Olin perheeni kanssa käymässä Ikaalisten kylpylässä. Jätin nykerönenät nukkumaan ja painuin varhaiselle aamulenkille Ikaalisten voimametsään, jota mainostettiin hotellin ala-aulassa. Innostuin asiasta ja pidin ajatusta viehättävänä. Mikä onkaan paras tapa houkutella ihmisiä metsään kuin nostaa esille sen elvyttävät ja terveellisyyttä lisäävät vaikutukset? Voimametsä on sanana osuva. Kyseessä on Parkanon metsäntutkimuslaitoksen ja Tampereen yliopiston Terveyttä metsästä -yhteishankkeesta.
Lähdin matkaan kovin odotuksin, sillä voimametsä antoi olettaa paljon. Olin kuitenkin pettynyt. Sain juosta aikamoisen matkan ennen kuin pääsin minun kriteerit täyttävään metsään. Ensin piti ohittaa ruma laskettelurinne ja hiekkakuoppa kunnes saavutin harvennushakatun mäntykankaan, josta löytyi mukavasti mustikoita. Ne pelastivatkin lenkkini ja sain todellista voimaa jatkaa juoksemista helteisessä säässä jo kahdeksan aikaan aamulla. Leveä lenkkitie jatkui taianomaisempaan kuusimetsään.
Juoksulenkkini jälkeen oli kehoni varmasti fysiologisesti voimaantunut, mutta mieleni jäi kaipaamaan voimametsää, jota en kokenut lyhyellä lenkilläni. Ikaalisten voimametsän tunnelmaa pilasi kolme minulle tärkeää tekijää: huono äänimaisema, liian hoidettu maisema ja liian leveät kulkutiet. Äänekäs valtatie kivenheiton päässä häiritsi suunnattomasti metsän kokemuksen tuntua. Liian harvennettu mäntymetsä on liian avara, eikä pidä sisällään yllätyksiä, jotka mielestäni kuuluvat voimametsään. Kaipaan myös merkkejä luonnontilaisuudesta: kookkaat kelot tai maapuut lisäävät luonnollisuuden tuntua. Kun haluan päästää metsään sisälle ei se onnistu leveän lenkkitien tai hiihtoreitin varrella. Sen sijaan kapea, salaperäinen polku johdattaa mielen ja kehon metsän sydämeen. Onneksi tämänkaltainen voimametsä löytyy kesämökkimme lähistöltä (ks. kuva).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti