sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Sipoonkorven kansallispuisto Helsingin ympäristölautakunnassa

Helsingin ympäristölautakunta käsitteli tiistain (20.04) kokouksessaan Metsähallituksen selvitystä Sipoonkorven kansallispuiston perustamisedellytyksistä. Selvityksessä on ehdotettu kolmea kansallispuistokokonaisuutta, joista viimeinen (V3) on laaja esitys, jossa nykyiset Mustavuori-Östersundomin luonnonsuojelu- ja Helsingin Natura 2000 -alueet liitettäisiin mukaan kansallispuistoon. Kolmannessa vaihtoehdossa Helsingin ja Vantaan omistamat keskeisimmät metsäpalstat Sipoonkorvessa on ehdotettu liitettäväksi mukaan kansallispuistoon. Metsähallituksen selvityksessä on huomioitu myös tärkeät, etelä-pohjoissuuntaiset ekologiset yhteydet.


Lautakunta antoi tukensa laajimmalle vaihtoehdolle. Tein kaksi muutosesitystä, joista ensimmäinen meni yksimielisesti ja toinen äänestyksen jälkeen läpi. Ensimmäinen lisäys koski liitosalueen taajamarakentamista, joka tulisi toteuttaa siten että olemassa olevat viheryhteydet säilytetään. Toisessa lisäyksessä ehdotin että selvitetään mahdollisuutta hyödyntää luonnonsuojelulain 22 §:n mukaista toimintaa kansallispuistoa perustettaessa. Lakipykälä 22 viittaa siihen että kaupunki voisi liittää omistamansa alueet osaksi kansallispuistoa, vaikka hallinto säilyisi edelleen Helsingillä.


Jostain syystä Metsähallituksen laaja esitys (V3) on herättänyt huolestumista siitä kuinka Helsingin uudelle liitosalueelle voidaan toteuttaa toimiva raideliikenne ja eheä yhdyskyntarakenne, jos alueen kaikki luonnnosuojelualueet ja ekologiset yhteydet turvataan. Helsinki on laatimassa selvitystä metrosta ja pikaraitioliikenteestä alueelle. Selvitykset valmistunevat ennen kesää.


Ympäristölautakunta hyväksyi maaliskuussa esityksen Mustavuoren-Porvarinlahden luonnonsuojelualueen laajentamiseksi 11 hehtaarilla vastaamaan nykyistä Natura 2000 -rajausta ja voimassa olevaa yleiskaava 2002:sta ja asemakaavaa, jossa koko alue on kaavoitettu SL- tai SL1-alueiksi.


Kaupunkisuunnitteluvirastto ja osa lautakunnan jäsenistä ovat olleet pettyneitä, kun suojelualuetta päätettiin laajentaa. Kaupunkisuunnittelulautakunnalla ei ollut suojelualueen laajentamiseen mitään huomauttamista vuonna 2007. Suojelualueen vahvistaminen kuulemma kaataa halvimman ja parhaimman pikaraitiotiereitin liitosalueelle tehden siitä miljoonia euroja kalliimman.


En ole nähnyt vielä julkaisemattomia selvityksiä raidevaihtoehdoista, mutta mielenkiinnolla odotan kuinka Mustavuoren luonnonsuojelualueen nykyinen laajennus blokkaa raideliikenteen kun suojelualueen ja Itäväylän väliin jää kuitenkin 100 metriä matkaa. Alustavien tietojen mukaan pikaratikan linjaus noudattaa Itäväylää ja Uutta Porvoontietä. Jotenkin tuntuu että vastustus on ollut lähinnä periaatteellista, jota ajaa pelko siitä että Vantaan puoleiset Natura-alueet aiotaan myös luonnonsuojelulailla suojella. Vantaan puoleinen Mustavuoren lehdon Natura-alue yltää Itäväylän molemmin puolin tiehen asti.


Hämmästyttävää kyllä, virasto on nähtävästi suunnitellut pikaraitiolinjausta kulkemaan olemassa olevien Natura-alueiden läpi, vaikka alue on Vantaan yleiskaavoituksessa Mustavuoren alue on varattu suojeltavaksi. Minusta on käsittämättömän kehnoa kaupunkisuunnittelua, jos kallis raideliikenneyhteys suunnitellaan ns. riskialueille huomioimatta mahdollisia muita maankäytön muotoja. Alun alkaen olisi pitänyt huomioida liikennesuunnittelun reunaehdot. Kaupunkisuunnittelijat eivät voi syyttää luonnonsuojelua, jos he päättävät vetää linjan suojelualueen läpi.


Liitosalueen suunnittelu on suuri haaste. Alue halutaan kytkeä raideliikenteellä osaksi Helsinkiä. Raideliikenneratkaisua pitäisi mielestäni tarkastella aina maakunnan tasolla ja hyödyntää ensi sijassa jo olemassa oleva raideliikenneverkostoa. Eheä ja ilmastoystävällinen yhdyskuntarakenne ei muodostu yksin Helsingin mittakaavalla. Varsinkin kun emme voi olettaa että liitosalueen päivittäiset työmatkan liikennesuoritteet suuntautuvat ainoastaan länteen tai Helsingin keskustaan.

Ei kommentteja: