Metsien arvot: CO2-sitoja ja teollisuuden raaka-aine

Huh, jätin väitöskirjani esitarkastukseen viime viikolla. Eilen pidin esitelmän metsänkäytön vaihtosuhteista (trade-offs), jota olen tutkinut myös väitöskirjassani. Luennoin kansainväliselle opiskelijajoukolle metsien arvojen välisistä vaihtosuhteista ja tutkimukseni väittääkin että ekologisen kestävyyden määritelmä itsessään sisältää kilpailevia arvoja ja tavoitteita, jolloin poliittisesti määritelty metsien ekologisesti kestävä käyttö on monien arvojen kompromissi.

Luennon jälkeen jäin pohtimaan lisääkö metsien moniarvoisuus niiden kestävää käyttöä vai lisääkö se ainoastaan metsän käyttöä hyötymielessä. Tässä yhteydessä ajattelen arvon materiaalisena ihmisen antamana tai yhteiskunnan toimijoiden yhteisesti sovittuna tavoitteena, en itseisarvona. Esimerkiksi seuraavina viikkoina Kööpenhaminassa päätetään minkälaisen hiilinielu -arvon metsille annetaan. Suomessa tämä tarkoittaisi yhtä tavoitetta - arvoa - metsillemme, joita hyödynnetään jo energiateollisuuden, metsäteollisuuden, elintarviketeollisuuden ja kemianteollisuuden tarpeiksi.

Metsillä harrastetaan tarkoituksenmukaista poliittista bisnestä. Metsiin ladataan monia metsäpoliittisia arvoja, puntaroimatta lainkaan kuinka käy metsien muiden arvojen - monimuotoisuus, luonnonsuojelu, virkistys - jotka ei suoranaisesti hyödytä teollisuuttamme tai lisää säätövaraa ilmastopoliittisissa sopimuksissa. Uudessa-Seelannissa monotonisille mäntymetsille (Pinus radiata) on keksitty uusi 'vihreä' arvo: ne toimivat tehokkaina kasvihuonekaasujen sitojina alle 30 vuoden kierrolla. Pelkistetty hiilensidonta -malli metsille edistäisi nopeaa ja tehokasta hakkuukiertoaikaa.

Valtuustoaloitteeni metsienhakkuista

Tein kesällä valtuustoaloitteen koskien kaupungin metsienhakkuita. Esitin uutta toimintakulttuuria metsienhoidon suunnitteluun, jossa ympäristökeskus ja muut keskeiset toimijat sitoutettaisiin nykyistä voimakkaammin mukaan. Tällä hetkellä alueelliset luonnonhoitosuunnitelmat vahvistaa yleisten töiden lautakunta. 

Yleisten töiden lautakunta antoi viime viikolla lausuntonsa aloitteestani. Hieman ihmettelen miksi hallitntokeskus pyysi lausuntoa vain taholta, joka tuottaa kyseiset suunnitelmat. On hyvin luonnollista että työn tekijä puolustaa omaa tehtäväänsä, tuskin kukaan haluaa nähädä oman työnsä heikkoudet. Rakennusviraston puisto- ja katuosasto tekee hyvää työtä, kritiikkiä tulee paikoin liioittelevasta puuston harvennuksesta, hakkuiden ajankohdista kesäaikaan ja turhista hoitotoimista, kuten ylispuiden poisto. Usein huonoon työhön syynä on puutteellinen työnohjaus ja/tai -valvonta.

Toivon edelleen että Helsinkiin perustettaisiin oma luonnonhoidon ohjausryhmä, joka muodostuisi keskeisimmistä hallintokuntien virkahhenkilöistä, aekä ulkopuolisista asiantuntijoista. Tämä ryhmä päättäisi lopullisesti luonnonhoidon toimintasuunnitelmat ja mtsikkökohtaiset toimenpiteet. Suunnitelmat hyväksyisivät mieluiten ympäristölautakunta. Suunnitteluvastuu voisi olla edelleen rakennusvirastolla. Näin saataisiin jaettua vastuuta. Juridinen kysymys on voiko eri lautakunta hyväksyä toisen lautakunnan alaisena toimivan viraston asiakirjat?

Tonttien hinnat ylös keinottelulla

Eilinen silminnäkijä herkutteli Keskustan, Nuorisosäätiön, ARA:n ja RAY:n välisillä kytköksillä. Tutkivan journalistin mukaan Helsingin kaupungissa harrastetaan tonttien rahallisen arvonnousun keinottelua: rakennuttajat ja rakentajat myyvät toisilleen yhä korkeimmilla hinnoilla tontteja. Muutamassa vuodessa tontin hinta moninkertaistuu. Tällä on vaikutuksensa koko alueen tontin arvoihin, ja luonnollisesti tuotettujen asuntojen myyntihintoihin, kiinteistöveroon ja tonttien vuokriin. Mitäs kaupunki välittää tämänkaltaisesta keinottelusta, sehän saa vain lisää tuloa. On käsittämätöntä että maan (taloudellinen) arvo voi kohota muutamassa vuodessa perustuen sosiaalisiin sopimuksiin: kun alue kaavoitetaan (liitosalueella maan hinta kymmenkertaistuu kaavoituksen myötä), tai sille luodaan maankäytöllisesti vahva imago (Kruunuvuoren rannan alue kytketään osaksi kantakaupunkia raitiotiellä) tai grynderit sopivat keskenään niin johan hinnat kohoavat. Ja sitten vielä ihmetellään miksi vapaarahoitteiset asunnot ovat niin kalliita Helsingissä. 

Ruuhkamaksuista ja vähäpäästöisistä autoista

Eilisessä (1.9.09) ympäristölautakunnan kokouksessa käsittelimme ruuhkamaksua, vähäpäästöisten ajoneuvojen vapautusta parkkimaksuista ja ympäristövyöhykettä kantakaupunkiin. HS uutisoi tänään (2.9.) ympäristölautakunnan olevan huolissaan että toimistot ym. toiminnot siirtyvät pois keskustasta. Valitettavasti moni muu seikka jäi tieodoksiannosta pois. Kannatin yhdessä toisen vihreän Timo Pyhälahden kanssa kokoomuksen Johanna Haapalan tekemää lisäystä ruuhkamaksujen mahdollisista haitallisista vaikutuksista. Lautakunnan mielestä ruuhkamaksujen selvittämistä tulee edelleen jatkaa, ja erilaisten järjestelmien todettiin parantavan keskustan ja muiden joukkoliikenteeseen tukeutuvien alueiden vetovoimaa. Kaiken kaikkiaan lausunto oli ruuhkamaksujärjestelmää vahvasti kannattava. 

Itse olen sitä mieltä ettei meidän kannata tässä vaiheessa ummistaa silmiämme huonosti toteutetulle ruuhkamaksujärjestelmälle, joka voisi pahimmassa tapauksessa siirtää ruuhkat ja henkilöauton käytön muualle. Järjestelmän tulee olla alueellisesti riittävän laaja eli kattaa koko Helsingin seudun 14 kuntaa, ja perustua ajettuihin kilometreihin. Tekninen toteutus vaatii vielä hiomista ja suunnittelua. Lautakunta totesi myös että ruuhkamaksut on toteuttavissa ilman henkilöiden yksityisyyssuojaan kajoamista. 

Itse näkisin tulevaisuudessa että jokaiselle ajoneuvolle laaditaan vuosikulutuksen mukainen maksu (ajoneuvokohtainen hiilidioksimaksu), jonka suuruus määräytyisi sen mukaan missä autolla eniten ajetaan. Ajetut kilometrit tarkastettaisiin esim. katsastuksen yhteydessä ja auton liikkuminen ruuhkamaksualueella hoituisi teille asetetuilla seurantatolpilla. Jos auto säännöllisesti ohittaisi ns. ruuhkarajan, olisi ajettujen kilometrien hinta korkeampi kuin muualla.

Toinen kinkkinen asia on vähäpäästöisten autojen vapauttaminen aluepysäköintimaksusta ja oikeus rajalliseen, maksulliseen pysäköintiin. En lähtisi vapauttamaan yhtään ainoaa autoa parkkimaksuista. Sen sijaan kannatan nykyistä asukaspysäköinnin vuosimaksun tuntuvaa korotusta 34 eurosta 76 euroon. Vähäpäästöiset ajoneuvot saisivat vuosimaksun vanhan hinnalla. Lautakunta päätti palauttaa lausunnon. Ennen kaikkea haluttiin tarkennusta siihen voidaanko puhua ympäristövyöhykkeestä kantakaupungissa, jos se koskee ainoastaan Helsingin sisäistä ja seudullista bussiliikennettä.

Kaatopaikkajäte kovempaan verotukseen

Suomessa tuotetaan vuosittain erilaista jätettä (yhdyskunta-, teollisuus, rakennusjäte) noin 42 miljoonaa tonnia. Tämä selviää valtiovarain- ja ympäristöministeriön yhteisestä jäteverotuksen kehittäminen -selvityksestä. Jätteiden tuottamista, polttamista ja kaatopaikalle kärräämisestä pitäisi kurittaa kovemmalla kädellä. Suomen luonnonsuojeluliitto ehdottaa jäteveron tuntuvaa kiristämistä ja ulottamista kaikkiin tuotettuun kaatopaikkajätteeseen sekä jätteen polttoon. Tällä hetkellä jätteenpoltto on Suomessa verotonta, joka on epäreilua pienille biokaasua ja -polttoainetta tuottaville kotimaisille yritykselle. Lisäksi se asettaa polton liian edulliseen asemaan jätteen kierrättämisen suhteen.

Jätettä syntyy liian paljon koska sen tuottaminen on turhan helppoa. Konkreettiset kannustimet jätteiden hyötykäyttöön ovat edelleen heikot. Rakennustyömaiden jäte päätyy useimmiten kaatopaikalle ja kotitalouksien sekajäte joko kaatopaikalle tai massapolttoon lajittelemattoma. Nykyistä mallia on kehitettävä siten että se ohjaa kaikkia toimijoita (kuluttajia, tuottajia ja rakentajia) jätteiden kierrätykseen ja lajitukseen.

Yksi konkreettinen ongelma on vastaanotettavan jätteen maksut yksityishenkilöiltä. Erilaisin kertamaksuin kunnat karkoittavat yksityiset viemään vanhat tavarat lajittelemattona sekajätteiden keräyspisteisiin. Helsingissä kierrätettävää vanhaa tavaraa vastaanotetaan sorttiasemilla tai kierrätyskeskuksessa. Jätemaksun suuruus määräytyy sen mukaan onko jäte hyödynnettävissä vai ei. Kangasalla joudut pulittamaan jokaisesta jätekuormasta 10 euroa vaikka kaikki kelpaisi kierrätykseen. Kolmannen peräkärrykuormallisen jälkeen maksu alkaa jo tuntua kukkarossa. Ei ihme jos moni päätyy heittämään vanhat tavarat "takaisin luontoon" tai täyttämään jäteastiat niillä.

Kesä, talkootyö ja arvot

Kesä on mennyt perheen parissa Kangasalla. Ensi viikolla alkaa esikoisen jalkapallokoulu ja kokoukset. Olin maanantaina kitkemässä jättipalsamia Seurasaaressa. Laji on luokiteltu yhdeksi alkuperäislajistoa uhkaavaksi vieraslajiksi. Homma jäi vähän kesken, ensi viikolla jatketaan. Konkreettinen luonnonsuojelutyö on mukavaa. Tuntee tekevänsä jotain hyödyllistä. En saanut ainuttakaan punkkia.

Lapin maakuntauutiset esittelivät eilen Metsähallituksen harjoittamaa "kestävää" metsätaloutta Inarin Lapissa. Tuntuu käsittämättömältä että näille ikihongille pystytään antamaan rahallinen arvo kun niiden arvo pitäisi mitata ihan toisin konstein. Vanhojen metsien elämystä ja tunnetta ei voida määritellä taloudellisesta hyötynäkökulmasta - tai voidaan, jos universumissa ei ole muuta arvokäsitettä tavaroille ja kohteille kuin taloudelliseen/rahalliseen hyötyyn liittyvä. Poliittisessa päätöksenteossa - varsinkin niukkuuden aikana - muilla arvoilla ei näytä olevan suurta painoarvoa. Itse asiassa poliittinen keskustelu ei muuta käsitettä tunnu paljoa ymmärtävänkään kuin taloudellisen hyödyn näkökulmaa.

Laajasalon siltahankkeelle tehtävä YVA

Uudenmaan ympäristökeskuksen päätöksen mukaan Laajasalon ja kantakaupungin raideliikenneyhteyden vaikutukset on selvitettävä ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä. Silta kulkee Kruunuvuorenrannan tulevalta asuinalueelta Korkeasaaren ja Sompasaaren kautta Kruunuhakaan. Silta on toteutetuessaan Suomen pisin.

Ympäristökeskus perustelee päätöstään hankkeen mittavuudella ja sen vaikutuksilla valtakunnallisesti arvokkaaseen maisemaan ja yhdyskuntarakenteeseen, vesiympäristöön sekä vesiliikenteeseen kohdistuvilla vaikutuksilla. Olen erittäin tyytyväinen ympäristökeskuksen päätökseen. Vaikka raideliikenne parantaa merkittävästi Kruunuvuorenlammen joukkoliikenneyhteyksiä kantakaupunkiin, on siltahankkeella omat negatiiviset vaikutuksensa ympäristöönsä, jotka on syytä selvittää. 

Näin mittavan hankkeen ympäristövaikutuksien arviointia ei voida sivuuttaa vain sillä perusteella että se on julkista ja kevyttä liikennettä edistävä hanke. Olen erittäin iloinen että sain ympäristölautakunnassa taannoin (2.9.2008) muutosesitykseni läpi. Mielestäni lautakunnan tehtävänä on varmistaa riittävien vaikutusten arviointi.

Ehdotin että sillasta ja mahdollisista muista joukkoliikennevaihtoehdoista tehtäisiin ympäristönvaikutusten arviointi. Tuleva siltarakenne vaatii huomattavia perustuksia Kruunuvuorenrannan puolella. Osayleiskaavan laadintavaiheessa on tarpeen selvittää siltahankkeen luonto- ja ympäristövaikutukset. Lautakunnan jäsenen Riku Eskelinen ehdotti lisättäväksi että suunnittelussa tulee huomioida erityisesti merialueen tuulisuus, liityntäkohta Kruunuvuorenrannan puolella ja CO2- ja pienhiukkaspäästöt, eri liikennemuotojen tarvitsemien asemien ja muun infrastruktuurin energiankulutus sekä niiden tuottamat CO2-päästöt sekä eri vaihtoehtojen vaikutus kevyen liikenteen, joukkoliikenteen ja henkilöautoliikenteen määriin ja kulkutapaosuuksiin. Esitys meni yksimielisesti läpi. 

Hakkuut jäihin -valtuustoaloite

Räystäspääskyset saapuivat tänään Valtimolle. Vietän lomaa perheeni kanssa Pohjois-Karjalassa. Lapsuuteni maisemaa on avarrettu ronskilla kädellä viimeisten 15 vuoden aikana: maisemaa hallitsevat aukkohakkuut ja nuoret koivutaimikot. Toivottavasti meillä on pian uusi toimintakulttuuri Helsingissä kaupunkimetsien hoidon osalta. Elisaaren toukokuisista hakkuista kimpaantuneena tein valtuustoaloitteen, johon keräsin 3.6. kokouksessa 34 valtuutetun nimen. Mielenkiintoista nähdä kuinka aloite etenee ja onko sillä mitään käytännön vaikutusta mihinkään.

VALTUUSTOALOITE METSÄNHAKKUIDEN JÄÄDYTTÄMISEKSI JA METSÄNHOIDON TOIMINTATAVAN MUUTTAMISEKSI

Helsingin kaupungin metsienhakkuut ovat kevään aikana herättäneet kaupunkilaisten vastustuksen. Toimenpiteet ovat vähentäneet puuston erirakenteisuutta, joka puolestaan lisää metsäalueen heiniintymistä ja pusikoitumista. Lisäksi kaupunki hakkaa tai hakkauttaa metsiään touko-kesäkuussa, joka hävittää lintujen pesät, lisää jäljelle jäävän puuston vaurioita ja aiheuttaa maisemaa rumentavia hakkuujälkiä virkistysmetsiin. Samaan aikaan monissa rakennetuissa puistoissa on huutava tarve uudistaa kalustoa ja korjata mm. kanituhojen aiheuttamia kasvillisuusvaurioita.

Esitämme että kaupunki pidättäytyy kaupunkimetsien ja ulkopaikkakunnillaan sijaitsevien metsien hakkuista kunnes valtuusto on hyväksynyt luonnonhoidon linjaukset. Luonnonhoitosuunnitelmat on toteutettava ja tarkistettava ympäristökeskusten luontoasiantuntijoiden kanssa. Metsienhoidon päätöksiin on yleisten töiden lautakunnan lisäksi sidottava muut merkittävimmät metsien käyttöön osallistuvat tahot kuten tahot kuten ympäristölautakunta ja liikuntalautakunta. Lisäksi esitämme että hoitokapasiteettia on ohjattava metsienhoidon sijasta rakennettuihin puistoihin.

Helsingissä 3.6.2009

Kati Vierikko
varavaltuutettu (vihr.)

Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin

Alla oleva teksti julkaistiin tänään (31.5.09) Helsingin Sanomien mielipidesivuilla:

Kaupungin luontoalueet ovat tärkeitä kaupunkilaisille. Professori Liisa Tyrväisen haastattelu HS:ssa (25.5.) osoitti jälleen kerran, että luonto on löydettävä läheltä. Viheralueet voivat nostaa asuntojen arvoa ja vähentävät tehokkaasti stressiä. Kaupunkimetsien ylläpito on erittäin edullista verrattuna rakennettuihin puistoihin, varsinkin kun turhat hoitotoimenpiteet karsitaan minimiin. Toivoisin kaupunkisuunnitteluvirastossa tapahtuvan suunnittelukulttuurin täyskäännöksen: maankäytön suunnittelun on lähdettävä siitä, että ensin osoitetaan pysyvästi rakentamiselta säilytettävät alueet. Ennen sitä poliittisten tahojen on rohkeasti kannustettava suunnittelijoita ympäristölähtöiseen kaupunkisuunnitteluun. Ainoa, riittävän vahva suojelustatus Helsingin tärkeimmille viheralueille on kansallisen kaupunkipuiston perustaminen.

Kati Vierikko
puheenjohtaja
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys 

Annetaan luonnon olla kaupungissa

Kävimme poikien kanssa iltakävelyllä lähikaupassamme. 50 metrin matkalla pitkin Apollonkatua teimme kolme lintuhavaintoa ja löysimme asvaltin pienistä raoista 11 eri kasvilajia: pieniä kevätkukkijoita, voikukka, piharatamo, jalavan ja koivun pienet taimet. Luonto löytää paikkansa kivikaupungissa. 

Tänään Uudenmaan alueellisissa uutisissa oli lyhyt haastatteluni koskien virkistysalueille rakentamisesta. Edelleenkin kaupungisamme nakerretaan niinkin keskeistä aluetta kuin Keskuspuistoa, puhumattakaan muista viher- ja kaupunkimetsäalueista. Jäljelle jääviä metsiköitä uhkaa taas Helsingin kaupungin viranomaisten harjoittama intensiivinen hoito. Rakennusvirasto on tiukentanut linjaansa metsienhoidon osalta. Kaupunkimetsäliikkeen blogisivuilta löytyy lista hakatuista kaupunkimetsäkohteista ja mielipidekeskustelut metsienhoidosta. 

On suuri ero kuinka metsiämme hoidetaan. Riittävän tiheä ja erirakenteinen puusto, satunnaiset kaatuneet puut luovat mielikuvaa aidosta metsästä kuin harvapuustoiseksi hakattu alue. Valitettavasti silmämme ovat tottuneet näkemään hyvin hoidettua talousmetsää, joten Nuuksion ennallistamistyöt metsän eliöstöä ajatellen, herättää kiukkua ja närää. Alla on kuvapari Seurasaaresta.  Alimmaisessa puuston harventamisen seurauksesta alue on "pihloittunut". 4-vuotias poikani hakeutui salaperäiselle metsäpolulle, pihlajikon läpi ei päässyt kävelemään.

Eilisessä HS:ssa (26.5.09) julkaistiin Metlan professorin Liisa Tyrväisen tutkimushanke, joka vahvistaa käsitystä metsien merkityksestä kaupunkilaisille. Edelleen lähes puolet helsinkiläisistä ja tamperelaisista kokee luonnon parempana ulkoiluympäristönä kuin rakennetut puistot. Metsien sosio-psykologista merkitystäon myös tutkittu mm. stressioireiden tehokkaana vähentäjänä. Vaikka samoilija ei itse kokisi metsässä olemista rentouttavana jo muutaman minuutin jälkeen elimistö alkaa reagoida luonnonympäristöön: verenpaine laskee, pulssi hidastuu.

Kiusattuja ja kiusaajia

Tämän päivän Helsingin sanomissa (12.5.) kirjoitettiin koulukiusaamisesta. Mannerheimin lastensuojeluliiton teettämän kyselyn mukaan n. 10 % yläasteikäisistä, lukiolaisista ja ammattikoululaisista kiusataan viikottain. Koulukiusaaminen on saanut minun kouluajoilta uusia muotoja: netti- ja kännykkäkiusaamisen.

Muuten kiusatuksi tuleminen ja kiusaajana oleminen lienee yhtä ikävä ilmiö kuin reilu 20 vuotta sitten. Yläasteella ollessani luokallani oli poika, jota kiusattiin ja halveksittiin, koska hän käytti samoja vaatteita ympäri vuoden ja oli siistitön. Tuolloin asettauduin kiusaajien "yläpuolelle" enkä osallistunut kiusaukseen, joskin en tehnyt mitään estääkseni sitä. Pojan kiusaaminen oli näkyvää ja osittain jopa fyysistä. Se loppui kun hän joutui vakavaan auto-onnettomuuteen. Kahdeksannella luokalla hänestä tuli hyväksytty, kaikkien yhteinen kaveri.

Toisin kävi ala-asteystävälleni. Ajauduimme erilleen yläasteen aikana. Hengailin ns. suosittujen kanssa, jotka innostuivat kiusaamaan vanhaa ystävääni. Kiusaaminen oli hiljaisen tappavaa. En osallistunut kiusaukseen, osin en ollut siitä tietoinen, tai sitten vain ummistin silmäni kaikelta. Ystäväni kiusaaminen oli monimuotoista, ahdistavaa ja henkistä piinaa koko yläasteajan. Nuo ajat ovat edelleen kipeitä hänelle ja minulle.

Koulukiusattu harvoin kokee, että kertominen vanhemmilleen tai opettajalle auttaa. Kiusaamisen estämiseksi muutamissa kouluissa on kokeiltu roolileikkejä: millaista tuntuu olla kiusattu tai kiusaaja. Näin yritetään opettaa lapsille sosiaalisia taitoja. Samoja taitoja pitäisi myös vanhempien opetella. Kiusattu - olkoon sitten lapsi tai aikuinen - tarvitsee tukea läsnäolijoilta, juuri niiltä henkilöiltä jotka näkevät kiusaamisen.

Rohkea aikuinen opettaa lapselle, että epäoikeudenmukaisuutta ei pidä sallia, ja asioihin on puututtava. Kouluissa pitäisi kannustaa oppilaita perustamaan omia koulukiusaamista vastustavia ryhmiä, jotka käyvät kiusaamista vastaan nuorten omilla keinoilla.

Östersundomin suurpiirin ekologiset suunnitteluhaasteet

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys julkisti viime keskiviikkona (22.4.) omat näkemyksensä ekologisesti kestävälle maankäytön suunnittelulle Sipoon ja Vantaan liitosalueelle. Tiedotustilaisuudessa ruotsinkielinen media oli hyvin edustettuna ja HBL julkaisi seuraavana päivänä yhdistyksen tavoitteet kartan kera.

Ehdotuksen lähtökohtana on että Sipoonkorpi säilyy ehjänä kokonaisuutena, jota ei turhaan pilkota. Nykyisten suojelualueiden ympärille on jätettävä riittävät suojavyöhykkeet, jotta lisääntyvä virkistyspaine ei kohdistu ainoastaan suojelualueille. Ranta-alueet tulisi jättää kokonaan luonnolle ja virkistyskäyttäjille. Sipoonkorven yhteys Mustavuoreen ja Östersundomin Natura-alueille on turvattava riittävillä viherkäytävillä. Lisäksi tulvariskialueet tulisi huomioida suunnittelussa. Tähän kun lisätään kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet, mietin vain mitä suunnittelijoille jää jäljelle.

Kaupunkisuunnittelulautakunta linjasi marraskuussa (2008) alustavia suunnittelutavoitteita n. 29 km2 kokoiselle liitosalueelle. Uuteen suurpiiriin, joka muodostuu viidestä kaupunginosasta halutaan asuttaa vähintään 30.000 uutta asukasta. Metro- ja pikaratikkalinjauksista aiotaan selvittää useampi vaihtoehto.

Maankäytön suunnittelun pitäisi aloittaa siitä että ensin osoitetaan kohteet, jotka aiotaan säilyttää rakentamiselta. Lisäksi kaavoittajien on syytä huomioida tarkistetut valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT), joissa painotetaan muun muassa viheralueiden riittävyyden, viheryhteyden säilyttämisen sekä tulvariskien huomioimisen puolesta.

Toivon tosiaan että kaupunki lunastaa periaatepäätöksensä Östersundomin suurpiirin osalta ja suunnittelee siitä ekologisesti ja sosiaalisesti toimivan kaupunkialueen, jota ei pilata liiallisella yrittämisellä tunkea alueelle liikaa väkeä joka paikkaan.

Kivinokka ja Taivalsaari - unohdetut paratiisit

Osallistuin viikonloppuna Kivinokan keskustelutilaisuuteen ja olin ainoana puoluepoliittisena edustajana paikalla. Tunnelma oli katossaan ja osallistujia yli 120! Oli hienoa osallistua keskusteluun, jossa läsnäolijat ovat todella vahvasti edistämässä asiaansa. Vaikka jouduinkin edustamaan yksin kaupungin päättäjiä, jotka ovat kohtuuttomasti pitäneet kivinokkalaisia vuosikymmenten ajan epätietoisina tulevaisuudestaan, oli keskustelu avointa ja monipuolista. Mielestäni saimme hyviä ajatuksia kuinka edistää Kivinokan suojelua rakentamiselta ja ennen kaikkea parantaa kivinokkalaisten asemaa suunnitelussa. Ehdotin, että perustettaisiin oma Kivinokka -työryhmä, johon kutsuttaisiin kaikki Kivinokan alueella toimivat yhdistykset ja keskeisimmät kaupunkisuunnittelijat.

Valitettavasti Kivinokka on (tietoisesti?) unohdettu virkistyalue, jonka ulkoilutoiminta on jätetty mökkiläisten huollettavaksi. Kaupungilla on ikävä tapa jättää alueet heitteille, joiden kaavoitus ja maankäyttösuunnittelma on vielä kesken tai suunnittelu on vahvasti ristiriidassa eri toimijoiden kanssa. Näin nämä kohteet eivät saavuta sitä arvoansa mikä niille oikeutetusti kuuluisi. Töölön Taivalsaaren suunnittelu on yksi esimerkki. Kaupunki on innokkaasti ajanut alueelle kylpylähotellia. Tällä hetkellä hyvin suositulle ranta-alueelle on sijoitettu mm. katuhiekoituksen täyttöpisteet!

Helsinki kehuu olevansa merellinen kaupunki. Kaupungin keinot hyödyntää upeat, jo osittain rakennetut ranta-alueensa ovat naurettavan yksipuoliset: kylpylää ja hotellia (viittaus Katajanokkaan). Töölö-seuran ehdotus kaikille yhteisestä saunakeskuksesta on mielestäni loistava esimerkki omaleimaisesta ja alueen identiteettiä kunnioittavasta alueiden käytön suunnittelusta.

Eka kerta ja hitas

Olin ensimmäistä kertaa Helsingin valtuustosalissa varavaltuutettuna 18.3. Mielenkiintoinen kokemus nähdä kuinka päätöksiä tehdään ja kuinka kahvilassa käydään keskustelua ja tehään sosiaalisia sopimuksia. Äänestystilaisuus on sähköinen tilanne. Ensikertalaisena voi vain hämmästellä valtuustosalin ja kuppilan ilmapiiriä.

Osallistuin kokoukseen hitas -käsittelyn ajaksi. Demarit, vasemmisto ja vihreät päättivät laittaa hitas-käsittelyn palautukseen. En ole perehtynyt hitas -asiaan perusteellisesti, mutta periaatteellisella tasolla oli erittäin helppoa yhtyä palautukseen, koska mielestäni Helsingin on voitava tarjota jatkossakin huokeahintaisia asuntoja etenkin perheellisille. Käytännössä esitys olisi ajanut alas nykyisen hitas -järjestelmän. Järjestelmässä on monia puutteita, joita en tässä käy yksityiskohtaisesti erittelemään. Keinottelua on mm. havaittu: hitas-asuntoja on vuokrattu kovalla hinnalla eteenpäin ja hankittu useampia.

Hitas -järjestelmää eli kaupungin vuokratonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä otettiin käyttöön 1978. Tavoitteena on ollut tarjota kaupunkilaisille laadukkaita ja kohtuuhintaisia omistusasuntoja. Helsingissä on tällä hetkellä n. 20.000 hitas-asuntoa. Ongelmaksi on koettu etenkin jälleenmyyntitilanteisiin liittyvät epäkohdat, koska asunnonmyyjä ei saa asunnosta samaa hintaa kuin sääntelemättömistä asunnoista kyseisellä alueella. Lisäksi hitas -asuntojen jälleenmyyntihinta voi vaihdella erittäin paljon jopa samalla postinumeroalueella. Tämä ei suinkaan koske koko Helsinkiä, vaan suurimmassa osassa hitas-asuntoj jälleenmyyntihinta on samaa luokkaa kuin muiden omistusasuntojen samalla alueella.

Hitas -asiasta voit lukea mm. vihreiden Soininvaaran blogista. Vihreät ovat kannattaneet hitas-järjestelmän jatkamista.

Hitas-asiasta käydään kiivasta keskustelua adressit.com -sivuilla. Ymmärrän hyvin, että hitas -asunnonomistajat haluavat sääntelyn loppuvan kokonaan, koska he saisivat suuren taloudellisen voiton halvalla hankkimastaan asunnostaan.

Yksityisen lastenhoitajan palkkaaminen helpommaksi

Helsingin sosiaalilautakunta päätti korottaa alle 3-vuotiaiden yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisää 200 eurolla. Korotus on erittäin kannatettava ja lisää varmasti yksityisten hoitajien kysyntää. Se ei kuitenkaan poista olennaista ongelmaa: mistä löytää luotettavia, päteviä ja työhönsä motivoituneita hoitajia? Lisäksi yksityisen henkilön palkkaaminen on oman kokemukseni mukaan yllättävän työlästä ja monimutkaista.

Palkkaukseen liittyy monia selvitettäviä asioita kuten työnantajan maksut, pakolliset vakuutukset, ennakonpidätykset ja ennen kaikkea mitä työlainsääsäntöä sovelletaan työsopimuksessa. Tiedon hakeminen tapahtui monen linkin kautta ja vei paljon aikaa. Lyhyen työsopimuksen (3 kk) edestä liiankin työlästä ja monimutkaista.

Netissä on käytössä palkka.fi -palvelin, joka laskee automaattisesti työantajan maksut. Lisäksi hoitopaikka.net -palvelimelta löytyy tärkeää tietoa palkkauksesta ja työsuhdeasioista. Kaupunki voisi tarjota myös monipuolisempaa lastenhoidon järjestämiseen liittyvää nettipalvelua. Tähän on toivon mukaan tulossa muutos, kun vihreiden valtuutettu Sanna Vesikansa teki asiasta talousarvioaloitteen.

Tyttöjä ja/vai poikia?

Perheemme kasvoi, kun suloinen tyttömme syntyi keskiviikkoaamutuimaan. Poikajoukkueemme täydentyi tyttöenergialla. Onnemme tuntuu täydelliseltä. Kieltämättä tuntui ihanalta saada tyttö perheeseen. Kotiin palattuani selailin Vihreää lankaa (6/09) ja kiinnostuin artikkelista, joka käsitteli Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen julkaisemaa kirjaa "Feministin käsikirja", joka käsittelee sukupuoleen sidottua kasvatusta. Jäin pohtimaan oliko äitiyteni riippuvainen lasteni sukupuolesta.

Nykypäivänä tuntuu olevan itsestäänselvyys, että jokainen äiti haluaa tytön ja jos kahden pojan jälkeen syntyy kolmas tai jopa neljäs poika, säälitellään äitiä ja toivotetaan jaksamista. Poikien äitinä olen joutunut muutamaan otteeseen puolustamaan poikien feminiinisiä taitoja ja herkyyttä osoittaa empaattisia tunteita. Nämä piirteethän ovat ”luonnostaan tytöissä”. Voin ymmärtää tyttöjen äitejä, jotka turhautuvat siitä että tyttöjen koetaan olevan huomaavaisia ja kiltempiä kuin poikien.

Mielestäni sukupuolisuutta ei voi täysin ohittaa, se on jo biologinen mahdottomuus. Sen sijaan erilaisten ominaispiirteiden vahvistaminen – sekä feminiinisten että maskuliinisten – ja niiden salliminen sekä tytöillä ja pojilla on meidän vanhempien tehtävä. Haluan kuitenkin poikieni olevan juuri niin poikamaisia tai tyttöni pienen prinsessan kuin itse sitä haluavat. Kohteliaisuus, huomaavaisuus ja suvaitsevaisuus syntyvät muista tekijöistä kuin perinteisten roolien kyseenalaistamisesta.

Päivä- vai kotihoitoa lapselle?

Julkisuudessa on jälleen kerran pohdittu onko lapsen paras paikka kotona vai päiväkodissa. Koti ja perhe ovat luonnollisesti pienen lapsen tärkein paikka. Päiväkotijärjestelmän tuomitseminen kovin sanoin on kuitenkin mielestäni perusteetonta, ja kertoo pikemminkin kyseisen henkilön tavasta käsitellä asioita kuin totuudesta itse asiasta.

Molemmat poikani ovat aloittaneet päivähoidossa alle 2-vuotiaina. Varsinkin esikoisen kohdalla aloitus oli sen verran vaikeaa, että jälkeen päin ajatellen puolikin vuotta myöhempi ajankohta aloitukselle olisi helpottanut hänen sopeutumista päiväkodin rytmiin.

Vaikka koti on lapselle paras paikka, olen vahvasti sitä mieltä että päivähoito sosiaalisine kontakteineen voi tuoda rikkautta ja tärkeää sisältöä lapsen arkeen. Karsastan turhaa vastakkainasettelua kothoidon ja päiväkotihoidon välillä. On turhaa lisätä vanhempien syyllisyyttä, jos taloudellisen tai muun tilanteen vuoksi heidän on palattava töihin aiemmin kuin haluaisivat. Se ei ainakaan paranna lapsen hyvinvointia. Tärkeintä on että lapsi tuntee olonsa kotona turvalliseksi ja rakastetuksi.

Kenellä on oikeus mielipiteisiin

Uusi vuosi on alkanut kiireisenä. Valmistelen siirtymistä äitiysvapaalle.

Eilisen (18.01.09) HS:n mielipidesivuilla oli kahden metsätutkijan mielipidekirjoitus metsien merkityksestä ja kenellä on oikeus esittää mielipiteitään metsien käytöstä. Olen kirjoittanut metsien merkityksestä Helsingin vihreiden viheraluetyöryhmän skutta-blogiin ja Suomen luonnonsuojeluliiton nettikolumniin 27.10.2007. Tutkijat kritisoivat mielestäni erittäin oikeutetusti aikaisempaa Markus Peltolan kirjoitusta (05.01) siitä, keneltä kannattaa kysyä mielipidettä. Peltolan mukaan kansalaisilla, jotka eivät omista metsää tai eivät tunne metsäalaa, on "väärä" kuva suomalaisten metsien käytöstä ja merkityksestä.

Metsäala on perinteisesti ollut metsäalan ammattilaisten ja -tutkijoiden valtaama ala, jossa ainoastaan tiukasti määritellyllä ja kyseisen yhteisön hyväksymällä asiantuntijalla on päätöstenteossa ja suunnittelussa todellinen sananvalta. Tutkija tai metsätyöläinen on helposti leimattu "popularistiseksi, epäkelvoksi, ammattitaidottomaksi" jos hänen näkemyksensä eivät ole yhteneväiset metsäalan valtavirran kanssa. Metsäala on pyrkinyt pääsemään eroon sisäsiittoisuudestaan ja metsien moniarvoisuudesta ja -käytöstä on tullut alan eniten käytetty kielikuva. Tämä vaatii konkreettisia muutoksia: metsäpolitiikassa, -suunnittelussa, -sertfioinnissa ja kestävän metsätalouden rahoituksessa on luotava vahvat keinot turvata metsien ekologiset, kulttuuriset ja sosiaaliset arvot puuntuotannon rinnalla.

Valitettavasti sama ilmapiiri on myös liian usein maankäytön suunnittelussa ja kaavoituksessa. Vaikka nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki antaa kansalaisille ja kuntalaisille vahvan oikeuden osallistua kaavoitukseen, jää heidän mielipiteensä useimmiten varjoon. Varsinkin jos kyseessä on rakennusoikeuksien vähentämisestä ja rakentamattomien alueiden puolustamisesta. Yleinen ilmapiiri leimaa vastustavat tahot "edistyksen jarruttajiksi, valittajiksi, oman edun tavoittelijoiksi tai nimbyiksi". Psykologinen kikka on onnistunut: ensin valtaa siirretään näennäisesti kansalaisille ja sen jälkeen median avulla osallistuvat ja aktiiviset kansalaiset leimataan yhteiskunnan tai yhteisen hyvän vastustajiksi.