Tyttöjä ja/vai poikia?

Perheemme kasvoi, kun suloinen tyttömme syntyi keskiviikkoaamutuimaan. Poikajoukkueemme täydentyi tyttöenergialla. Onnemme tuntuu täydelliseltä. Kieltämättä tuntui ihanalta saada tyttö perheeseen. Kotiin palattuani selailin Vihreää lankaa (6/09) ja kiinnostuin artikkelista, joka käsitteli Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen julkaisemaa kirjaa "Feministin käsikirja", joka käsittelee sukupuoleen sidottua kasvatusta. Jäin pohtimaan oliko äitiyteni riippuvainen lasteni sukupuolesta.

Nykypäivänä tuntuu olevan itsestäänselvyys, että jokainen äiti haluaa tytön ja jos kahden pojan jälkeen syntyy kolmas tai jopa neljäs poika, säälitellään äitiä ja toivotetaan jaksamista. Poikien äitinä olen joutunut muutamaan otteeseen puolustamaan poikien feminiinisiä taitoja ja herkyyttä osoittaa empaattisia tunteita. Nämä piirteethän ovat ”luonnostaan tytöissä”. Voin ymmärtää tyttöjen äitejä, jotka turhautuvat siitä että tyttöjen koetaan olevan huomaavaisia ja kiltempiä kuin poikien.

Mielestäni sukupuolisuutta ei voi täysin ohittaa, se on jo biologinen mahdottomuus. Sen sijaan erilaisten ominaispiirteiden vahvistaminen – sekä feminiinisten että maskuliinisten – ja niiden salliminen sekä tytöillä ja pojilla on meidän vanhempien tehtävä. Haluan kuitenkin poikieni olevan juuri niin poikamaisia tai tyttöni pienen prinsessan kuin itse sitä haluavat. Kohteliaisuus, huomaavaisuus ja suvaitsevaisuus syntyvät muista tekijöistä kuin perinteisten roolien kyseenalaistamisesta.

Päivä- vai kotihoitoa lapselle?

Julkisuudessa on jälleen kerran pohdittu onko lapsen paras paikka kotona vai päiväkodissa. Koti ja perhe ovat luonnollisesti pienen lapsen tärkein paikka. Päiväkotijärjestelmän tuomitseminen kovin sanoin on kuitenkin mielestäni perusteetonta, ja kertoo pikemminkin kyseisen henkilön tavasta käsitellä asioita kuin totuudesta itse asiasta.

Molemmat poikani ovat aloittaneet päivähoidossa alle 2-vuotiaina. Varsinkin esikoisen kohdalla aloitus oli sen verran vaikeaa, että jälkeen päin ajatellen puolikin vuotta myöhempi ajankohta aloitukselle olisi helpottanut hänen sopeutumista päiväkodin rytmiin.

Vaikka koti on lapselle paras paikka, olen vahvasti sitä mieltä että päivähoito sosiaalisine kontakteineen voi tuoda rikkautta ja tärkeää sisältöä lapsen arkeen. Karsastan turhaa vastakkainasettelua kothoidon ja päiväkotihoidon välillä. On turhaa lisätä vanhempien syyllisyyttä, jos taloudellisen tai muun tilanteen vuoksi heidän on palattava töihin aiemmin kuin haluaisivat. Se ei ainakaan paranna lapsen hyvinvointia. Tärkeintä on että lapsi tuntee olonsa kotona turvalliseksi ja rakastetuksi.

Kenellä on oikeus mielipiteisiin

Uusi vuosi on alkanut kiireisenä. Valmistelen siirtymistä äitiysvapaalle.

Eilisen (18.01.09) HS:n mielipidesivuilla oli kahden metsätutkijan mielipidekirjoitus metsien merkityksestä ja kenellä on oikeus esittää mielipiteitään metsien käytöstä. Olen kirjoittanut metsien merkityksestä Helsingin vihreiden viheraluetyöryhmän skutta-blogiin ja Suomen luonnonsuojeluliiton nettikolumniin 27.10.2007. Tutkijat kritisoivat mielestäni erittäin oikeutetusti aikaisempaa Markus Peltolan kirjoitusta (05.01) siitä, keneltä kannattaa kysyä mielipidettä. Peltolan mukaan kansalaisilla, jotka eivät omista metsää tai eivät tunne metsäalaa, on "väärä" kuva suomalaisten metsien käytöstä ja merkityksestä.

Metsäala on perinteisesti ollut metsäalan ammattilaisten ja -tutkijoiden valtaama ala, jossa ainoastaan tiukasti määritellyllä ja kyseisen yhteisön hyväksymällä asiantuntijalla on päätöstenteossa ja suunnittelussa todellinen sananvalta. Tutkija tai metsätyöläinen on helposti leimattu "popularistiseksi, epäkelvoksi, ammattitaidottomaksi" jos hänen näkemyksensä eivät ole yhteneväiset metsäalan valtavirran kanssa. Metsäala on pyrkinyt pääsemään eroon sisäsiittoisuudestaan ja metsien moniarvoisuudesta ja -käytöstä on tullut alan eniten käytetty kielikuva. Tämä vaatii konkreettisia muutoksia: metsäpolitiikassa, -suunnittelussa, -sertfioinnissa ja kestävän metsätalouden rahoituksessa on luotava vahvat keinot turvata metsien ekologiset, kulttuuriset ja sosiaaliset arvot puuntuotannon rinnalla.

Valitettavasti sama ilmapiiri on myös liian usein maankäytön suunnittelussa ja kaavoituksessa. Vaikka nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki antaa kansalaisille ja kuntalaisille vahvan oikeuden osallistua kaavoitukseen, jää heidän mielipiteensä useimmiten varjoon. Varsinkin jos kyseessä on rakennusoikeuksien vähentämisestä ja rakentamattomien alueiden puolustamisesta. Yleinen ilmapiiri leimaa vastustavat tahot "edistyksen jarruttajiksi, valittajiksi, oman edun tavoittelijoiksi tai nimbyiksi". Psykologinen kikka on onnistunut: ensin valtaa siirretään näennäisesti kansalaisille ja sen jälkeen median avulla osallistuvat ja aktiiviset kansalaiset leimataan yhteiskunnan tai yhteisen hyvän vastustajiksi.

Hyvää joulua ja Uutta vuotta 2009

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja riemullista vuotta 2009.

Uusi vuosi tuo mukanaan valtavia haasteita. Kolmannen lapsemme laskettu aika on 10. helmikuuta. Isoveli on jo antanut nimen uudelle tulokkaalle. Jatkan ympäristölautakunnassa varapuheenjohtajana. Aion panostaa kaavoitukseen, luonnon- ja ympäristönsuojeluun entistä voimakkaammin. Kevään aikana toivottavasti saan väitöskirjani esitarkastajille. Mutta ennen sitä aion nauttia joulunpyhistä rakkaan perheeni kanssa.

Taitelijakoti Lallukan suojelu toisi uusia mahdollisuuksia

Asun rakkaan mieheni näyttelijäprofessori Vesa Vierikon ja kahden poikamme kanssa Lallukan taitelijakodissa Töölössä. Taitelijakoti valmistui 1933 ja jo samana vuonna ensimmäiset asukkaat muuttivat taloon. Juha ja Maria Lallukan lahjoittaman testamentin ansiosta, ja nimikkosäätiön toimesta taiteilijatalo on tarjonnut huokeita vuokra-asuntoja menestyneille kuvataitelijoille, näyttelijöille ja musiikinalan ammattilaisille.

Tänä syksynä Töölö-seura teki Lallukasta rakennussuojeluesityksen Uudenmaan ympäristökeskukselle. Uudenmaan ympäristökeskus asetti rakennussuojelulain 9 §:n mukaisen väliaikaisen toimenpidekiellon. Kielto koskee toimenpiteitä, jotka vaarantavat rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa.

Lallukan taitelijakoti on hyvä esimerkki töölöläisestä 30-luvun funktionalismista. Rakennuksen julkiset tilat ovat suhteellisen hyvin säilyneet, joskin rakennuksen yleiskunto on huolestuttavasti rapistunut vuosien saatossa. Alkuperäiset tammi-ikkunat uhkaavat lahota. Asukkaana toivon, että suojelupäätös olisi myönteinen. Olin järjestämässä yhdessä kuvanveistäjä Helena Hietasen kanssa elokuussa keskustelutilaisuutta, johon osallistuivat sekä Säätiön että Helsingin kaupunginmuseon, Museoviraston, Uudenmaan ympäristökeskuksen edustajia ja talon asukkaita.

Suojelupäätös nostaisi Lallukan taitelijakodin rakennushistoriallista arvoa. Suojelu varmistaisi sen että tulevat remontit suunniteltaisiin yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa ja ne toteutettaisiin rakennuksen omaleimaisuutta ja rakenteita kunnioittaen. Vanhojen rakennusten remonttien ja korjausten toteuttaminen rakennusperintöä vaalien ja kunnioittaen on myös ekologisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti järkevää. Uudis- ja korjausrakennustyömailta syntyy valtavat määrät kaatopaikkajätettä. Hyödyntämällä vanhaa materiaalia tarkasti vähentäisi jätelavalle syntyvää jätemassaa huomattavasti. Sisä- ja ulkotilojen suojelu ja pieteetillä rakentaminen ylläpitää perinnerakentamisen taitoa ja ammattiosaamista. Lisäksi suojelukohteen ennallistaville tai korjaaville rakennustoimenpiteilleon huomattavasti helpompi hakea ulkopuolista rahoitusta .

Lue lisää:

Lallukan taiteilijakodin suojeluesityksestä
Ylen kulttuuriuutisissa 16.11.2008

Rakennusperinnön vaalimisesta
rakennusperinto.fi
Museviraston sivuilta
Ympäristöministeriön sivuilta

Syntyvän rakennusjäteen uudelleen hyödyntäminen maksuttomassa rakennustarvikkeiden nettimarkkinoilla.

Leikkipuistot säilytettävä kaikille avoimina

Ensilumi saapui Helsinkiin 23.11.2008. Voi sitä 4-vuotiaan riemua ja 2-vuotiaan hämmennystä valkoisen lumivaipan peittäessä Töölön harmaat kadut.

Edellisellä viikolla on kirjoitettu paljon puistotätien ja vanhempien oikeudesta käyttää julkisia, kaupungin hallinnoimia leikkipuistoja. Rakennusvirasto, joka huolehtii kaupungin 330:tä leikkipuistosta, suunnittelee vuokraavansa 19 puistoa siellä toimiville puistotädeille. Tämän myötä tädit saisivat oikeuden rajoittaa puiston käyttöä niiltä vanhemmilta ja huoltajilta, jotka eivät ole maksaneet hoitomaksua.

Vuokraukseen ollaan osittain ajautumassa muutaman hankalan tilanteen takia, joissa puistotäti on halunnut rajoittaa alueen käyttöä niinä tunteina, kun he itse hoitavat lapsia. En kannata vuokraukseen siirtymistä. Ensinnäkin luotan siihen että hankalat tilanteet saadaan varmasti hoidettua ilman että koko nykyjärjestelmää muutetaan. Lisäksi vuokraus on lisäkulu puistotädeille ja toiseksi millä oikeudella kaupunki osa-aikaisesti "yksityistää" puistojen käytön, jotka on kuitenkin kaupunkilaisten veroäyreillä kustannettu.

Kannatan ja arvostan suunnattomasti puistotätien työtä. Heidän työlleen kaupungin ja lähiasukkaiden tulee antaa täysi tuki ja ymmärrys. Lähipuistomme hoitotäti Apollonkadulla on hoitanut molempia poikiamme ja hän tarjoaa erinomaista apua päivittäiseen ulkoiluun. Koskaan ei ole ollut kiistaa siitä kuka puistossa saa oleilla hoitotuntien aikana, vaikka puisto on kooltaan pieni.

Ympäristöhallinto on valtion aluehallinnon uudistuksen selvä häviäjä

Ympäristöhallinto on valtion aluehallinnon uudistuksen selvä häviäjä

Kaksi viikkoa on kulunut vaaleista. Väitöskirja ja suomalaisen PEFC -metsäsertifioinnin päivitys ovat pitäneet kiireisenä. Tällä viikolla havahduin ensimmäistä kertaan aluehallinnon uudistamishankkeeseen. Näyttää pahasti siltä, että nykyistä alueellista ympäristökeskus –järjestelmää ollaan ajamassa alas.

Matti Vanhasen II hallitusohjelman mukaisesti on käynnistetty valtionhallintojen uudistamisen ALKU-hanke. Tavoitteet vaikuttavat paljoa lupaavilta: ”tavoitteena on kansalais- ja asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto”. Uudistusta on työstetty tämän vuoden aikana erilaisissa alatyöryhmissä. Tahti on kiivas, eduskunta käsittelee uudistusta ensi keväänä, joka aiotaan toteuttaa jo 2010 alusta lähtien

Kannatan valtionhallinnon alueellistamista muualle kuin pääkaupunkiseudulle ja toiminnan selkevöittämistä sinällään, kunhan sitä ei toteuteta nykyisten työntekijöiden ja ympäristön kustannuksella. Haluaisin pitää suurimman osan Suomea asutettuna, enkä pakottaa kaikkia pääkaupunkiseudulle.

Hankkeessa esitetään, että nykyiset itsenäiset ja ympäristöministeriön hallinnoimat 13 ympäristökeskusta lakkautetaan ja ne siirretään yhdeksään alueelliseen elinkeino-, liikenne- ja luonnonvarayksikköihin omaksi osastokseen (ELLU). Näitä hallinnoisi työ- ja elinkeinoministeriö. Pahiten kärsivät Häme, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Kainuu.

Lisäksi ympäristöhallinnon henkilöresursseja vähennetään. Valtionhallinnon tuottavuusohjelma on leikannut ympäristöhallinnosta viime vuosina jo 200 henkilötyövuotta. Aluehallinnon uudistamisen yhteydessä tavoitteena on vähentää vielä toiset 200. Osa alueellisten ympäristökeskuksen lupatoimista aiotaan siirtää kuntien tehtäviksi.

Tuntuu käsittämättömältä, että nykyistä jo täysin ylikuormitettua alueellista ympäristöhallinnon toimintaa ollaan vähentämässä. Ei ole kenenkään edun mukaista, että tietyt hankalat kaavoitus- ja ympäristölupa-asiat siirtyvät kuntien valvottaviksi. Tämä lisää kuormaa valveutuneiden järjestöjen ja kansalaisten suuntaan.

Pelkään pahoin, että tahalliset ympäristörikokset ja –huolimattomuudet sekä luontoarvoja huomioimaton maankäyttö lisääntyy. Meidän on säilytettävä ympäristöhallinnon nykyinen itsenäinen asema, joka on saanut kiitosta kansainväliselläkin tasolla. Lisäksi nykyinen puhtaasti asiantuntemukseen perustuva ympäristöpäätösten teko ja ohjaus saattaa muuttua poliittisesti ohjatuksi toiminnaksi. Seuraavaksi lienee vuorossa ympäristöministeriön lakkauttaminen.

Lue lisää:
Suomen luonnonsuojeluliiton Alku-sivut