Maaseutuympäristöön monimuotoisuutta kotimaisen lihansyönnin hinnalla

Olen päässyt tutustumaan maatalouden ympäristökysymyksiin kahden vuoden aikana osallistuessani luontojärjestöjen lanseeraamaan Ympäristöakatemian seminaaripäivien suunnitteluun ja järjestelyihin. Samalla kun olen päivittänyt omaa tietämystäni maatalouspolitiikasta, maatalouden vesistö- ja monimuotoisuusvaikutuksista olen löytänyt itselleni järkevän syyn olla kieltäytymättä lihansyönnistä tai maitotuotteista kokonaan.

Vihreänä, aatteelisena, toisen lajien oikeudet tunnistavana ja ilmastonmuutokseen liittyvien tosiasioiden paineessa voi olla hieman vaikeaa sallia itsensä edelleen syödä lihaa tai juustoa. Ruoka on minulle erittäin tärkeä asia ja olen valmis maksamaan ruuasta enemmän, jos samalla lisään ruuantuotannon arvoketjun ekologista kestävyyttä etenkin alkutuotannon osalta. Valitettavasti luomulihan tai -juuston tuotantoketjun hiilijalanjälki on yhtä musta kuin tavanomaisen lihan (joidenkin laskelmien mukaan jopa isompi). Luomukaurahiutaleen tuotantoketjun jalanjälki sen sijaan on läpikuultavan ohut. Siirrynkö siis tiedostavana kuluttajana hyödyntämään vain kasvisperäisiä tuotteita?

Kumpi asiaa painaa enemmän vaakakupissa: Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vai monimuotoinen maaseutuympäristö? Vegaaniruokavalio on hiilidioksidipäästöiltään vähäisin. Lihatuotanto voitaisiin kokonaan lopettaa. Mutta millä korvaisimme teolliset väkilannoitteet tai karjanlannan, jota ovat tuottaneet mm. ilmastonmuutoksen pahamaineiset, märehtivät nautaeläimet? Laiduntava karja toimii maaseutuympäristön luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä. Luonnonlaitumilla laiduntava lihakarja ns. niittyliha pelastaa monen uhanalaisen perinnemaisemaan sopeutuneen eliölajin sukupuutolta, mutta samalla lisää kasvihuonekaasupäästöjä.

Me siis tarvitsemme lypsy- ja lihakarjaa ylläpitämään maaseudun luonnon ja ympäristön monimuotoisuutta ja tuottamaan lannoitetta viljapelloille. Varsinkin jos haluamme luopua teollisista lannoitteista. Voinko siis hyvillä mielin porskutella pihvillä ja jauhelihalla jatkossakin? Suomalaiset kuluttavat tällä hetkellä lihaa ja lihavalmisteita noin 75 kg vuodessa (205 g/päivä), joista noin puolet on porsasta, neljännes nautaa ja broileria. Terveyssuositusten mukaan punaisen lihan syöntiä tulisi rajoittaa 300 grammaan viikossa, joka vastaisi noin 15 kiloa vuodessa nykyisen reilun 50 kg sijaan.

Vähemmällä enemmän. Kestävällä ja terveellisellä lihansyönnin määrällä voisimme siirtyä kokonaan karjataloudessa ja muussa alkutuotannossa omavaraiseen, ekologisesti kestävään ja eläimen hyvinvoinnin huomioivaan luomutuotantoon karjan rehu- ja valkuaiskasveja myöten. Teollisesti tuotetusta lihasta pitäisi luopua kokonaan.

Kotimaista luomukanaa odotellessa jatkan ihmettelemistä kuinka broilerinliha voi maksaa alle 4 euroa kilo? Mistä olemme joutuneet/halunneet eläinten hyvinvoinnin lisäksi tinkiä? Ja miksi haluamme käyttää yhä vähemmän tuloistamme ruokaan - keskimäärin noin 12 %. Jospa muuttaisimme pihistelymme koskemaan rahan sijasta ruokaa. Tarvitsemme vähemmän jos suosimme laadukasta ja kestävästi tuotettua ruokaa ja samalla tuotamme enemmän hyvinvointia itsellemme ja luonnolle.

Lue lisää luomusta: www.luomu.fi

Pääkaupunkiseudun suuret kaavoitushankkeet eivät paljon "puhu" keskenään

Olin eilen (16.11) esittelemässä luontojärjestöjen Östersundomin varjokaavaa Viherympäristöliiton ja Helsingin yliopiston kaupunkiekologisen tutkimusryhmän järjestämässä "Maaseudusta kaupungiksi - kuinka käy viheralueiden" -seminaarissa. Tilaisuudessa esiteltiin kolme, itsenäistä maankäytön suurhanketta: Östersundom, Marja-Vantaa ja Sibbesborg, joissa jokaisessa tavoitteena on suunnitella uusia asuinalueita 30 000-70 000 asukkaalle. Kaikissa projekteissa tavoitteet ovat kestävä kehitys, asukkaiden ja ympäristön hyvinvointi, luonnon monimuotoisuuden huomioiminen, joukkoliikenteeseen tukeutuva yhdyskuntarakenne, energiapihi kaupunkirakenne. Kaikki tyynni ihailtavia tavoitteita.

Marja-Vantaan rakentamisen aloittaminen on jo kahdenkymmenen vuoden ajan odottanut Marjaradan rakentamispäätöstä. Kun se lopulta tehtiin, vahvistettiin kymmenen vuotta käynnissä ollut osayleiskaava vuonna 2006 ja detaljikaavoitus alueella on täydessä vauhdissa. Alueelle suunnitellaan raideliikenteeseen tukeutuvaa 30 000 asukkaan uutta yhdyskuntaa, jossa edelleen uskotaan suurten kauppakeskusten vetovoimaisuuteen. Marja-Vantaan suunnittelu näyttää eniten toteuttavan kestävyys -ideologiaa, sillä kaupunginosa rakentuu vasta kun rata on valmistunut. Alueen läheisyyteen sijoittuvan Isosuon Natura-alueen ja Petikon upeita metsiä rasittaa tulevaisuudessa kasvava virkistyspaine.

Kolmen kunnan yhteinen Östersundomin yleiskaavaprosessi on edennyt salamavauhtia Marja-Vantaaseen verrattuna. Kaavaa valmistellaan kuntien välisenä viranomaisyhteistyönä. Itäistä raideliikennelinjausta on tosin suunniteltu jo 80-luvulta lähtien. Alueelle on ehdotettu lähijunaa ja metroa. Kuten Marja-Vantaalla pientalovaltainen kaupunkialue tukeutuu raideliikenteeseen. Alueelle aiotaan asuttaa 65 - 70 000 uutta asukasta. Luontojärjestöjen varjokaava on pyrkinyt lisäämään keskustelua ja tuomaan mukaan vaihtoehtoisen maankäyttöratkaisun.

Aivan erilaisen tyylin tuo Sibbesborg -hanke, joka lähti liikkeelle kunnianhimoisin elkein. Sen sijaan, että alueen kaavoittajat olisivat alkaneet hiki hatussa työstämään maankäytön skenaarioita, he delegoivat työn eri asiantuntijoista muodostuville työryhmille, jotka laativat perusteet kestävälle kaupunkirakenteelle ympäristön, luonnon, asukkaiden ja taloudellisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Alueen suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu. Näihin töihin voit tutustua netissä. Tavoitteena on kaavoittaa eteläistä Sipoota 70 000 -100 000 uudelle asukkaalle säilyttäen kuitenkin alueen erityispiirteet.

Esityksien aikana minulle vahvistui tunne, että kaupungit ja kunnat tekevät maankäytön suunnitelmiaan aikamoisen puhtaasti omien tarkoitusperien pohjalta ilman kokonaisvaltaista tarkastelua siitä minne ja miksi ja milloin kannattaisi rakentaa. Usko omien hankkeiden erinomaisuuteen on luja. Tavoiteltavat asukasmäärät ovat kahdessa jälkimmäisessä asetettu korkealle. Sibbesborgin kohdalla asukastavoitetta voidaan (kuulemani mukaan) pudottaa, jos alueelle ei saada kestävästi sijoitettua 100 000 uutta asukasta.

Jään mielenkiinnolla odottamaan kumpi, suunnittelustrategialtaan hyvin erilaista hanketta: Östersundom vai Sibbesborg, toteuttavat tiukkojen kriteerien mukaista kestävän kehityksen yhdyskuntarakennetta. Ja ollaanko suunnitelmia valmiita muuttamaan, jos ne heikentävät merkittävästi suunnittelua-alueiden luontoarvoja tai paikallisia kulttuurisia ominaispiirteitä muiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Helsingin sanomat: Östersundomin rakentaminen uhkaa luontoarvoja

Luin tänään Hesarista erittäin "ilahtuneena", että virallisten luontoselvitysten perusteella näyttää vahvasti siltä, että Östersundomin yhteinen yleiskaava uhkaa alueen luontoarvoja. Uutinen itsessään ei ollut uusi, mutta erittäin tärkeä siksi, että ulkopuolinen konsultti päätyi samaan arvioon, jonka luonnonsuojeluväki on todennut koko kaavoitusprosessin ajan. Sen vuoksi luontojärjestöt kokosivat asiantuntijansa yhteen ja palkkasivat arkkitehdit suunnittelemaan alueella vaihtoehtoista, alueen Natura ja muut luontoarvot huomioivaa kaavaa.

Varjokaava tarjoaa jatkossakin todellisen vertailukohteen, jossa on aidosti pyritty minimoimaan rakentamisen aiheuttamat suorat ja epäsuorat vaikutukset alueen luontoon, unohtamatta kuitenkaan kestävän yhdyskuntarakenteen merkitystä. Varjokaavan ekologinen "hyvyys" selviää lähikuukausina, kun sen vaikutuksia arvioidaan muiden vaihtoehtojen rinnalla. Ainakin se on kunnolla haastanut keväällä julkaistun ja HS:ssa tänään esitetyn yleiskaavaluonnoksen, jossa suunnittelualueen pinta-alasta lähes puolet varataan rakentamiselle ulottuen alueen tulva-alueille ja Natura-alueisiin kiinni. Varjokaavassa suojelu- ja viheralueiden osuus on lähes 2/3. Laajat luonnontilaiset rannat ja purouomien ekologiset käytävät toimivat luontaisina puskureina sekä sade- että merivesitulville.

Helsingin kaupunki kasvaa sekä sisäisesti että ulkoisesti rajojaan siirtämällä. Kasvua ei voida sallia hinnalla millä hyvänsä. Luonnonsuojelu ei voi aina olla se ikävä kehitystä jarruttava seikka, joka on siirrettävissä muualle muiden tärkeimpien missioiden vuoksi. Ilmastonmuutoksen ja hiilidioksidipäästöihin yksipuolisesti vedoten Helsingistä halutaan tehdä tiivis kaupunki. Hajautuva yhdyskuntarakenne ja kasvava liikenne ovat vakavia ilmiötä, mutta se ei kuitenkaan oikeuta toteuttaa kaupungissamme kaavoitusta, jota markkinoidaan ekologisuudella ja kestävän kehityksen periaatteilla, jos ensisijaisena ja ainoana tavoitteena on kaavoittaa lisää omakoti- ja pientalotontteja hyvätuloisille veronmaksajille.

Jos ekologisuus halutaan ottaa yhdeksi aidoksi kestävyyskriteeriksi, on monimuotoisuuden suojelulle ja luonnon tarjoamille, jo olemassa oleville ekosysteemipalveluille annettava nykyistä suurempi painoarvo kestävän yhdyskuntarakentamisen suunnittelussa. Tämänkaltaiseen suunnitteluun olisi Östersundomissa kaikki mahdollisuudet.

Tästä päivästä eteenpäin elämme loppuvuoden velaksi

Osallistuin tänään Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämään 'Kestävä kehitys kohti Rio' -seminaariin. Tilaisuus sattui maailman ylikulutuspäivään (Earth Overshoot Day), jolloin ihmiskunta on hyödyntänyt tämän vuoden uusiutuvat luonnonvarat loppuun. Laskelmat perustuvat Global Footprint Network - tutkimuslaitoksen vuosittaisiin arviointiin siitä, miten suuren määrän tarvitsemme maa- ja merialueita nykyisen elintason ylläpitämiseen, kulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen sitomiseen. Viimeiset kolme kuukautta hyödynnämme luonnonvarojamme tulevien sukupolvien ja luonnon kustannuksella.

Hyvältä ei näytä tulevaisuuskaan. Ympäristöministeri Niinistö nosti omassa puheessaan esille sen tosiasian että, vaikka rikkaat maat leikkaisivat nykyistä elintasoaan puoleen ja rikastuvat maat pidättäytyisivät samalla tasolla, luonnonvarojen käyttö lisääntyy seuraavina vuosikymmeninä 40 % nykyisestä tasosta. Kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa huudetaan vihreän talouden ja teknologian perään. Energia- ja materiatehokkuutta on lisättävä ja uusia työpaikkoja luotava vihreän teollisuuden avulla. Hyvä näin, mutta miten minä - sinä - me kansalaiset voisimme osallistua ympäristötalkoisiin? Vai pitäisikö ahdistua synkistä tilastoista, ylikulutuspäivistä ja heittää hanskat tiskiin. Mitä yhden kansalaisen tekemiset vaikuttaa mihinkään?

Mehän elämme jatkuvasti yli omien varojemme. Pikavipit ovat yleistyneet räjähdysmäisesti ja elämme luotolla, koska olemme tottuneet siihen, että tarpeet voidaan tyydyttää, vaikka sitten lainarahalla. Toisaalta haluamme saada kaiken mahdollisimman edullisesti - eurot määrittävät lopulliset päätökset niin yksilön kuin valtion tasolla. Miksi siis murehtisimme siitä hyödynnämmekö nykyisiä luonnonvarojamme liikaa itsemme, perheemme ja yhteisömme hyväksi?

Jos nyt kuitenkin murehtisin perheeni ekologisesta jalanjäljestä ja haluaisin leikata kulutustamme nykyisestä tasosta 50 %  - mitä pitäisi tehdä? Riittääkö, että jätän joka toisen turhan ostoksen tekemättä, luovun toisesta tietokoneesta, puolitan lihankulutuksemme ja biojätteen määrän? Vai riittäisikö, jos luopuisimme autosta kokonaan? Ulkomaan matkoista en voi vähentää, kun niitä ei ole tehty lainkaan viime vuosiin (josta esikoispoika huomauttaa jatkuvasti, sillä kaikki muut koulussa ovat käyneet ulkomailla).

Ehkä sittenkin ainoa tapa, jolla kulutusta saisi pudotettua on tulojen väheneminen. Hyvä- tai keskituloisena on helppo hurskastella. Pienituloisella ei ole varaa liikoja kuluttaa tai pohtia ekologisesti järkevää valintaa. Valitettavasti ekologisesti kestävä valinta on monelle edelleen liian kallis. Näin ei olisi, jos maksaisimme tuotteista todellisen hinnan (oikeudenmukainen palkka työntekijöille, raaka-aine-, vesi- ja energiankulutus valmistusvaiheessa, muut käytetyt panokset kuten keinolannoitteet, torjunta-aineet, kemikaalit) sekä niistä aiheutuvien päästöjen mukaan.

Milloin opimme hyödyntämään luonnon ilmaisia ekosysteemipalveluita?

Viime tiistain (13.9.11) ympäristölautakunnan kokouksessa käsittelimme Bröändan- ja Mellukyläpuron siirtämistä Vartiokylänlahden pohjukkaan suunniteltavan tulvapenkereen tieltä. Nykyistä purouomaa joudutaan siirtämään 400 metrin matkalta. Penkereen pituus on 870 metriä ja harjakorkeus noin 2,5 metriä. Lisäksi rakennetaan tulvapumppaamo ja sulkuluukkukaivo. Vartiokylänlahden pohjukan meritulvariskialueelle (merivesi NN +2.00 m) sijoittuu noin 30 asuinrakennusta. Tulvasuojauksen toteuttaminen tulee arvion mukaan maksamaan noin 2 milj. euroa. Tämän päälle tulee huoltokustannukset.

Tulvasuojauksen alle jää osittain Helsingin kaupungin luonnonsuojeluohjelmassa mukana oleva Varjakanpuiston tervaleppäluhta. Kaupungin teettämän kasvillisuusarvioinnin mukaan tulvapenkereen rakentaminen tai purouoman siirtäminen ei heikennä arvokkaimpien kasvilajien kasvupaikkoja. Suurin uhka lienee lisääntynyt kuivuus, kun merivesi ei pääse enää vapaasti virtaamaan kohteeseen.

Tulvariski on vakava asia, joka pitäisi huomioida perusteellisesti jo kaavoitusvaiheessa. Jälkeenpäin rakennettu tulvasuojajärjestelmä maksaa ja on aina altis vaurioille. Paras ja ehdottamasti järkevin tapa suojautua mahdollisilta tulvilta on jättää tulvariskialueet rakentamatta. Tulvariskialueille pitäisi kehittää oma kaavamerkintänsä ja alueiden luonnon biotooppien kykyä toimia tulvien tasaajina pitäisi tukea. Vartiokylänlahden pohjukka on oivallinen esimerkki siitä kuinka luonnon omat systeemit toimivat tehokkaasti tulvan tasaajana. Kohteelle on syntynyt tulvimisesta hyötyvä luhtainen elinympäristö.

Helsingissä on edelleen monia kaavoittamattomia tulvariskialueita. Tulva on luonnonilmiö, josta muodostuu riski vasta sitten, kun alue kaavoitetaan rakentamiselle (asuminen, työpaikat ym.). Otammeko tietoisen riskin ja rakennamme tulva-alueelle ja kannamme siitä painavan ja kalliin vastuun?

Voimametsä

Olin perheeni kanssa käymässä Ikaalisten kylpylässä. Jätin nykerönenät nukkumaan ja painuin varhaiselle aamulenkille Ikaalisten voimametsään, jota mainostettiin hotellin ala-aulassa. Innostuin asiasta ja pidin ajatusta viehättävänä. Mikä onkaan paras tapa houkutella ihmisiä metsään kuin nostaa esille sen elvyttävät ja terveellisyyttä lisäävät vaikutukset? Voimametsä on sanana osuva. Kyseessä on Parkanon metsäntutkimuslaitoksen ja Tampereen yliopiston Terveyttä metsästä -yhteishankkeesta.

Lähdin matkaan kovin odotuksin, sillä voimametsä antoi olettaa paljon. Olin kuitenkin pettynyt. Sain juosta aikamoisen matkan ennen kuin pääsin minun kriteerit täyttävään metsään. Ensin piti ohittaa ruma laskettelurinne ja hiekkakuoppa kunnes saavutin harvennushakatun mäntykankaan, josta löytyi mukavasti mustikoita. Ne pelastivatkin lenkkini ja sain todellista voimaa jatkaa juoksemista helteisessä säässä jo kahdeksan aikaan aamulla. Leveä lenkkitie jatkui taianomaisempaan kuusimetsään.

Juoksulenkkini jälkeen oli kehoni varmasti fysiologisesti voimaantunut, mutta mieleni jäi kaipaamaan voimametsää, jota en kokenut lyhyellä lenkilläni. Ikaalisten voimametsän tunnelmaa pilasi kolme minulle tärkeää tekijää: huono äänimaisema, liian hoidettu maisema ja liian leveät kulkutiet. Äänekäs valtatie kivenheiton päässä häiritsi suunnattomasti metsän kokemuksen tuntua. Liian harvennettu mäntymetsä on liian avara, eikä pidä sisällään yllätyksiä, jotka mielestäni kuuluvat voimametsään. Kaipaan myös merkkejä luonnontilaisuudesta: kookkaat kelot tai maapuut lisäävät luonnollisuuden tuntua. Kun haluan päästää metsään sisälle ei se onnistu leveän lenkkitien tai hiihtoreitin varrella. Sen sijaan kapea, salaperäinen polku johdattaa mielen ja kehon metsän sydämeen. Onneksi tämänkaltainen voimametsä löytyy kesämökkimme lähistöltä (ks. kuva).

KHO:n päätös Kruunuvuoren osayleiskaavasta

Tällä viikolla (7.6) Korkein hallinto-oikeus julkaisi päätöksensä koskien Kruunuvuorenrannan osayleiskaavaa. KHO vahvisti osayleiskaavan Kruunuvuorenlammen V- ja SL-alueiden osalta. Sen sijaan, KHO päätti kumota osayleiskaavan Stansvikinnummen osalta, sillä tehdyt luontoselvitykset ovat olleet riittämättömät (Helsyn valitus). Mielestäni päätös on tärkeä, sillä se vahvistaa V- ja SL-merkintöjen kaavastatusta.

Lyhyesti taustaa: Kruunuvuoren osayleiskaavasta valitti useampi taho hallinto-oikeuteen. Itse valmistelin Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen valitusta, jossa vaadittiin ensisijaisesti kaavan kumoamista ja toissijaisesti kumoamista mm. Stanvikinnummen osalta. Helsy on koko kaavaprosessin ajan esittänyt, että Kruunuvuoren osayleiskaavassa uudisrakentaminen osoitetaan nykyiselle öljysatama-alueelle. Alueen yksityiset maanomistajat olivat huolissaan siitä, että heidän maalleen oli osoitettu liikaa virkistys (V) ja luonnonsuojelualueita (SL) ja vaativat tämän vuoksi kaavan kumoamista.

Hallinto-oikeus päätti kumota kaupunginvaltuuston päätöksen ja tulkitsi, että maanomistajia ei oltu kohdeltu tasavertaisesti maankäyttö- ja rakennuslain hengessä. KHO tulkitsi asian toisin - ja onneksi kaupunki päätti tältä osin päätöksestä valittaa - ja asetti lähivirkistysalueiden merkityksen ja luonnonsuojelulliset tavoitteet yksittäisen, omaa etuaan tavoittelevien asianosaisten edelle. Päätöksellä on toivon mukaan vaikutusta myös vastaavanlaisiin kaavakiistoihin.

Valitettavan usein asumiseen kaavoitettu maa-alue kokee suhteetonta arvonnousua verrattuna siihen, jos alue kaavoitettaisiin virkistys- tai suojelualueeksi. Jostain syystä viheralueet eivät ole saaneet osakseen sitä arvonnousua, joka niille kuuluisi. Selvityksissä on osoitettu, että asukkaat ovat valmiit maksamaan asunnosta enemmän, jos se sijaitsee lähellä viheralueita. Pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat ovat tuotteistaneet luonnon ja vehreyden osaksi maninontaansa. KHO:n päätös antaa vahvan signaalin sille, että viherlaueiden säilyminen ja niiden riittävyys ovat keskeisiä tekijöitä toteutettaessa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista kestävää ja viihtyisää yhdyskuntakirakennetta.

21x arvokkaampi

Tällä viikolla oli Helsingin sanomissa kirjoitus että suuryritysten johtajien palkat palkkioineen ovat 21-kertaisia keskivertosuomalaisen tuloihin verrattuna. Minun oikeudentajuntaan ja moraalikäsitykseen tämä ei sovi. Voiko kukaan kertoa minulle miksi kenenkään pitää ansaita tämänkaltaisia summia? Mitä hyvää sillä saavutetaan?

Toimitusjohtajat ovat vastuussa, että yritys on tuottava. Kireinä aikoina potkitaan väkeä pellolle, jotta yhtiön työn tuottavuus ei ei laske. Saneerauksia, uudelleenjärjestelyjä tehdään, jotta tuottavuus ja liikevoitto turvattaisiin. Tarvitsemme hyviä ja osaavia johtajia. Olemme kaikki siitä varmasti samaa mieltä. Mutta minkälainen on hyvä johtaja?

Johtajuus - yhteisöstä tai yhtiöstä riippumatta edustaa koko yhteisöä tai yhtiötä. Hän on tahtomattaan alaistensa arvostelun tai arvon kohteena. Omalla toiminnallaan hän luo yhteisössä uskoa tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen ja hyvyyteen. Miten johtaja voi vaatia työyhteisöltään, että kovina aikoina meidän kaikkien on joustettava, jos hän samalla nostaa omaa palkkaansa?

Huudan arvojohtajuuden perään. Haluan nostaa hattua niille yrityksille, jotka ovat ensin leikanneet johtajiensa palkkoja. Johtajien pitää olla esimerkkinä alaisilleen, puhdas rahanteko ei enää riitä. Hyvä veli -meininki "kun maailmalla on ollut tapana" tai lausahdukset "muuten ei saada hyviä johtajia"on kyseenalaistettava. En vaadi johtajille huonoa palkkaa, mutta kohtuutta kylläkin. Lisääkö 21-kertainen palkka yhteisön, työyhteisön, perheiden tai johtajien hyvinvointia? Ovatko he onnellisempia, jos tienaavat yhden miljoonan sijasta kaksi vuodessa? Epäilen.

Östersundomin varjokaava

Julkaisimme viime viikolla (28.4.) Östersundomin varjokaavaluonnoksen. Lehdistötiedote meni hyvin läpi nettiuutisissa. Esittelimme varjokaavaa viranomaisille julkistamispäivänä. Keskustelu oli erittäin antoisaa. Eilen (3.5.) Anna-Riitta dadadotankista ja minä esittelimme vaihtoehtokaavaammepaikallisille asukkaille Östersundomissa. Eilinen tilaisuus oli erittäin antoisa ja keskustelu monipuolista. Läsnä oli yli 30 asukasta.

Viranomaiskeskustelusta haluan nostaa muutaman seikan esille. Paikallisluonnon suojelu ei välttämättä koeta merkitykselliseksi ja luonnonsuojelun edelle asetetaan tavoite hiilijalanjäljen pienentämisestä maakunnallisella tasolla. Mielenkiintoinen seikka oli se, että ennen kaikkea helsinkiläiset kaupunkisuunnittelijat kyseenalaistivat tarvetta suojella luonnon monimuotoisuutta paikallisesti, Helsingin rajojen sisäpuolella. Luonnonsuojelun velvoite haluttiin siirtää "tuonnemaksi" muiden, huomattavasti merkittävimpien tavoitteiden kuten tiiviin ja ekotehokkaan yhdykuntarakenteen tieltä.

Mikä on ekotehokas yhdyskunta ja saavutetaanko nykyisellä kaavoituksella Östersundomin yhteiselle yleiskaava-alueelle kestävä kaupunkirakenne, joka vähentää asumiseen ja liikennöimiseen tarvittavaa energiaa? Virallisessa yleiskaavaluonnoksessa rakentamiselle on osoitettu kaikkiaan 2 210 ha ja rakentamatonta viheraluetta n. 1 800 ha, kun varjokaavassa vastaavat luvut ovat 860 ha ja n. 3 100 ha. Varjokaavassa ei myöskään osoiteta rantarakentamista - haluamme maksimoida luonnon tarjoamat ilmaiset ekoysteemipalvelut ja varata luonnonrannat tulvatorjuntaan.

Virallisessa yleiskaavaluonnoksessa pyritään rikkomaan urbaanin ja luonnonympäristön rajoja ja sovittamaan nämä yhteen. Viranomaiskeskustelun aikana kyseenalaistettiin varjokaavan lähtökohtia, jotka jatkavat perinteistä dualistista maankäytön ajattelua luonto vastaan ihminen. Eihän tästä ole kyse, jos alkuperäistä luontoa halutaan turvata kaavoituksen keinoin. Luontoa säästävillä maankäytön ratkaisuilla voidaan turvata riittävä viheralueverkosto ja toimivat ekosysteemipalvelut.

Rakentaminen tulee muuttamaan Östersundomin yleiskaava-alueen maisemaa ja luontoympäristöä merkittävästi. Luonto kaupungissa sopeutuu yhteiseloon ihmisen kanssa. Toiset lajit ovat urbaanissa ympäristössä voittajia, toiset häviäjiä. Lajit tekevät uusia valtauksia - kuten olemme pystyneet menneinä viikkoina seuraamaan Forumin kuuluisaa huuhkajaperhettä.

Virallisen yleiskaavan tavoite luoda uutta kaupunkiluontoa vaikuttaa hyvältä, mutta kaavaselostetta lukiessani perinteinen aatemaailma "suo, kuokka ja Jussi" paljasti itsensä. Suunnittelualueen ainutlaatuiset luontoarvot halutaan raivata tehokkaan maankäytön alta, syleillä ne kuoliaaksi tiivistyvän kaupungin sisälle tai julistaa ne urbaaniympäristön viholliseksi. Kaupunkiin ei haluta hirviä tai ilveksiä.

Uskon kuitenkin, että kaupunkisuunnittelijoista ja viranomaisista löytyy myös tahtoa ja kiinnostusta sovittaa luontoarvot ja kasvavan kaupungin tarpeet yhteen. Nyt on aika antaa näille ajatuksille vahvistusta ja lausua mielipiteensä Östersundomin yhteisestä yleiskaavaluonnoksesta. Luontoa tarvitaan myös paikallisesti - myös meitä ihmisiä varten.

Lue lisää:
www.varjokaava.fi
www.yhteinenostersundom.fi

Kivinokan tulevaisuus maakuntakaavassa

Onerva kiven nokassa syyskuussa 2010.

Pääsin keskiviikkona tutustumaan maakuntakaavaluonnokseen. Itä-Uudenmaan liiton yhdistymisen jälkeen maakunnan alueen kaava päivitetään pikavauhtia, vähän turhankin tiukalla aikataululla. En usko, että tämä hoppu on tarpeen, mutta on syntynyt ennen kaikkea Helsingin painostuksesta saada maakuntakaava valmiiksi samaan aikaan Östersundomin yhteisen yleiskaavan kanssa.

Kiireessä tulee oiottua asioita ja todella rajusti. Nyt olisi oikea hetki päivittää läntisen Uudenmaan alueelta maakunnallisesti arvokkaat luontokohteet. Entinen Itä-Uusimaa toteutti tämän ansiokkaasti ennen yhdistymistään ja MALU-raportti valmistui viime vuoden lopulla. Länsi-Uudenmaan luontoarvojen tarkistaminen vaatisi yhden intensiivisen maastokauden ja yhden pätevän biologin palkkaamisen työhön. Tähän kuulemma ei ole resursseja eikä aikaa, vaikka henkilö olisi jo odottelemassa töitä. Luontokohteet tarkistetaan sitten seuraavassa maakuntakaavassa.

Erittäin huolestuttavaa on Kivinokan maakuntakaavamääryksen muuttaminen taajamatoimintojen alueeksi. Kaavamerkintä on ohjauskeinoiltaan epämääräinen ja se voi sisältää myös virkistys- tai suojelualueita. Merkinnällä siirretään kaavoitusvalta kokonaan kunnalle. Myös Östersundomin yleiskaava-alue on merkitty kokonaan taajamatoiminta-alueeksi, ainoastaan Natura-alueet ja neljästä maakunnallisesti tärkeästä ekologisesta yhteydestä ainoastaan kasi Mustavuoreen ja Östersundomiin oli merkitty.

Taajamatoimintojen alue-merkintä tarkoittaa, että Kivinokka ja Östersundom tarjotaan lautasella niille Helsingin kaupungin suunnittelijoille ja poliittisille tahoille, jotka haluavat rakentaa alueet. Maakuntakaavassa ei ole kyetty (toisin sanoen haluttu) osoittamaan näiden alueiden ekologista, geologista tai virkistysarvoa. Östersundomin yleiskaavan suunnittelualueella on aikaisemmissa selvityksissä osoitettu useita maakunnallisesti arvokkaita kallio- ja luontoalueita.

Kivinokan maakunnallinen arvo viheralueena on monin väittein helposti perusteltavissa. Alueella on Uudenmaan mittakaavassakin upea vanhojen metsien kohde, joka on mukana Helsingin luonnonsuojeluohjelmassa 2008-2017. Kivinokka rajautuu kansainvälisestikin arvokkaaseen Vanhakaupunginlahden luonnonsuojelu- ja Natura-alueeseen. Sen säilyttäminen suojelualueen puskurivyöhykkeenä on erityisen tärkeää.

Ja ennen kaikkea Kivinokka tarjoaa ilmastoystävällistä lähimökkeilyä. Kivinokkalaisen mökkeilijän hiilijalanjälki on murto-osa perinteiseen, ympärivuotiseen mökkeilyyn verrattuna. Mielestäni on kestävää maakuntatason maankäytön suunnittelua osoittaa kaupungin sisältä helsinkiläisille alueita vapaa-ajan asumiselle, pikemminkin kuin ohjata nämäkin mökkeilijät hakeutumaan (omalla autollaan) muualle Uudeltamaalle tai Suomeen.

Östersundomin kaavaluonnos julkaistiin

Kaupunkisuunnitteluvirasto julkaisi tänään kolmen kunnan yhteisen ns. Östersundomin yleiskaavaluonnoksen. Yhteisen yleiskaavan alueelle (yht. 45 km², josta Helsinkiin kuuluu 30 km²) tavoitellaan puutarhakaupunkia 60 000 -70 000 asukkaalle ja toimitiloja yli 10 000 työpaikalle. Kymmenestä eri rakennemallivaihtoehdosta Östersundomin työryhmä on ottanut pohjakseen rannikolle vahvasti nivoutuvan luonnosvaihtoehdon. Tavoitteissa ylistetään alueen luontoarvoja, jotka pyritään ottamaan kaavoituksessa erityisesti huomioon.

Kun katsoin kaavaluonnoksen karttaa, arvioin nykyisistä rakentamattomista viheralueista (metsät, kalliot, ranta-alueet, purot) ja kulttuurimaisemasta (pellot ja niityt) katoavan 70 % Helsingin alueella. Kaavan mukaan rakentamiselle osoitetaan n. 50 % maa-alasta.

Suunnittelualue on osa pääkaupunkiseudun viherkehää, jossa itäinen Uusimaa kytkeytyy metsämantereitten ja viheryhteksien välityksellä Nuuksion kautta Hankoniemeen. Suunnittelualueelle sijoittuu keskeinen osa Sipoonkorven metsämannerta, etelässä Natura-alueet ja lännessä Mustavuoren ja Kasabegetin luonnonsuojelualueet. Lisäksi suunnittelualueella on Itä-Uudenmaan maakunnan arvokkaat luontokohteet -selvityksen (MALU) mukaan erittäin arvokkaita luontoalueita mm. Sipoon Granön saarella ja Majvikissa. Ekologiset yhteydet ovat keskeinen osa suunnittelualuetta. Esittelijä sivuaa ekologiset yhteydet toteamalla:

”Östersundomin yleiskaava-alueen mittakaavassa viheryhteydet palvelevat pääasiassa ihmisten siirtymistä ulkoillessaan paikasta toiseen. Esimerkiksi hirvieläimille ei osoiteta käytäviä kaupunkirakenteen läpi niiden oman turvallisuuden takia. Kaupunkiympäristössä viihtyvien lajien leviämisen ja elinvoimaisuuden kannalta yhteydet meren ja Sipoonkorven välillä eivät ole olennaisia. Rannikkovyöhykkeen luontotyypit puolestaan muodostavat jatkumon, jossa ekologiset yhteydet ovat kunnossa.”

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on liitosalueelta tehnyt useita selvityksiä. Suunnittelun lähtökohdiksi on otettu Sipoonkorven kansallispuiston perustaminen ja Natura-alueiden kytkeminen keskeiseksi osaksi kaupunkikuvaa. Lisäksi Helsingin valtuustostrategiassa vaaditaan säilyttämään alueen viheralueverkosto. Kaupunki on valmis tukemaan kansallispuiston perustamista Sipoonkorven ydinalueille, mutta kaupungin kaavaluonnos ei ehdota Natura-alueiden liittämistä osaksi kansallispuistoa.

Kaavaluonnos ja tavoitteet eivät tue toisiaan. Ekologiset yhteydet on huomioitu niukasti. Rakentamista osoitetaan Natura-alueiden kylkeen ja tulva-alueille. Alueen muille kuin luonnonsuojelulailla suojelluille luonnon monimuotoisuuskohteille, kuten uhanalaiset luontotyypit, ei ole kaavassa annettu merkittävää painoarvoa.

Olen mukana valmistelemassa luontojärjestöjen Östersundomin varjokaavaa, jossa alueen ekologinen kestävyys asettaa rajat rakentamiselle. Vaihtoehtokaavassamme pyrimme minimoimaan rakentamisen haitalliset vaikutukset luontoympäristöön, osoittaa rakentaminen sille soveltuville alueille välttäen riskialueita (tulva-alueet), huomioida asukkaiden lähivirkistystarpeet, huomioida alueen kulttuurihistorialliset arvot ja toteuttaa kaupunkirakenne tiiviisti, jossa päivittäiset lähipalvelut sijaitsevat kävelyetäisyydellä.

Pieni on kaunista kulttuurissakin

Tämän päivän Helsingin sanomissa (21.01) keskusteltiin Guggenheim-museon tuomisesta Helsinkiin. Ajatus jakaa mielipiteitä - puolustajat näkevät hankkeen mahdollisuutena nostaa Suomi maailmankartalle, epäilijät kyseenalaistavat uuden museon sillä mm. Kiasman kävijämäärät ovat jatkuvasti laskeneet ja museoita suljetaan. Kuulun ehdottomasti epäilijöiden joukkoon. Minulla nousee aina primitiivinen vastustus kaikkia massiivisia ja muualta lainattuja hankkeita vastaan. Minun yksinkertaisen logiikkani mukaan iso ja lainattu syö paikalliset pienet.

Haen biologina "suuret syö pienet" ilmiölle analogian ekologiasta. Alueelle leviävä, suurta yleisöä viehättävä uusi laji saattaa tukehduttaa kotoperäiset, hitaasti lisääntyvät, pienikokoiset lajit. Ja monimuotoisuus laskee. Hyvänä esimerkkinä kurtturuusu, joka on monien mielestä viehättävä koristekasvi, mutta uhkaa tukehduttaa merten hiekkarantojen uhanalaiset kasvillisuudet.

Mielestäni saman ilmiön voi havaita sosio-kulttuurisessa ympäristössä. Jos esimerkiksi Töölönlahden keskuskirjasto toteutetaan, kilpailee se samoista niukoista kaupungin resursseista paikallisten kirjastojen kanssa. Alussa hanketta voidaan tukea omalla budjetilla, mutta niukkuuden nimessä aina jostain on tingittävä ja silloin pieni toimipiste on huomattavasti helpompi sulkea kuin suuri. Keskuskirjasto ajatuksena sinällään on kaunis - keskustaan on saatava markkinavapaita tiloja, jossa kaupunkilaiset voivat tavata ja oleskella. Varmasti viehättävää, jos satut asumaan muutaman kilometrin päässä Töölönlahdelta, mutta ei palvele vaikkapa itäisen Helsingin asukkaita, joiden arkiympäristöön keskuskirjasto ei ylety.

Kulttuuritarjonnan keskittäminen muutamaan isoon yksikköön ei mielestäni eroa toimintaperiaatteiltaan mitenkään suurista ostoskeskuksista. Suuryksikön etu on näkyvyys ja raha. Guggenheimin museo houkuttelisi varmasti uusia kävijöitä ja turisteja. Mutta riittääkö näistä kävijämääristä pienempien museoiden vierailijoiksi? Edistäisikö Gugge-hype suomalaisten taiteilijoiden tunnettuvuuden kansainvälistymistä? Brändien lainaamisen sijaan haluaisin, että meillä on kykyä luoda omia vetovoimaisia brändejä.