Kuva 1: Kaupunkiluontoa parhaimmillaan. Töölönlahdelle on suunniteltu jopa 60 miljoonan euron arvoista puistosuunnitelmaa. Onneksi budjetti on vähentynyt 2-3 miljoonaan. Minulle biologina Finladia-talon takana oleva "joutomaa" ruderaatti on kaunis muistutus ns. villistä luonnosta. Pienellä panostuksella (roskien keruu ja alueen ekologisen arvon markkinointi kyltein, perinneaidan rakentaminen) alueesta saisi erittäin viehättävän.
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto toteutti viime vuoden loppupuolella Helsingin virkistysalueisiin liittyvän nettikyselyn, jossa kuka tahansa pystyi kartalle merkitsemään mielipaikkojaan ja alueita, jotka kaipaavat kunnostusta (puisto tai viheralue) tai vastaajan kannalta "tarpeeton" viher- tai muu kaupunkialue, jonne voi osoittaa rakentamista. Kyselyn tuloksiin pääseen tutustumaan Helsingin yleiskaavan sivuilla.
Kyselystä vastasi suomalainen Mapita -yritys, joka on kansainvälisesti ensimmäisiä osaajia, jotka ovat kehittäneet ns. pehmo-GIS menetelmää. Työkalun etuna on, että vastaaja pääsee piirtämään nettikartalle mielipaikkojaa, -reittejään tai epmiellyttäviksi kokemiaan paikkoja. Erittäin mielenkiintoinen kysely ja kiitos Mapitalle ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolle, jotka päättivät avata aineistot kaikkien kiinnostuneiden vapaasti käytettäväksi.
Olin maanantaina (10.2.2014) kuuntelemassa kyselyn tuloksia. Kyselyyn vastasi noin 4700 henkilöä ja paikannuksia kartalle saatiin kaikkiaan 33.000 merkintää. Yleiskaavatason osallistavana menettelynä erinomainen, joka varmasti lisäsi yleiskaavaan osallistumista. Erityisesti nuoret aikuiset ja nuoret lapsiperheet (alle 40-v) ottivat tämänkaltaisen kyselyn haltuunsa. Heidän osuus kaikista vastaajista oli jopa 58 prosenttia.
Vastaajat saivat merkitä kartalle alueita, joissa on "ainutlaatuista kaupunkiluontoa". Mielenkiintoista oli havaita, että asukaskyselyssä "merkintätihentymiä" muodostui samoille alueille, jotka on luonnontieteellisin kriteerein (alueella tavataan harvinaisia lajeja, erityisen arvokas biotooppi tai lajisto on rikas) luokiteltu arvokkaiksi. Silmämääräisesti arvioituna asukkaiden ja ekologian kannalta arvokkaiksi koettuja alueita ovat rakentamisuhan alla olevat Kivinokka, Meri-Rastila ja Vartiosaari sekä Keskuspuiston etelä- ja keskiosa. Tietenkin seuraa kysymys, että ovatko vastaajat valinneet alueet, koska ovat olleet tietoisia niiden luontoarvoista vai kokevatko kaupunkilaiset lajistollisesti rikkaat kaupunkialueet ainutlaatuiksiksi ilman tarkempaa luontoarvoista? Tätä minun on muun muassa tarkoitus selvittää 3-vuotisessa tutkimushankkeessa, jossa 20 muun eurooppalaisen tutkimuslaitoksen kanssa tarkastelemme biokulttuurisen monimuotoisuuden solmukohtia kaupunkiympäristössä.
Kartoille merkittiin minua rakentamiselle soveltuvia alueita. Valitettavan moni arvokas luontoalue sai myös näitä merkintöjä, kuten Vartiosaari ja Kivinokka. Jatkoanalyysiä varten olisi mielenkiintoista tutkia ketkä esittivät eniten rakentamiselle soveltuvia paikkoja ja kuinka kaukaa omasta asuinalueesta. Ovatko he edes koskaan vierailleet näillä alueilla? Tiiviissä kaupunginosissa kuten Kalliossa tai Alppiharjussa asuvat nuoret aikuiset (alle 30-v) kannattivat eniten kaupunkirakenteen tiivistämistä, kun taas väljillä asumalähiöissä tai pientaloalueilla nousi eniten vastustusta.
Mielenkiintoista oli, että sekä urbaanit että tiivistämiskriitikot halusivat ennemmin pieniä puistoja ja metsiköitä lähelle kotia kuin laajempia metsiä vähän kauemmas. Kyselyssä ei määritetty pienen tai ison viheralueen kokoa. Mikä on riittävän "iso pieni puisto", jotta se on viihtyisä? Erottajanpuisto (alla) on hyvä ns. esimerkki taskupuistosta. Tapahtuuko tiivistämisen myötä myös sopeutuminen pinta-alaresurssien niukkuuteen: pieni puisto muutamine puineen tarjoaa kaupunkilaisille riittävän virkistystyydytyksen ja se koetaan yhtä arvokkaaksi kuin kauempana olevat laajat viheralueet?
Mikä sitten on metsikön vähimmäiskoko, jotta se koetaan miellyttäväksi virkistysympäristöksi? Kaupunkimetsätutkimus on ehdottanut ekologiseksi minimipinta-alaksi 3 hehtaaria, jos alue on pyöreän mallinen. Silloin metsä ei ole pelkkää reunaa ja tyypilliset metsälajit voivat selviytyä. Riittääkö urbanistille pienempikin metsikkö lähivirkistyskokemukseksi?
Tiiviys itsessään luo hyvää kaupunkikuvaa. Tiiviisti rakennetut kaupunginosat ovat kävelijäystävällisiä ja mielenkiintoisia kaupunkitiloja, joissa kaikki on mahdollista. Otetaanpa malliksi kuva Rooman plazasta.
Tiiviyden ihannointi ei suoraan tarkoita sitä etteikö väliin mahtuisi kaupunkiluontoa. Kyse on pikemminkin siitä tiivistetäänkö jo rakennetuille ja pinnoitetuille pinnoille (vanhat teollisuusalueet, parkkipaikka-alueet, leveät liikenneväylät) vai viheralueille. Liikenneväylien bulevardisoiminen ei saa suoraan tarkoittaa sitä, että kaupunki laajenee väylien viereisille viheralueille. Kaupungin pitää laajentua sisään ja ylös, siten saamme turvattua kaupunkiluontoa.
