tiistai 8. tammikuuta 2013

Viimeinen ympäristölautakunnan kokous - kiitos

Tänään osallistuin viimeistä kertaa Helsingin ympäristölautakunnan kokoukseen varapuheenjohtajan roolissa. Olen karsinut kunnalliset luottamustoimet ja järjestötehtävät kokonaan pois. Viime syksystä lähtien olen halunnut panostaa enemmän aikaa lähimmäisilleni ja tutkimustyölleni, johon siirryin vuoden alusta. Viimeiset 15 vuotta ovat olleet luonnonsuojelutäyteisiä. Omaa kädenjälkeä on ollut välillä vaikea havaita ja vastatuuliakin on tullut kohdattua. Minun tapani toimia on sovitteleva eikä aina miellytä kaikkia.

Seuraavaksi haluan miellyttää ennen kaikkea perhettäni ja ystäviäni. Toivotan kaikille blogin lukijoilleni tai siellä sattumalta eksyneille erittäin antoisaa vuotta 2013. Jatkan blogittelua aina kun siltä tuntuu. Kaupunkiympäristön ekosysteemipalveluiden tutkiminen herättää monia kysymyksiä ja pohdintoja.

Ei kommentteja: