Ihmisellä on eilen, tänään,
ihmisellä on huomenna,
hiirivaari mietiskeli.
Syveni ryppy otsassa.
Ihmisellä on kaikki ajat,
hiirellä nyt, siis ahtaat rajat.
Mutta - ja tässä vaari empi:
Onkohan ihminen onnellisempi?
-Tuula Karolainen, Kuono kohti tähteä, Lasten keskus, Helsinki 2005, Finlandia Junior -voittaja 2005
Helsingin vihreiden yleiskokouksessa huhtikuussa onnellisuutta ehdotettiin yhdeksi vaaliteemaksi. Kannatan ajatusta lämpimästi. Mitä onnellisuus oikeastaan on? Onko se yhtä kuin hyvä elämä? Ja ennen kaikkea voimmeko pitää Helsinkiä onnellisena kaupunkina? Perinteisesti onnellisuutta on mitattu neljän mittarin avulla: varallisuus, ihmissuhteet, työllisyys ja terveys/hyvinvointi.
Varallisuus ja onnellisuus. Olen samaa mieltä väitteestä että raha tuo onnea – tiettyyn rajaan asti. Kun rahan puuttuminen hallitsee arkea ja se on syy perheriitoihin ja väsymiseen, voi lisäraha tuoda onnellisuuden tunteen. Onnellisuus on riippumaton tuloista varakkaissa yhteiskunnissa eli kun BKT ylittää 9500 euron rajan. Keskivertohelsinkiläinen tienaa n. 27.000 euroa vuodessa ja Helsingin seudun BKT on yli 30.000 euroa. Karkeasti arvioituna rahan ei pitäisi olla este onnellisuudelle kotikaupungissani.
Ihmissuhteet ja onnellisuus. Suomalaiset pitävät perhettä, parisuhdetta ja hyviä ystävyyssuhteita tärkeinä onnellisuutta edistävinä tekijöinä. Ei käy kiistäminen. Jos ihmissuhteet muutetaan havainnoitaviksi tilastoiksi on Helsinki ”sinkkulandia”, hieman yli puolet kotitalouksista on yhden hengen asuntokuntia. Yksinelävillä muualla elävän perheen ja ystävyyssuhteiden merkitys korostuu entisestään. Yksinelävät myös rasittavat ympäristöään enemmän kuin parisuhteessa elävät tai perheet keskimäärin.
Työ ja onnellisuus. Työn rooli onnellisuuden tuottajana nähdään edelleen tärkeänä. Helsinkiläisten työttömyysaste on 6 % vaihdellen 4,1-17,7 % eri peruspiirien välillä. Työn vaativuuden ja kiireellisyyden tunteen lisääntyminen tai huono työilmapiiri heikentävät vahvasti onnellisuuden kokemista omassa arjessaan. Samoin tekee työn jatkumisen epävarmuus. Apurahatutkijoilla ja –taiteilijoilla tulot voivat olla katkolla vuosittain.
Terveys ja onnellisuus. Terveyden on perinteisesti ajateltu lisäävän ihmisten onnellisuutta. Olen vain osittain samaa mieltä. Mielestäni sairaus ei ole este onnellisuuden tunteelle. Sen sijaan itsensä sairaaksi kokeminen tai terveytensä äkillinen menettäminen voivat vähentää onnellisuuden tunnetta. Terveydestä huolehtiminen voi jopa uhata onnellisuuden tunnetta, jos terveyden tavoittelusta tulee itsetarkoitus. Hyvinvoinnin käsitteeseen liittyy mielestäni laajemmin sekä fyysinen että psyykkinen kunto ja näiden kahden välinen tasapaino. Mielenterveysongelmat ovat mielestäni merkittävin onnellisuutta heikentävä tekijä.
Näiden yllämainittujen mittarien avulla tuon esille kolme muuta tekijää, jotka mielestäni vaikuttavat vahvasti siihen voiko Helsinkiä pitää onnellisten ihmisten kaupunkina.
Oman elämän hallinta. Oman elämän hallinnan karkaaminen mielenterveyden, työttömyyden, vähäosaisuuden tai muun sosiaalisen tekijän takia on omiaan vähentämään onnellisuuden tunnetta. Uhkakuvat ja pelkotilat voivat hallita henkilön onnellisuuden tunnetta. Ne heikentävät mahdollisuutta toimia vapaasti. Mielestäni on myös tärkeää, että oma kädenjälki tulisi konkreettisesti näkyviin. Omakotitalo ja oma piha ovat onnellisuuden ja oman elämän hallinnan perinteisiä peruspilareita. Niin ei tarvitsisi olla.
Vaikuttaminen ja osallistuminen. Suomalaiset ovat yhdistyskansaa. Valtion tasolla pohditaan yhtäältä miten kansalaisosallistamista pitäisi edistää toisaalta kuinka yhteiskunnan kehitystä jarruttavat ”valittajat” saataisiin tiukempaan kuriin. Helsingillä on käytössään osallistava suunnittelu kaavoituksessa ja viheralueiden suunnittelussa. Hallinnollisvetoisten vaikutuskanavien lisäksi pitäisi kaupunkilaisilla olla mahdollisuus olla aktiivinen omalla tavallaan. Nuorten, aikuistuvien, perheiden ja ikääntyvien toimintamallit ovat hyvin erilaiset. Näitä toimintoja voidaan tukea suoraan taloudellisesti ja edistää niiden yleistä hyväksyttävyyttä. Näin vahvistetaan kollektiivisen jaetun hyvän kokemista. Onnellisuuden tunne syntyy usein myös epäitsekkäistä, yhteistä hyvinvointia edistävistä teoista.
Mahdollisuus epäonnistua ja olla tehoton. Nykyinen länsimainen yhteiskuntamalli arvostaa osaamista ja tehokkuutta. Kilpailuhenkisyys, tavoitteellisuus ja itsensä jatkuva kehittäminen ohjaavat arkitoimintojamme. Epäonnistuminen työssä, ihmissuhteissa, urheilusuorituksessa, elämänvalinnoissa on osa arkeamme. Pysähtyneisyyttä ja joutilaisuutta pidetään epänormaalina ja poikkeavana tilana, joka on sallittua vain rajattujen asiantilojen yhteydessä (lomat, työttömyys). Onnellisuuteen pyrkivän toiminnan pitäisi syntyä ihmisestä itsestään eikä ulkoisten vaikutteiden kautta. Perheiden ja yksineläjien olisi hyvä oppia yhteistä joutilaisuutta. Epäonnistumiselle olisi luotava tilaa ja epäonnisille rakennettava toimiva tukiverkosto.
Onnellinen minä
Onnellisuuden tunteminen – olla onnellinen – on vahva henkilökohtainen kokemustila. Ollessani todella onnellinen liittyy siihen myös vahva fysiologinen tunne: mahassa lentelee perhosia, hymyilyttää, itkettää, varpaat alkavat heilua. Tämä tunnetila voi muuttua hyvinkin nopeasti. Toisaalta voin pitkällä aikajuoksulla jälkeenpäin todeta, että itse asiassa olen onnellinen.
Minulle onnellisuuden tunne syntyy sekä ihmisten kollektiivisen hyvän tunteen jakamisesta (voitto jääkiekko-ottelussa, osallistuminen talkoisiin) että yksittäisistä oivalluksista, tilanteista ja tapahtumista (puolisoni pitää minua kädestä, pääsen Linnanmäen mustekalaan jonottamatta, sain lautakunnassa esitykseni läpi). Tapahtumat tai tilanteet eivät ole mitenkään rinnastettavissa toisiinsa tai vertailukelpoisia. Olla onnellinen ei onneksi ole arvolatautunut tunnetila – ei ainakaan minulle.
Lue lisää onnellisuudesta, sen määrittämisestä ja mittaamisesta:
Bhutanin kuningas luottaa onnellisuusindeksiin – Pieni Bhutan pitää onnellisuutta kansan kehityspolitiikan mittana. Turun Sanomat 10.9.2005.
Vihreä kansanedustaja Kirsi Ojansuu pohtii onnellisuutta
Tilastokeskuksen julkaisuja: Indikaattorimaailma liikkeessä – mitä uutta syntymässä?
Hirvonen Tatu 2004: Onnellisuus – Onko kansantaloustieteellä mitään sanottavaa? Kansantaloudellinen aikakauskirja 2004/4: 457-461.
Helsinki tilastoina
Kaupungin työttömyystilastot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti