Yhteisöllisyys kunniaan

Mummo, lapsenlapset ja koirat

Jokelan ja Kauhajoen tapahtumat ovat herättäneet vahvan keskustelun yhteiskuntamme yhteisöllisyyden puutteesta. Olen pohtinut yhteisöllisyyden merkitystä omalta osaltani ja oivaltanut jotain. Kyse ei ole sen kummallisemmasta ilmiöstä kun opetella huomioimaan toinen ihminen itsensä kustannuksella. Tänä päivänä itsensä kehittämisen vimma on mennyt äärimmäisyyteen. Sinun on annettava aikaa itsellesi ja sinun täytyy jatkuvasti kehittää itseäsi, muuten saatat hukata itsesi ja alkaa voida pahoin. Mielestäni jokainen meistä voi helliä itseään toisen ihmisen kautta. Vahvan yhteisöllisyyden tunteen kokeminen yhteisen tekemisen kautta voi kehittää ja rentouttaa jokaista. Emme tarvitse siihen sen enempää joogaa, juoksulenkkiä kuin mietiskelyäkään.

Tekstiviesti- ja sähköpostikulttuurimme vähentävät mielestäni yhteisöllisyyden kokemista ja lisää asioiden väärintulkintaa. Yhteisömme ei voi toimia ainoastaan nettimaailman kautta. Meidän on kohdattava ihminen ollaksemme ihmisiä. Geneettisenä ja kulttuurisena olentona olemme oppineet tulkitsemaan eleitä, ilmeitä ja jopa toisen ihmisen tuoksua.

Olen luvannut perheelleni vähentää keskusteluja tietokoneeni äärellä. Haluan opettaa lapsilleni, että yhteisöllisyys vaatii yhdessäoloa, yhdessä tekemistä tai tekemättömyyttä. Joutilaisuus ja pienten asioiden oivaltaminen yhdessä rakkaittensa kanssa on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

Kauhajoen ampumavälikohtaus vetää hiljaiseksi

Kauhajoella on tapahtunut järkyttävä ampumavälikohtaus, taas. Useita kuolleitaja haavoittuneita. Vetää hiljaiseksi. Ehkä nyt havahtuisimme ja myöntäisimme että rakas lintukotomme ei ehkä olekaan niin turvallinen mallimaa kuin meidän on annettu ymmärtää. Kantakoon jokainen ja etenkin päättäjät vastuunsa nykyisestä kehityksestä.

Ehkä sittenkin, että saisimme muutaman kymmenen euroa lisää kulutukseemme verohelpotuksien kautta, osoittaisimme lisää rahaa pahoinvoivan yhteisömme syrjäytyneiden ja vähempiosaisten huolehtimiseen. Luulen että suurin osa meistä olisi siihen valmiita, kuten vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen toteaa Vihreän langan (19.9.) kirjoituksessaan. Tähän haasteeseen on myös kunnallisten päättäjien vastattava.

Huomavaisuus liikenteessä kunniaan

Tämän päivänä (20.9) Helsingin Sanomien mielipidepalstalla Helsingin vihreiden ehdokas Riikka Henttonen vaati pyöräilijöitä rohkeasti siirtymään pyöräilemään ajoväylille. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Haluaisin nähdä että Helsingin kaupunkien kadut valtaavat muutkin kuin autoilijat. Massalla on vaikutuksensa, mitä enemmän pyöräilijöitä liikkuu autojen seassa sen paremmin autoilijat oppivat heidät huomioimaan. Tähän ei päästä ainoastaan kevyttä liikennettä suosivalla liikennesuunnittelulla. Tarvitsemme voimakkaan asennemuutoksen kuten Henttonen toteaa kirjoituksessaan.

Helsinkiläinen liikennekulttuuri on erittäin itsekästä. Kiireellä kuittaamme huonon käytöksen liikenteessä. Valitettavasti tämä itsekkyys koskee kaikkia kulkijoita niin autoilijoita kuin pyöräilijöitä tai kävelijöitä. Toisten huomioon ottaminen voi ilahduttaa harmaana päivänä. Vanhuksen auttaminen pois raitiovaunusta tai paikan luovuttaminen väsyneelle pitäisi kuulua jokaisen tapakulttuuriin. Käden heilautus huomaavaiselle autoilijalle kannustaa kummasti olemaan jatkossakin huomaavainen. Kaupungissa liikkuminen vaatii vahvoja sosiaalisia ja toisia huomioon ottavia taitoja, joihin jokainen meistä kykenee, kun on valmis hetkeksi luovuttamaan omista eduistaan tai kiireestään.

Metsäluonnon monimuotoisuuden voitto

Ympäristölautakunnan kokous otti eilen vahvan kannanoton metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen puolesta. Lautakunta käsitteli Helsingin kaupungin luonnon monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (LUMO), jossa metsiin liittyviä toimenpide-ehdotuksia oli muokattu rakennusvirastolle soveltuvaan muotoon. Rakennusviraston kanta on ollut että kaupunkimetsät ei voi kasvattaa erirakenteisina ja –ikäisinä, koska tämä vaatisi ns. jatkuvan kasvatuksen mallia. He ovat myös vastustaneet ehdotusta pienimuotoisesta uudistamisesta.

Toimenpideohjelmaa muokattiin rakennusviraston toivomuksen mukaisesti ja kiistanalaiset toimenpiteet joko poistettiin tai muutettiin, vaikka muut asiasta lausuneet tahot ja ohjausryhmän enemmistö eivät vastustaneet kyseisiä toimenpide-ehdotuksia. Erirakenteisuuden, pienpiirteisyyden ja pensaskerroksen suosiminen on monien metsälajien kannalta hyvä asia. Liiallinen harventaminen yksipuolistaa metsän rakennetta, lisää heiniintymistä, tuulisuutta ja meluhaittaa. Aukkohakkuut ja voimakkaat harvennukset heikentävät kaupunkimetsien virkistysarvoa mielestäni tarpeettomasti.

Tekemieni muutosehdotuksen mukaan lautakunta päätti muuttaa toimenpideohjelmaan tavoitteet vaalia erirakenteisista ja -ikäisistä metsäalueista ja metsiköistä, pienpuuston ja pensaston suosimisesta linnustollisesti arvokkailla kohteilla ja suosia pienimuotoista uudistamista. Lisäksi lautakunta vaati että ympäristökeskukseen tarvitaan lisäresursseja ekologisen asiantuntemuksen lisäämiseksi alueellisissa suunnitteluhankkeissa.

Sipoonkorven metsämanner on säilytettävä rakentamiselta

Kaupunginhallitus käsittelee tänään Outi-Alanko Kahiluodon (vihr.) ja 6 muun valtuutetun erinomaista valtuustoaloitetta Sipoonkorven suojelualueen laajentamisesta. Aloitteentekijät esittävät että Helsinki käynnistäisi välittömästi neuvottelut Sipoonkorvessa omistamiensa 900 hehtaarin liittämisestä Metsähallituksen luonnonsuojelualueen osaksi. Vastaus on nuiva eikä oikeastaan anna viitteitä puoleen jos toiseenkaan. Helsingin kaupungin on otettava selkeä kanta suojelun puolesta. Samalla se on vahva viesti muille toimijoille alueella. Kaiken huipuksi aloitteesta ei ole pyydetty lausuntoa Helsingin ympäristökeskukselta. Tämä on yksistään riittävä syy asian palauttamiseksi valmisteluun.

Sipoonkorven kansallispuistosta on tehty kaksi lakialoitetta, Heidi Hautalan (vihr.) 12.12.2006 ja Jacob Södermanin (sd.) 6.3.2008. Molemmissa aloitteissa kansallispuiston pinta-alaksi on mainittu 2 700 ha. Käytännössä kansallispuiston minimirajaus pitäisi olla vähintään 3 000 ha ja tavoiterajaus 5 000 hehtaaria. Tässä Helsingin kaupunki on avainasemassa. Retkeilyreittien ja alueen käytön suunnittelun vuoksi kansallispuiston on oltava riittävän laaja.

Sipoonkorven alue on ainutlaatuinen n. 5400 hehtaarin kokoinen metsämanner Sipoon kunnan ja Vantaan kaupungin alueilla. Alue on maastonmuodoiltaan hyvin vaihtelevaa: upeat kalliomänniköt ja korpijuotteet vuorottelevat ja lehtoimaiset kankaat ja lehdot ovat yleisiä. On syytä muistuttaa että Suomen lähes kaikki puustoiset korvet on luokiteltu uusimman selvityksen mukaan erittäin uhanalaiseksi luontotyypiksi. Metsäojitus on usein hävittänyt monelle metsälajeille tärkeät korpiset luontotyypit.

Alueella käy runsaasti marjastajia, retkeilijöitä ja suunnistajia. Metsähallituksen hallinnoiman luonnonsuojelualueen kokonaispinta-ala on tällä hetkellä n. 1 300 ha. Nämä alueet painottuvat alueen pohjois- ja keskiosiin. Vuoden alusta merkittävä osa Sipoonkorven eteläalueesta liitetään osaksi Helsinkiä. Rakentamispaineet etenkin Porvoon moottoritien pohjois- ja eteläpuolelle on kovat. Tulevaisuudessa alueen suunnittelu pitää toteuttaa siten, että Sipoonkorpi säilytetään yhtenäisenä 5000 hehtaarin alueena ja sen lisäksi turvataan viheryhteydet Mustavuoreen ja Östersundomiin sekä Kasabergetin luonnonsuojelualueelle. Lisäksi näihin alueisiin rajautuva Labbackan metsäalue tulisi liittää mukaan suojelualueisiin.

Kivinokkaa on puolustettava

Osallistuin eilen Kivinokan keskustelutilaisuuteen Kulosaaren kartanolla. Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja yleisöä paikalla runsaasti. Kaikki paikalla olleet panelistit (sd, kokoomus, vihreät, vasemmisto) vannoivat, että Kivinokan ulkoilu- ja virkistyskäyttö on turvattava tulevaisuudessa. Hyvä niin, onhan kivinokkalaiset jo yli 30 vuoden ajan odotelleet sitä viimeistä päätöstä alueen maankäytöstä.

Toisaalta pitää olla tarkkana siinä mitä luvataan ja mitä sitten toisaalta tehdään asian edistämiseksi. Kivinokan alue jätettiin yleiskaava 2002:ssa selvitysalueeksi, jonka maankäyttömuoto ratkaistaan osayleiskaavassa. Yleiskaavan jälkeen tehdyt luontoselvitykset ovat osoittaneet, että Kivinokka on ainutlaatuinen kokonaisuus lepakoiden, lintujen ja puulla elävien lahottajaeliöiden suhteen. Tämän johdosta alueelle on esitetty perustettavaksi Kivinokan 17, 8 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue.

Jos kaikki poliittiset ryhmät (kokoomusta lukuun ottamatta) ovat valmiit turvaamaan alueen nykyisen käyttömuodon, ihmettelen suuresti miksi kaupunkisuunnittelulautakunta ei kuitenkaan ollut valmis hyväksymään Kivinokan luonnonsuojelualuetta, ennen kuin alueen maankäyttömuoto on kokonaisuudessaan selvitetty. Miksi lautakunta ei ollut valmis tunnustamaan Kivinokan luontoarvoja jo nyt, jos kuitenkin poliittinen tahto on alueen virkistyskäytön ja suojelun kannalla? Viimeisimmät luontoselvitykset ovat vain vahvistaneet alueen ainutlaatuisuuden jopa kansallisella tasolla.

Kivinokka on säilytettävä tulevaisuudessa sekä luonnolle että ihmisille. Osayleiskaava pitää toteuttaa kerralla ja koko alue Kulosaaren kartanon lisäksi pitää varata virkistysalueeksi, jolla on kulttuurihistoriallista ja luonnonsuojelullista arvoa (VL/S). Kaupunkisuunnitteluviraston ennakkosuunnittelulle on annettava voimakasta viestiä sekä poliittiselta että kansalaistaholta että alue halua säilyttää rakentamattomana. Kaikkein parasta vaihtoehto olisi että koko alue liitettäisiin osaksi Helsingin ensimmäistä kansallista kaupunkia. Tällöin alue saisi riittävän suojelustatuksen, eikä uusi ensi vuosikymmenen puolella käynnistyvä yleiskaava uhkaisi aluetta.

Kuntametsien hoidosta tai hoitamattomuudesta

Olin tänään puhumassa Suomen luonnonsuojeluliiton ja Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin järjestämässä kuntametsät -seminaarissa. Käsittelin metsiä kiistankohteena Helsingissä. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on useamman vuoden ajan pyrkinyt vähentämään turhia avo- ja harvennushakkuita kaupunkimetsissä.

Liian voimakkaat harvennushakkuut vähentävät puuston monikerroksellisuutta, muuttavat lajistoa heinämäiseksi ja lisää etenkin pihlajan ja vaahteran taimien runsasta kasvua. Kohde vaatii toistuvaa ja intensiivistä hoitoa, että se säilyisi viihtyisänä ulkoilumetsänä. Helpommalla pääsisi jos puusto säilytettäisiin monirakenteisena, riittävän tiheänä, niin että tyypillinen metsälajisto kuten mustikka ja metsäsammalet säilyisivät. Tämän kaltainen metsä on myös linnustolle ja muulle eläimistölle otollinen. Hallittu hoitamattomuus lisäisi metsän paikallista monimuotoisuutta ja toisi kustannussäästöä metsien hoidossa.

Toinen lukunsa on aukkohakkuut, joita tehdään etenkin vanhoihin kuusi- ja koivuvaltiasiin metsiin. Rakennusviraston tavoitteena on lisätä uudistamishakkuita 50 hehtaariin vuodessa. Käytännössä tämä tarkoittaa toistasataa aukkoa ympäri kaupunkia vuosittain. Valitettavan usein hakkuita tehdään vielä lintujen pesintäaikana.

Luonnonhoidon linjauksista pitäisi poistaa hehtaarikohtaiset vuositavoitteet uudistamiselle. Lisäksi pitäisi perustaa luonnonhoidon ohjausryhmä, joka vastaisi metsien ja viheralueiden hoidosta. Ohjausryhmä muodostuisi ympäristökeskuksen luontoasiantuntijoista ja rakennusviraston metsäammattilaisista. Vetovastuu olisi syytä siirtää ympäristökeskukselle. Kaupunginhallitus käsittelee Luonnonhoidon linjauksia vielä tämän syksyn aikana.