Olin eilen kuuntelemassa Suomen luonnon muutos -seminaaria ja koin jälleen ahaa-elämyksen kuunnellessa professori Yrjö Hailan esitystä. Tajusin, että Hailan puhuma "ekososiaalisuus" pitäisi olla vahvasti läsnä, kun päätämme kaupunkikuvaamme ja -luontoa koskevista asioista. Kyse on siitä, että hyväksymme olevamme osa sitä luontoa, jonka olemme teoillamme ja toiminnallamme nykyisen näköiseksi muokanneet.
Kaupunki luonnossa on vahvasti suunnittelijoiden ja käyttäjiensä muokkaamaa. Se ei kuitenkaan vähennä sen arvoa suhteessa koskemattomaan luontoon. Luonnon ja ihmisen välinen vuorovaikutussuhde on molemminpuolinen, yhtäältä se voi olla negatiivinen, toisaalta positiivinen. Jos kadotamme tuon suhteen, toisin sanoen kiellämme sen olemassaolon, johtaa se epäviihtyisään asuinympäristöön ja kasvavaan välinpitämättömyyteen luontoympäristöämme kohtaan.
Peilaan samaista ajatusta helsinkiläiseen kaupunkisuunnitteluun. Helsingissä asuntopula, asuntojen hinnannousut ja asumisväljyyden lisääminen kannustavat suunnittelijoita ja poliittisia päättäjiä hyödyntämään kaupunkialuetta tehokkaasti. Helsingin ekologista yhdyskuntarakennetta edistetään tiiviillä kaupunkirakentamisella. Käytännössä tämä tarkoittaa rakentamista luonnonalueille ja uudisrakennuksia väljille tonteille, vanhojen rakennusten väliin. Usein paikallisasukkaat vastustavat rakentamista, sillä he kokevat menettävänsä oman ekososiaalisen ympäristönsä.
Kaupunkisuunnittelun tulisi kunnioittaa olemassa olevia, herkkiä ihmisen ja luonnon välisiä vuorovaikutussuhteita. Liiaallinen tehokkuuden havittelu – myös ekologisuuden nimessä – ei saisi kuitenkaan loukata perusarvoja: oikeuden hyvään ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti