biotooppien kykyä toimia tulvien tasaajina pitäisi tukea. Vartiokylänlahden pohjukka on oivallinen esimerkki siitä kuinka luonnon omat systeemit toimivat tehokkaasti tulvan tasaajana. Kohteelle on syntynyt tulvimisesta hyötyvä luhtainen elinympäristö.

Helsingissä on edelleen monia kaavoittamattomia tulvariskialueita. Tulva on luonnonilmiö, josta muodostuu riski vasta sitten, kun alue kaavoitetaan rakentamiselle (asuminen, työpaikat ym.). Otammeko tietoisen riskin ja rakennamme tulva-alueelle ja kannamme siitä painavan ja kalliin vastuun?