Huhtikuussa kävi itäisessä Helsingissä kova rytinä, kun samalla kertaa siistittiin muutama metsäkohde kertaheitolla kaikista iäkkäimmistä kuusista ja koivuista. Kuten ennenkin syyksi sanottiin puuston huonokuntoisuus ja tarve uudistaa metsä tässä ja nyt. Helsyläisenä olen vastustanut perinteistä tapaa uudistaa kuusivaltaiset metsät avohakkaamalla, olkoonkin koko pieni (0,3ha) verrattuna perinteiseen talousmetsän uudistamishakkuisiin. Kuusi varjopuuna pystyy uudistumaan pienissäkin, muutaman aarin kokoisissa aukoissa.
Tämänkeväiset Meri-Rastilan ja Herttoniemen hakkuut on tehty Helsingin luonnonhoidon linjausten mukaisesti. Yleisten töiden lautakunta on hyväksynyt ne ja toukokuun aikana se mennee kaupunginhallitukseen. Luonnonhoidon linjauksissa todetaan mm. että kaikki mahdolliset hakkuutavat on sallittu, Helsingin metsiä uudistetaan 50 ha vuosivauhtia ja kustannussyistä hakkuutoimia tehostetaan (tehdään osittain koneilla). Mielestäni on teennäistä asettaa uudistamistavoitteet Helsingin metsien ikäluokkajakauman perusteella - meillä on täällä kaupungissa kuulemma liikaa vanhoja metsiä. Vanha metsä itsessään ei ole uhka kenellekään.
Hallitun hoitamattomuuden periaate ei ole saanut jalansijaa helsinkiläisissä kaupunkimetsissä, vaikka asiasta on puhuttu jo toistakymmentä vuotta. Viime vuosien kuivat kesät ovat paikoitellen koetelleet kuusia ja sen vuoksi monilla aloilla kaikki kuuset , myös terveet poistetaan ja istutetaan männylle. Luonnon monimuotoisuutta vaalitaan tarkasti rajatuissa kohteissa.
Uskon edelleen, että nykyisen rakennusviraston edustaman metsänhoitaja-mallin rinnalle kehittyisi metsäammattilaisryhmä, joka uskaltaa kyseenalaistaa opitut hakkuumallit ja ehdottaa vaihtoehtoista metsien"hoitoa" perinteisen mallin rinnalle. Toisinajattelijoitakin löytyy, esimerkkinä haluan mainita maa- ja metsätaloustieteiden tohtorin Erkki Lähteen, joka on mukana mm. Ekometsätalouden liitossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti