Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto julkaisi tänään kolmen kunnan eli Helsingin, Sipoon ja Vantaan yhteisen tarkistetun Östersundomin yleiskaavaluonnoksen. Tätä on odotettu. Ennakkotietojen mukaisesti KSV:n suunnittelijat esittivät viisi vaihtoehtoista kaavaluonnosta, joista yksi on luontojärjestöjen varjokaava ns. vaihtoehto C "luonnon ehdoilla". Jatkosuunnittelun lähtökohdaksi on valittu vaihtoehto B "kehitetty". Viime kevään kaavaluonnokseen verrattuna vaihtoehto B:n keskeisimmät muutokset on yksi pudotettu metroasema (Vantaa) ja Sipoonkorven metsämantereelle osoitettua rakentamista on rajoitettu niukasti. Rannikolla rakentamisalueet on edelleen kaavoitettu Natura-alueisiin kiinni.
Kaupunkisuunnitteluviraston toimesta arvioitiin ja vertailtiin viiden eri luonnosvaihtoehdoksen "paremmuutta" seitsemän vertailukriteeriryhmän perusteella. Tarkastelussa painotettiin seudullisuutta. Seitsemän kriteeriryhmää vertailivat luonnosten yhdyskuntarakennetta, asuntotarjontaa, kaupunkimaisuutta, liikennejärjestelyjä, elinkeinoelämää, paikallisia ominaispiirteitä ja varautumista tulevaisuuteen.
Ei ole mitenkään yllättävää, että "viralliset" kaavaluonnokset olivat selvästi parempia kuin varjokaava, joka on puutteellinen mm. katu- ja tieverkoston osalta. Tässä analyysini vaihtoehtojen vertailusta:
Seuturakenteen tasapaino. Vaihtoehto B tulkittiin eheimmäksi, sillä se ei katko alueen yhteyttä "vanhaan kaupunkiin". Varjokaavassa on huomioitu etelä-pohjoissuuntaiset ekologiset yhteydet, jonka vuoksi yhdyskuntarakenne on rikkonainen. Eheä yhdyskuntarakenne muodostuu tiiviistä asuinalueista ja yhtenäisestä viheralueverkostosta. On harhaanjohtavaa tarkastella tasapainon kriteerinä yksipuolisesti rakentamiselle kaavoitetun alueen kokonaismäärää ja kytkeytyneisyyttä.
Asuntokannan monimuotoisuus ja tarjonta. Varjokaavassa rakentamiselle varattu alue on huomattavasti suppeampi (n. 7 km2) verrattuna muihin vaihtoehtoihin (22-25 km2). Lisäksi asuntokannan monipuolisuus on vähäisempää kuin muissa vaihtoehdoissa. Rakentaminen keskittyy metroasemien läheisyyteen tiivine pientalovaltaisine kortteleineen (2-3-kerroksiset townhouse). Perinteisiä pientalovaltaisia alueita on vähän ja ne sijoittuvat nykyisten omakotitalojen yhteyteen.
Alueen asuntokannan yksipuolisuus voi olla myös sosiaalista yhteisöllisyyttä tukevaa. Perinteinen luokkajaottelu ja perhekuntien yhteiskunnallisen aseman määrittely on perustunut asuntomuotoon: vuokralla/oma vai kerrostalo/omakotitalo. Näiden rajojen poistamiseksi voidaan kaavoituksella luoda yhtenäisiä alueita, joissa eri yhteiskuntaluokat sekoittuvat.
Lisäksi kritisoimme tavoitteellista asumisväljyyden kasvattamista kaavoittamalla asumisväljyysoletuksella 25 k-m2/hlö. Lisäksi jokaiselle on varattu 10 k-m2 yhteistilaa. Muiden vaihtoehtojen laskennallinen asumisväljyys on 50 k-m2/hlö, joka lisää energiankäyttöä ja kasvihuonekaasupäästöjä.
Liikkumisen ekotehokkuus. HSY:n tekemän liikennejärjestelmävertailun perusteella varjokaavassa liikkumisen kasvihuonekaasupäästöt (CO2) on asukasta kohden korkeimmat (425 k/v), kun vaihtoehto B:ssä (362 kg/v). Varjokaavassa liikkumisen ekotehokkuutta heikentää alhainen työpaikkaomavaraisuus ja keskimääräistä pidemmät työmatkat. Pyöräilyn ja jalankulun osuus jää pienemmäksi (20,5 %, B:ssä 24,5 %) johtuen varmasti myös siitä, että varjokaavassa ei ole osoitettu katu- ja pyörätieratkaisuja. Kevyen liikenteen osuutta voitaisiin nostaa kehittämällä vaihtoehto C:n katuverkostoa ja luomalla alueelle korkeampi työpaikkaomavaraisuus.
Joukkoliikenteen osuus on varjokaavassa korkein (21,9 %, malli B 20,5 %). Aamuruuhkan kulkutapajakauma tehdyistä matkoista joukkoliikenteen kulkutapaosuus on 34 % varjokaavaassa ja vaihtoehto B:ssä 32,5 %. Henkilöautoliikenteen suurta kulkutapaosuutta saadaan varjokaavamallissa alas, kun suunnittelu viedään loppuun asti katu- ja tieverkoston ja työpaikkaomavaraisuuden osalta.
Paikallinen yrittäjyys. Vertailussa väitetään, että varjokaava ei tue pienyrittäjyyttä riittävällä kysynnällä. Pienimuotoinen kivijalkayrittäjyys on otettu varjokaavassa lähtökohdaksi, sillä kaava mm. kieltää suuret kaupan yksiköt. Metroasemien varteen muodostuvat 10 000-20 000 asukkaan kaupunkikylät tarjoavat yksittäisille paikallisille yrittäjille riittävästi kysyntää. Huomautan kuitenkin, että elinkeinoelämän tavoitteita ei varjokaavassa painotettu, vaikka ne koettiin erittäin tärkeiksi.
Asukastiheys. Olen huvittuneena seurannut keskustelua, jossa alueen asukastiheys arvioidaan koko suunnittelualueelle, eikä ainoastaan rakentamiselle varattavalle alueelle. Tämänkaltainen yksioikoinen ajattelutapa antaa luonnollisesti korkean luvun, jos kaikki mahdollinen rakennetaan. Siitä voidaan esittää jatkokysymys: mikä on viheralueiden merkitys ekotehokkuudessa?
Nykyinen asukastiheyteen perustuva arviointi on harhaanjohtava. Suomessa on toteutettu monia näennäisesti eheitä ja tiiviitä kaavoitusprosesseja, joiden oletetaan vähentävän yksityisautoilua ja sitä kautta kasvihuonekaasupäästöjä, vaikka loppujen lopuksi näin ei olekaan käynyt. Östersundomissakin tullaan liikkumaan enimmäkseen autolla (työaikainen liikkumisen osuus 66-68 %). Omakotitalovaltaisilla alueilla opitaan käyttämään autoa, perhekunnalla on usein kaksi autoa.
Paikallisten ominaispiirteiden huomioiminen. Tässä kohtaan arviointi lipsuu useampaan tarkoituksenhakuisesti negatiiviseen tulkintaan varjokaavan osalta. Mm. Granö säilyy eristäytyneenä varjokaavassa kun taas vaihtoehto B:ssä Granö liitetään osaksi mannerta ja avataan suurelle yleisölle ja rakentamiselle. Luonnonmaiseman osalta varjokaava nähdään toimettomuuden ja hoitamattomuuden edustajana, jossa kulttuurimaisema katoaa ja Natura-alueiden kunto heikkenee ilman kunnostusta.
Kaiken huipuksi varjokaavan osalta todetaan, että "lähiöiden" sankat joukot lisäävät virkistyspainetta Natura-alueille, koska pääsy Granöön on evätty! Miksi asukkaat suuntaisivat juuri Natura-alueille, kun he kohtaavat luonnon kotioveltaan varjokaavassa? Varjokaavassa asukaskohtainen viheralueiden määrä on n. 700 m2/as, kun muissa vaihtoehdoissa se on n. 200 m2/as. Miten tässä kohtaan päädytään yksinkertaisen tilaston mukaan hyvin johdattelevaan tulkintaan, että tiivis rakenne uhkaa Natura-alueita, kun asia ei edes mainita muissa vaihtoehdoissa?
Varjokaava päihittää muut vaihtoehdot juuri niissä seikoissa, joihin suunnittelu perustui: luontoelämyksiä tarjoavassa asumismuodossa, monimuotoisuuden turvaamisessa, Natura-alueiden säilyttämisessä ja virkistysalueiden laajassa tarjonnassa. On sääli, että jatkojalostukseen valittu kaavaluonnos ei ole kyennyt hyödyntämään varjokaavan tarjoamia suunnitteluvaihtoehtoja nykyistä enempää kohti aidosti kestävää kaupunkirakennetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti