Kuntalaisten kokemuksellisen ympäristötiedon kerääminen

Viime tiistain ympäristölautakunnassa keskustelimme pitkään ympäristötiedon keruusta, subjektiivisesta ja objektiivisesta havainnoinnista. Pohdintaamme ohjasi toisen vihreän jäsenen Timo Pyhälahden tekemä lisäys esityslistan kohtaan Ystp/3 valtuustoaloitteesta koskien melu- ja hiukkasmittaustaulujen asentamista keskeisten katujen varteen. Päädyimme Timon kanssa tekemään ehdotuksesta valtuustoaloitteen, jonka luovutin eilen valtuustokokouksen aikana. Aloitteen allekirjoitti 14 valtuutettua. Mielestäni tämänkaltaisen foorumin kehittäminen edistäisi kokemuksellisen ja ns. hiljaisen tiedon keruuta kansalaisilta.

VALTUUSTOALOITE

Kaupunkilaisten ympäristöhavaintojen kerääminen yhteiseen käyttöön

Helsinkiläiset ovat itse ympäristönsä asiantuntijoita: He havaitsevat ja mielellään kertoisivatkin, jos tiet pölisevät kovasti, melu häiritsee hiljaisinakin tunteina, roskat ja autonromut ovat levällään tai katurakennelmat rikki. Valitettavasti ilmoittelu jää usein tekemättä, koska ei ole käytettävissä selkeää ja yksinkertaista, nykyisiä mobiiliviestintä- ja nettiyhteisöjä hyödyntäviä keinoja toimittaa tieto perille nopeasti.

Kaupunki voisi ylläpitää yhteistä keskitettyä palvelua, johon kerättäisiin 'yhden luukun periaatteella' kaupunkilaisten tekemiä ympäristöhavaintoja. Pienellä neuvonnalla ympäristön havainnointia harrastavat voisivat tuottaa hallinnollekin käyttökelpoista tietoa esim vieraslajien leviämisestä luontoon, leväesiintymistä rannikoillamme tai hulevesiongelmista kaduilla. Vapaaehtoisvoimin olisi mahdollista suorittaa myös yksinkertaisia mittauksia, joiden avulla viranomaisten ammattilaislaitteillaan tekemien havaintojen tekemistä voitaisiin tukea ja suunnata oikeaan aikaan ja paikkaan. Raja-arvojen ylittymisen toteaminen mittaamalla yms virallinen valvonta jäisi kuitenkin viranomaisten vastuulle.

Kaupungin tuottaman ”raakamateriaalin” -tietokantaan voitaisiin käyttöehtojen mukaisesti, yksityisyydensuojaa kunnioittaen ja pahimmat väärinkäytökset suodattaen- avata yhteys paitsi kaupungin hallinnolle, myös yrityksille, yhdistyksille, tutkijoille ja tiedotusvälineille havaintotiedon jalostamiseksi hyödyllisiksi ja kiinnostaviksi tietopalveluiksi. Vapaasti saatavilla oleva julkinen havaintotieto kasvattaisi paitsi yritys- ja harrastustoimintaa, myös kaupunkilaisten sitoutumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuden tunnetta kotiseutunsa asioihin.

Kati Vierikko, vihr.

Itämeren tulevaisuus on myös suomalaisten käsissä

Valokuva: Vesa Vierikko

Itämeren pahoinvointi ja rehevöitymisen ongelma on hyvin tiedostettu. Taidamme kaikki olla samaa mieltä siitä, että Itämeri on pelastettava. Keinotkin ovat periaatteessa tiedossa: meidän on pysäytettävä ravinnevirta pieneen ja matalaan mereemme. Rehevöitymisen lisäksi meremme hyvinvointia uhkaavat vierasperäiset lajit, ympäristömyrkyt, mahdolliset suuronnettomuudet.

Olin 7-8.6. mukana järjestämässä Ympäristöakatemian Itämeri -seminaaria korkean luokan päättävälle ja vastuutahoille. Kahden päivän intensiivikurssi tarjosi osallistujille yhtäältä rautaisen annoksen asiantuntijoita ja käytännön kokemuksia maastossa. Seminaarin teemana olivat suomalaisen maatalouden ja haja-asutuksen aiheuttamat ravinnepäästöt ja mahdolliset ratkaisut ravinnevuotoihin.

Ympäristöakatemia, jonka perustajajäseniä ovat Birdlife Suomi, Luonto-Liitto, Natur och Miljö ja Suomen luonnonsuojeluliitto, tarjoaa uudenlaisen, neutraalin foorumin keskustella keskeisistä ympäristö- ja luonnonsuojeluasioista sekä pohtia yhdessä päättäjien, virkahenkilöiden, luottamushenkilöiden ja tutkijoiden kesken mahdollisia ratkaisukeinoja. Tämänkaltaisia foorumeja tarvitaan, jossa eri toimijat kohtaavat ja keskustelevat omista näkemyksistään. Väitöskirjatyössäni korostin että tutkijoiden tulisi osallistua "poliittiseen" keskusteluun. Mielestäni Ympäristöakatemia tarjoaa keskustelupaikan ennen kaikkea tutkijoille, jotka kaihtavat suoraa vaikuttamista politiikkapäätösten tekooon.

Kahden päivän aikana imin valtavasti uutta tietoa. Päivitin tehokkaasti vanhentuneet tietoni suomalaisen maatalouden tilasta. Olen edelleen vakuuttunut, että suomalainen maatalous on säilytettävä ja pyrittävä omavaraistalouteen. Lainatakseni erään tutkijan sanoja, että jos ruuantuotanto siirtyisi muualle, siirtäisimme ravinnetaseemme globaaliin kiertoon, jonka kestävä hallinta on huomattavasti vaativampaa ja työläämpää kuin kansallisella tasolla. Haluammeko siirtää ravinnetaseemme muiden kansojen harteille vai huolehdimmeko siitä itse? Meistä tulisi ravinteiden netto-ottajia, mutta miten varmistaisimme että ravinnetasapaino säilyy?

Keskusteltuani alan asiantunrijoiden kanssa sain uskoa näkemykselleni että suomalainen maatalous voi olla sekä ekologisesti kestävää (= eläinten hyvinvoinnista huolehditaan, ravinnehuuhtoumat vesistöihin kuriin, maaperän hyvinvoinnista huolehditaan, väkilannoitteista luovutaan, , luonnon monimuotoisuus turvataan), kunhan pyrimme 100 %:en luomutuotantoon tai vähintään 100 %:en kotimaiseen tuotantoketjuun: karjan väkirehu ja lannoitteet ovat kotimaisesti tuotettu. Lanta ei ole paras mahdollinen lannoite, mutta ainoa keino päästä eroon väkilannoitteista, joiden tuonti on suurta. Nykyinen ympäristötukijärjestelmä on rakennettava kokonaan uudelleen. On perustettava aidot ja todelliset kannustinjärjestelmät, jotka ohjaavat maanviljelijöitä sekä kuluttajia toimimaan ja valitsemaan luontoa säästävät vaihtoehdot.

Lue lisää:

Tietoa Itämerestä (Itämeriportaali)

Helcom Itämeren suojelukomissio

Helcom Baltic Sea Action Plan

Maatalouden ympäristötukijärjestelmä (SYKE)