sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Sipoonkorpeen tulee kansallispuisto


Olin lapsieni ja äitini kanssa eilen sieniretkellä Sipoonkorvessa. Moni vastaantulija tuntui olevan todella iloinen kansallispuistohankkeen etenemisestä. Hallitus näytti vihreää valoa Sipoonkorven kansallispuistolle käsiteltyään asiaa iltakoulussaan menneellä viikolla. Helsingin Sanomat uutisoi torstaina näkyvästi "Lehtomäki lupaa että rakentaminen saa väistyä ekologisten yhteyksien tieltä". Tuona päivänä hykertelin iloisena koko päivän ennen kuin annoin vallan realismille. Seuraava iso kysymys on Sipoonkorven kansallispuiston rajaus ja kuinka innokkaasti saadaan Helsinki mukaan kansallispuistohankkeeseen. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Penttilä ilmoitti jo torstai-illan tiedotteessaan, että kaupunki on halukas maanvaihtoihin liittyen Helsingin omistamiin metsäpalstoihin Sipoon kunnan alueella, joita on yhteensä n. 500 ha.

Suurin haaste tulee olemaan varsinaisen Sipoonkorven metsämantereen eteläpuolella, Helsingin hallinoimalla alueella jossa maankäytön ristiriidat kulminoituvat. Teknisesti olisi helppo liittää nykyiset jo suojelualueiksi perustetut Natura-alueet kansallispuistoon. Onko kaupungilla halua liittyä suojelutalkoisiin, joka takaisi liitosalueen keskeisten luonto- ja viheralueiden säilymisen ja turvaisi ainutlaatuisen viherkehän, joka ulottuu Helsingin itäisiltä rannikkoalueilta Sipoonkorven kautta aina Nuuksioon ja Porkkalanniemeen asti.

Helsinki, Vantaa ja Sipoo aloittavat tämän syksyn aikan Östersundomin yhteisen yleiskaavan laadinnan. Alueelle pyritään sijoittamaan 40-60.000 uutta asukasta ja raideliikenteeseen painottuvat kaupunginosat. Nyt tarvitaan kaupunkisuunnitteluvirastolta tahtoa toteuttaa käytännössä valtakunnalliset erityistavoitteet säilyttää ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittäviä, yhtenäisiä luontoalueita.

Ei kommentteja: