tiistai 22. huhtikuuta 2008

Mahtuuko monimuotoisuutta kaupunkiin?

Helsingille laaditaan LUMOa eli luonnon nonimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaa vuosille 2007-2018. Olen mukana järjestöedustajana ohjausryhmässä. Eilisessä kokouksessa käsittelimme eri hallintokuntien antamia lausuntoja ohjelmaan. Eniten kiinnitin huomion kaupunkisuunnitteluviraston toteamukseen, että Helsingin kokoisella kaupungilla - urbaanilla metropolilla - ei voi olla tärkeänä tavoitteena suojella luonnon monimuotoisuutta.

Miksi taistella luontoamme vastaan? Pikemminkin se pitäisi nähdä mahdollisuutena suunnitella kaupungistamme aidosti monimuotoinen ja viihtyisä.

Toisaalta kaupunkiluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää hyvin pienillä toimenpiteillä. Jätetään hoitamattomia vyöhykkeitä puistoihin, annetaan ruohon kasvaa vapaana. Ainakin monet hyönteiset etenkin kovakuoriaiset hyötyvät hallitusta hoitamattomuudesta. Metsien osalta tämä tarkoittaa metsän puiden monikerroksellisuutta ja aukkohakkuiden välttämistä. Linnut viihtyvät monikerroksisessa ja -puustoisessa metsäympäristössä, jossa on tarjolla lahopökkelöitä ja pensaita.

Pidetään Helsinki luonnonvihreänä - Kantakaupungin ytimeen asti ulottuu Keskuspuiston vihreä humina.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Ekososiaalisuus osaksi päätöstentekoa

Olin eilen kuuntelemassa Suomen luonnon muutos -seminaaria ja koin jälleen ahaa-elämyksen kuunnellessa professori Yrjö Hailan esitystä. Tajusin, että Hailan puhuma "ekososiaalisuus" pitäisi olla vahvasti läsnä, kun päätämme kaupunkikuvaamme ja -luontoa koskevista asioista. Kyse on siitä, että hyväksymme olevamme osa sitä luontoa, jonka olemme teoillamme ja toiminnallamme nykyisen näköiseksi muokanneet.

Kaupunki luonnossa on vahvasti suunnittelijoiden ja käyttäjiensä muokkaamaa. Se ei kuitenkaan vähennä sen arvoa suhteessa koskemattomaan luontoon. Luonnon ja ihmisen välinen vuorovaikutussuhde on molemminpuolinen, yhtäältä se voi olla negatiivinen, toisaalta positiivinen. Jos kadotamme tuon suhteen, toisin sanoen kiellämme sen olemassaolon, johtaa se epäviihtyisään asuinympäristöön ja kasvavaan välinpitämättömyyteen luontoympäristöämme kohtaan.

Peilaan samaista ajatusta helsinkiläiseen kaupunkisuunnitteluun. Helsingissä asuntopula, asuntojen hinnannousut ja asumisväljyyden lisääminen kannustavat suunnittelijoita ja poliittisia päättäjiä hyödyntämään kaupunkialuetta tehokkaasti. Helsingin ekologista yhdyskuntarakennetta edistetään tiiviillä kaupunkirakentamisella. Käytännössä tämä tarkoittaa rakentamista luonnonalueille ja uudisrakennuksia väljille tonteille, vanhojen rakennusten väliin. Usein paikallisasukkaat vastustavat rakentamista, sillä he kokevat menettävänsä oman ekososiaalisen ympäristönsä.

Kaupunkisuunnittelun tulisi kunnioittaa olemassa olevia, herkkiä ihmisen ja luonnon välisiä vuorovaikutussuhteita. Liiaallinen tehokkuuden havittelu – myös ekologisuuden nimessä – ei saisi kuitenkaan loukata perusarvoja: oikeuden hyvään ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen.