Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin

Alla oleva teksti julkaistiin tänään (31.5.09) Helsingin Sanomien mielipidesivuilla:

Kaupungin luontoalueet ovat tärkeitä kaupunkilaisille. Professori Liisa Tyrväisen haastattelu HS:ssa (25.5.) osoitti jälleen kerran, että luonto on löydettävä läheltä. Viheralueet voivat nostaa asuntojen arvoa ja vähentävät tehokkaasti stressiä. Kaupunkimetsien ylläpito on erittäin edullista verrattuna rakennettuihin puistoihin, varsinkin kun turhat hoitotoimenpiteet karsitaan minimiin. Toivoisin kaupunkisuunnitteluvirastossa tapahtuvan suunnittelukulttuurin täyskäännöksen: maankäytön suunnittelun on lähdettävä siitä, että ensin osoitetaan pysyvästi rakentamiselta säilytettävät alueet. Ennen sitä poliittisten tahojen on rohkeasti kannustettava suunnittelijoita ympäristölähtöiseen kaupunkisuunnitteluun. Ainoa, riittävän vahva suojelustatus Helsingin tärkeimmille viheralueille on kansallisen kaupunkipuiston perustaminen.

Kati Vierikko
puheenjohtaja
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys 

Annetaan luonnon olla kaupungissa

Kävimme poikien kanssa iltakävelyllä lähikaupassamme. 50 metrin matkalla pitkin Apollonkatua teimme kolme lintuhavaintoa ja löysimme asvaltin pienistä raoista 11 eri kasvilajia: pieniä kevätkukkijoita, voikukka, piharatamo, jalavan ja koivun pienet taimet. Luonto löytää paikkansa kivikaupungissa. 

Tänään Uudenmaan alueellisissa uutisissa oli lyhyt haastatteluni koskien virkistysalueille rakentamisesta. Edelleenkin kaupungisamme nakerretaan niinkin keskeistä aluetta kuin Keskuspuistoa, puhumattakaan muista viher- ja kaupunkimetsäalueista. Jäljelle jääviä metsiköitä uhkaa taas Helsingin kaupungin viranomaisten harjoittama intensiivinen hoito. Rakennusvirasto on tiukentanut linjaansa metsienhoidon osalta. Kaupunkimetsäliikkeen blogisivuilta löytyy lista hakatuista kaupunkimetsäkohteista ja mielipidekeskustelut metsienhoidosta. 

On suuri ero kuinka metsiämme hoidetaan. Riittävän tiheä ja erirakenteinen puusto, satunnaiset kaatuneet puut luovat mielikuvaa aidosta metsästä kuin harvapuustoiseksi hakattu alue. Valitettavasti silmämme ovat tottuneet näkemään hyvin hoidettua talousmetsää, joten Nuuksion ennallistamistyöt metsän eliöstöä ajatellen, herättää kiukkua ja närää. Alla on kuvapari Seurasaaresta.  Alimmaisessa puuston harventamisen seurauksesta alue on "pihloittunut". 4-vuotias poikani hakeutui salaperäiselle metsäpolulle, pihlajikon läpi ei päässyt kävelemään.

Eilisessä HS:ssa (26.5.09) julkaistiin Metlan professorin Liisa Tyrväisen tutkimushanke, joka vahvistaa käsitystä metsien merkityksestä kaupunkilaisille. Edelleen lähes puolet helsinkiläisistä ja tamperelaisista kokee luonnon parempana ulkoiluympäristönä kuin rakennetut puistot. Metsien sosio-psykologista merkitystäon myös tutkittu mm. stressioireiden tehokkaana vähentäjänä. Vaikka samoilija ei itse kokisi metsässä olemista rentouttavana jo muutaman minuutin jälkeen elimistö alkaa reagoida luonnonympäristöön: verenpaine laskee, pulssi hidastuu.

Kiusattuja ja kiusaajia

Tämän päivän Helsingin sanomissa (12.5.) kirjoitettiin koulukiusaamisesta. Mannerheimin lastensuojeluliiton teettämän kyselyn mukaan n. 10 % yläasteikäisistä, lukiolaisista ja ammattikoululaisista kiusataan viikottain. Koulukiusaaminen on saanut minun kouluajoilta uusia muotoja: netti- ja kännykkäkiusaamisen.

Muuten kiusatuksi tuleminen ja kiusaajana oleminen lienee yhtä ikävä ilmiö kuin reilu 20 vuotta sitten. Yläasteella ollessani luokallani oli poika, jota kiusattiin ja halveksittiin, koska hän käytti samoja vaatteita ympäri vuoden ja oli siistitön. Tuolloin asettauduin kiusaajien "yläpuolelle" enkä osallistunut kiusaukseen, joskin en tehnyt mitään estääkseni sitä. Pojan kiusaaminen oli näkyvää ja osittain jopa fyysistä. Se loppui kun hän joutui vakavaan auto-onnettomuuteen. Kahdeksannella luokalla hänestä tuli hyväksytty, kaikkien yhteinen kaveri.

Toisin kävi ala-asteystävälleni. Ajauduimme erilleen yläasteen aikana. Hengailin ns. suosittujen kanssa, jotka innostuivat kiusaamaan vanhaa ystävääni. Kiusaaminen oli hiljaisen tappavaa. En osallistunut kiusaukseen, osin en ollut siitä tietoinen, tai sitten vain ummistin silmäni kaikelta. Ystäväni kiusaaminen oli monimuotoista, ahdistavaa ja henkistä piinaa koko yläasteajan. Nuo ajat ovat edelleen kipeitä hänelle ja minulle.

Koulukiusattu harvoin kokee, että kertominen vanhemmilleen tai opettajalle auttaa. Kiusaamisen estämiseksi muutamissa kouluissa on kokeiltu roolileikkejä: millaista tuntuu olla kiusattu tai kiusaaja. Näin yritetään opettaa lapsille sosiaalisia taitoja. Samoja taitoja pitäisi myös vanhempien opetella. Kiusattu - olkoon sitten lapsi tai aikuinen - tarvitsee tukea läsnäolijoilta, juuri niiltä henkilöiltä jotka näkevät kiusaamisen.

Rohkea aikuinen opettaa lapselle, että epäoikeudenmukaisuutta ei pidä sallia, ja asioihin on puututtava. Kouluissa pitäisi kannustaa oppilaita perustamaan omia koulukiusaamista vastustavia ryhmiä, jotka käyvät kiusaamista vastaan nuorten omilla keinoilla.