Meille opetettiin 80-luvulla koulussa, että ”vihreä
vallankumous” maatalouden tekninen kehitys ja siirtyminen alkuperäisistä
lajikkeista tuottoisiin lajikkeisiin olisi vastaus kasvavaan ruokatuotantoon.
Tuohon aikaan uskottiin vahvasti myös maapallon merten ehtymättömään
protetiinivarastoon ja kalatalouteen. Sitten alkoi romahdus. Viestejä kantautui
ympäri maailmaa, että tehotuotanto-malli ei sittenkään ollut kestävä ratkaisu. Kansainvälisessä
ekosysteemipalvelut konferenssissa Balilla sain tilaisuuden kuulla balilaisen
esimerkin kuinka ulkopuolelta tuotu teknis-taloudellinen järjestelmä voi
romahduttaa kestävän ja toimivan sosio-ekologisen järjestelmän.
Balilla riisintuotanto ja –viljely on kehittynyt
vuosituhannen myötä erittäin tehokkaaksi järjestelmäksi. Riisinviljelyssä
hyödynnettävä vesi saa alkunsa Balin vuoristosta, jossa vulkaaninen maaperä on
erittäin fosoforirikasta. Valuma-alueen vesien hallinta ja johtaminen
vuoristoisen riisiterassien käyttöön on koko järjestelmän ja riisinviljelyn
kulttuurin ydin. Viljelijät muodostavat yhteisön, joka perustuu
vesijärjestelmään. Kaikki samassa järjestelmässä olevat riisinviljelijät
kuuluvat ns. Sabuk-yhteisöön, joka huolehtii riisiviljelyn vesijärjestelmästä.
Uskonnolliset seremoniat ovat tärkeä osa balilaista ja hindulaista
riisinviljelykulttuuria.
Kaikki alueen sabuk-yhteisöt ja viljelijät kokoontuvat
säännöllisesti ja päättävät yhteisesti riisinviljelyn kiertoajan, jonka
perusajatuksena on synkronisoida koko systeemi ennen kaikkea tuholaisten
torjumiseksi. Sadonkorjuun jälkeen ennen uutta istutusta riisinviljelypellot
ovat paljaita eivätkä tarjoa ravintoa tuhoeläimille. Riisinviljelyssä
istuttaminen noudattaa tarkasti vuodenaikaiskiertoa ja on sidottu tiettyyn
ajankohtaan.
Vuosituhannen ajan perinteinen järjestelmä oli riittävän
tuottoisa, itseriittoinen, eikä lisäravinteita tai torjunta-aineita tarvittu,
kunnes uudet tuulet lännestä 1960-luvulla viesti uusista tehokkaista keinoista,
kuinka moninkertaistaa hehtaarikohtainen sato ja samalla saada useampi sato
saman vuoden aikana. Alkoi tehokkuuden valtakausi, jonka Indonesian viranomaiset
omaksuivat nopeasti. Laki kielsi perinteiset menetelmät ja vaati viljelijöitä
siirtymään uusiin, nopeakasvuisiin lajikkeisiin. Tuotantoa tehostettiin
lisälannoituksilla. Hehtaarikohtainen sato kasvoi, kunnes alkoi romahdus – pala
palalta.
Ensin tulivat tuhohyönteiset. Synkronoidun kierron loppuessa
pelloilla riitti syötävää ympäri vuoden. Viljelijät joutuivat aloittamaan
torjunta-aineiden käytön. Tuholaisten
kehittyessä resistensseiksi torjunta-aineiden käyttöä on jatkuvasti lisättävä.
Lisätty fosforilannoite ei hyödytä riisikasvustoa lainkaan. Sen sijaan ravintolisä
valuu mereen aiheuttaen valtavan ravinnekuormituksen meriekosysteemeihin, joka
taas lisää rannikkoalueiden leväkasvua, joka johtaa herkkien
koralliekosysteemien kuolemiseen.
Riisinviljelyn tehotuotanto romahdutti perinteisen
järjestelmän ja paikallisten
riisinviljelijöiden itsenäinen päätöksentekovalta siirtyi valtion
viranomaisille. Tuhohyönteisistä tuli suuri ongelma. Taloudellis-tekninen
kehitys valui hukkaan aiheuttaen katastrofin meriekosysteemeissä. Olemmeko
oppineet mitään?
Toivoa vielä on. Vaikka suurin osa tämän päivän
viljelijöistä ovat omaksuneet tehotuotantomallin, vanhoja perinteitä halutaan
herättää henkiin. Monet projektit pyrkivät palauttamaan perinteistä
järjestelmää. Indonesian valtio hyväksyi vuonna 2010 lakimuutoksen, joka sallii
perinteisen riisinviljelyn Balilla, eikä velvoita viljelijöitä käyttämään
lisäravinteita.
Balin esimerkki vahvisti käsitystäni, ettei ole olemassa
yhtä mallia tai järjestelmää, joka voitaisiin tehokkaasti omaksua kaikkialla
välittämättä paikallisista tekijöistä.
Kehitysmaatutkimus on jo kauan nostanut esille, kuinka tärkeää on
osallistaa paikallisia ja kunnioittaa heidän kulttuuriaan, toimintatapoja ja oppia
heidän järjestelmistään. Miten tuhatvuotiselle järjestelmälle, joka on
kunnioittanut luonnonkiertoa ja on riippumaton ulkopuolisesta lisäpanoksesta (fosfori,
torjunta-aineet) voidaan antaa taloudellinen arvo tai arvottaa nykyisen
taloustieteen nimissä? Ekosysteemipalvelut –lähestymistavan pitäisi ennen
kaikkea nostaa esille tämänkaltaisia sosio-ekologisia systeemejä, jotka ovat
kestäviä.