keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Metsäluonnon monimuotoisuuden voitto

Ympäristölautakunnan kokous otti eilen vahvan kannanoton metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen puolesta. Lautakunta käsitteli Helsingin kaupungin luonnon monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (LUMO), jossa metsiin liittyviä toimenpide-ehdotuksia oli muokattu rakennusvirastolle soveltuvaan muotoon. Rakennusviraston kanta on ollut että kaupunkimetsät ei voi kasvattaa erirakenteisina ja –ikäisinä, koska tämä vaatisi ns. jatkuvan kasvatuksen mallia. He ovat myös vastustaneet ehdotusta pienimuotoisesta uudistamisesta.

Toimenpideohjelmaa muokattiin rakennusviraston toivomuksen mukaisesti ja kiistanalaiset toimenpiteet joko poistettiin tai muutettiin, vaikka muut asiasta lausuneet tahot ja ohjausryhmän enemmistö eivät vastustaneet kyseisiä toimenpide-ehdotuksia. Erirakenteisuuden, pienpiirteisyyden ja pensaskerroksen suosiminen on monien metsälajien kannalta hyvä asia. Liiallinen harventaminen yksipuolistaa metsän rakennetta, lisää heiniintymistä, tuulisuutta ja meluhaittaa. Aukkohakkuut ja voimakkaat harvennukset heikentävät kaupunkimetsien virkistysarvoa mielestäni tarpeettomasti.

Tekemieni muutosehdotuksen mukaan lautakunta päätti muuttaa toimenpideohjelmaan tavoitteet vaalia erirakenteisista ja -ikäisistä metsäalueista ja metsiköistä, pienpuuston ja pensaston suosimisesta linnustollisesti arvokkailla kohteilla ja suosia pienimuotoista uudistamista. Lisäksi lautakunta vaati että ympäristökeskukseen tarvitaan lisäresursseja ekologisen asiantuntemuksen lisäämiseksi alueellisissa suunnitteluhankkeissa.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Erinomaista! Hyvä, että tämä saatiin edes periaatteena kirjatuksi. Toivottavasti tästä alkaa Helsingin kaupunkimetsien uusi aika, jossa niitä käsitellään kaupunkimetsinä, ei talousmetsinä tai puistoina.