Valokuva: Vesa Vierikko
Itämeren pahoinvointi ja rehevöitymisen ongelma on hyvin tiedostettu. Taidamme kaikki olla samaa mieltä siitä, että Itämeri on pelastettava. Keinotkin ovat periaatteessa tiedossa: meidän on pysäytettävä ravinnevirta pieneen ja matalaan mereemme. Rehevöitymisen lisäksi meremme hyvinvointia uhkaavat vierasperäiset lajit, ympäristömyrkyt, mahdolliset suuronnettomuudet.
Olin 7-8.6. mukana järjestämässä Ympäristöakatemian Itämeri -seminaaria korkean luokan päättävälle ja vastuutahoille. Kahden päivän intensiivikurssi tarjosi osallistujille yhtäältä rautaisen annoksen asiantuntijoita ja käytännön kokemuksia maastossa. Seminaarin teemana olivat suomalaisen maatalouden ja haja-asutuksen aiheuttamat ravinnepäästöt ja mahdolliset ratkaisut ravinnevuotoihin.
Ympäristöakatemia, jonka perustajajäseniä ovat Birdlife Suomi, Luonto-Liitto, Natur och Miljö ja Suomen luonnonsuojeluliitto, tarjoaa uudenlaisen, neutraalin foorumin keskustella keskeisistä ympäristö- ja luonnonsuojeluasioista sekä pohtia yhdessä päättäjien, virkahenkilöiden, luottamushenkilöiden ja tutkijoiden kesken mahdollisia ratkaisukeinoja. Tämänkaltaisia foorumeja tarvitaan, jossa eri toimijat kohtaavat ja keskustelevat omista näkemyksistään. Väitöskirjatyössäni korostin että tutkijoiden tulisi osallistua "poliittiseen" keskusteluun. Mielestäni Ympäristöakatemia tarjoaa keskustelupaikan ennen kaikkea tutkijoille, jotka kaihtavat suoraa vaikuttamista politiikkapäätösten tekooon.
Kahden päivän aikana imin valtavasti uutta tietoa. Päivitin tehokkaasti vanhentuneet tietoni suomalaisen maatalouden tilasta. Olen edelleen vakuuttunut, että suomalainen maatalous on säilytettävä ja pyrittävä omavaraistalouteen. Lainatakseni erään tutkijan sanoja, että jos ruuantuotanto siirtyisi muualle, siirtäisimme ravinnetaseemme globaaliin kiertoon, jonka kestävä hallinta on huomattavasti vaativampaa ja työläämpää kuin kansallisella tasolla. Haluammeko siirtää ravinnetaseemme muiden kansojen harteille vai huolehdimmeko siitä itse? Meistä tulisi ravinteiden netto-ottajia, mutta miten varmistaisimme että ravinnetasapaino säilyy?
Keskusteltuani alan asiantunrijoiden kanssa sain uskoa näkemykselleni että suomalainen maatalous voi olla sekä ekologisesti kestävää (= eläinten hyvinvoinnista huolehditaan, ravinnehuuhtoumat vesistöihin kuriin, maaperän hyvinvoinnista huolehditaan, väkilannoitteista luovutaan, , luonnon monimuotoisuus turvataan), kunhan pyrimme 100 %:en luomutuotantoon tai vähintään 100 %:en kotimaiseen tuotantoketjuun: karjan väkirehu ja lannoitteet ovat kotimaisesti tuotettu. Lanta ei ole paras mahdollinen lannoite, mutta ainoa keino päästä eroon väkilannoitteista, joiden tuonti on suurta. Nykyinen ympäristötukijärjestelmä on rakennettava kokonaan uudelleen. On perustettava aidot ja todelliset kannustinjärjestelmät, jotka ohjaavat maanviljelijöitä sekä kuluttajia toimimaan ja valitsemaan luontoa säästävät vaihtoehdot.
Lue lisää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti